
Näin onnistut hiusten värjäyksessä – kotonakin
Sanotaan (tästä on ihan kuulemman tutkimus), että ihminen kokee peilikuvansa masentavimmaksi juuri helmikuussa. Tämä helmikuu, ainakin täällä eteläisessä Suomessa, on erityisen harmaa ja sen vuoksi olo vieläkin nuupahtaneempi kuin normaalisti helmikuussa. Kuka jaksaa lenkkeillä raikkaassa ulkoilmassa, kun vettä sataa vaakasuoraan? En minä ainakaan. Ja se väsyttää. Onneksi tänään paistaa, mutta seuraavana synkkänä päivänä, voit tehdä pikapiristyksen peilikuvalle kotikampaamossasi. Näin onnistut hiusten värjäyksessä – kotonakin.
Olen jo kertonut omasta ”taistelustani” luonnonvaaleitani eli harmaita vastaan Raidat ovat paras ratkaisu harmaiden hiusten piilottamisessa ja Polkkatukka, otsatukka vai vain latvojen tasaus? -postauksissani.
Onneksi on myös muita vaihtoehtoja kuin kampaaja ja raidat. Nykyään markkinoilla on monenlaisia erilaisia sävysampoita, -naamiota, -hoitoaineita ja jopa hiuspuutereita, jotka kirkastavat väriä, sävyttävät hiukset vaikka pinkeiksi, silloin kun haluat räväyttää, ja ne piilottavat myös venähtäneen tyvikasvun. Pikapiristykseen peilikuvalle ei tarvita välttämättä tunteja kampaajan tuolissa, satoja euroja, ei edes kymmeniä, jos vain jaksat ja uskallat leikkiä kampaajaa kotona. Sävynaamioiden ja -puutereiden hyvä puoli on se, että pysyvää vahinkoa et saa niillä aikaan. Paitsi ehkä kylpyhuoneen saumoille ja sekin on vältettävissä.
Näin onnistut kotikampaamossasi:
Jos käytät sävyn sijaan hiusväriä, värjää (lähes aina) vain tyvi. Sillä jos joka kerta värjäät tukkasi tyvestä latvaan, väri kertyy latvoihin ja latvat tummuvat liikaa. Kirjoita muistiin värisi numero, käytä värjäykseen aina saman valmistajan hiusväriä – ja malta olla levittämättä väriä latvoihin asti. Vahdi myös kelloa, sillä siihen on syy, että pakettiin on merkattu vaikutusaika. Väri ei muutu sen paremmaksi tai kestävämmäksi, vaikka viihtyisit väri päässä tunti tolkulla. Päinvastoin. Äläkä mene väri päässä saunaan. Suomalaisen saunan kuumuus ei ainakaan paranna väriä.
Suojaudu
Estä värin tarttuminen laattoihin ja saumoihin hieromalla niihin vaseliinia ennen värjäyspuuhiin ryhtymistä. Rasva suojaa etenkin haperot saumat hiusväriltä. Samaa suojaavaa voidetta kannattaa levittää myös hiusrajoihin ja korvanlehtiin. Käytä myös suojahansikkaita. Tarkoituksenasihan on kuitenkin on värjätä vain tukkasi, ei sormia tai kynsiä, eikö totta.
Näin löydät oikean sävyn
Tukka vaalenee auringossa, joten jos olet ollut aurinkolomalla, varmista värin sopivuus kokeilemalla ensin väriä pienempään hiustupsuun esim. niskahiuksiin. Yleensä käyttämäsi sävy saattaa nimittäin tuntua hivenen turhan tummalta. Jos emmit kahden värin välillä, valitse se vaaleampi. Älä luota pakkauksen malliin. Vaikka väripakkauksen kannessa poseeraavan mallin hiukset näyttävätkin tyrmäävän upeilta, se ei tarkoita, että sinun väristä tulee täsmälleen samanlainen, ei vaikka noudattaisit ohjeita pilkuntarkasti. Tuskinpa mallilla on nimittäin tismalleen samanväriset hiukset kuin sinulla. Käännä pakettia ja katso, mitä värikartta sen takana näyttää. Se antaa paremmin suuntaa sille, millainen väristäsi tulee.

Vinkki! Säilytä maltti, äläkä edes pyri muuttamaan tukkasi sävyä astetta tai paria enempää. Näin lopputulos on mahdollisimman luonnollinen, eikä epäonnistumisen vaaraa ole.
Näin onnistut hiusten värjäyksessä – Huomio hiusten kunto
Kuivat ja käsitellyt hiukset imevät värin nopeammin. Yleensä ainakin latvat ovat tyveä huonommassa kunnossa, ja siksi väri levitetään sinne viimeiseksi. Myös sävyttävät hoitotuotteet tarttuvat tiukemmin kuiviin ja hauraisiin hiuksiin, joten ennen kuin sävytät, pese ja hoida hiukset pehmeäksi tai hiero haperoihin latvoihin suojaavaa hiusöljyä. Jälkimmäinen on kuitenkin aina pieni riski, sillä öljy saattaa estää värin tarttumisen hiuksiin, jolloin tuloksena on tyveä vaaleammat latvat.
Näin onnistut hiusten värjäyksessä – Älä laiskottele osituksessa
Ositus tarkoittaa hiusten jakamista osioiksi. Jaa hiukset ainakin neljään osaan (älä unohda takaraivoa) – kaksi korvien edessä korvat ja kaksi takana. Aloita värin levittäminen hiusten takaosasta, joka on luonnostaan tummempi kuin auringolle altistuva ja siten aina hieman vaaleampi etuosa.
Vinkki! Sekoita väri muovikulhossa tai lasiastiassa – metalli saattaa muuttaa väriä.
Näin onnistut hiusten värjäyksessä – Älä pihistele
Jos hiuksesi yltävät olkapäille tai ovat paksut ja karheat, osta vähintään kaksi pakkausta, jotta vältät laikukkaan lopputuloksen. Väriä pitää olla paljon. Muista myös sekoittaa väriaineet hyvin ja levittää ainetta joka ikiseen suortuvaan. Jotta väri vaikuttaa tasaisesti koko päässä ja lopputulos on tasainen, älä kieputa tukkaa nutturalle värin vaikutusaikana, vaan jätä se auki.
Lisää vettä eli emulgoi
Aloita huuhtelu pienellä määrällä vettä ja vaahdota väri koko päässä (tätä kutsutaan emulgoinniksi) ennen kun peset väriaineen pois. Ensinnäkin väri irtoaa näin helpommin ja vältyt myös läikikkäältä lopputulokselta.
Viilennä vaaleaa
Jos hiusvärisi tuppaa kellastumaan, ota käyttöön hopeasampoo ja -hoitoaine. Pese niillä tukkasi kerran tai pari viikossa. Ne ovat ensinnäkin riittävän hoitavia vaalentumisesta haurastuneille tai kuivahtaneille kutreille ja niiden pigmentit taittavat tukkasi keltaisuutta.
Näin onnistut hiusten värjäyksessä – säädä sävyä
Tarkastele väriä vasta kuivana. Jos olet tyytymätön sävyyn, voit säätää sävyä himmeämmäksi hieromalla hiusnaamiota tai tehohoitoa kosteisiin hiuksiin, kieputtaa päähän muovikelmua ja peittää komeus kuumalla, kostealla pyyhkeellä 20 minuutiksi. Pese sen jälkeen hiukset uudelleen. Jos hiusväristä ei edelleenkään tule toivotunlainen, puntaroi tarkkaan, olisiko kuitenkin syytä käydä kampaajalla. Värinpoisto ei ole ihan yksinkertainen homma ja kaupan vaalennusväri saattaa osoittautua turhan tymäkäksi hiustesi kunnolle. Seurauksena on hattaramainen purkkatukka, jota ei parhaimmatkaan hoitoaineet pelasta. Huomaa myös se, että väri ei vaalenna väriä, vaan tarvitset siihen vaalennus- tai raita-aineen. Sen sijaan sävyttävien hoitojen ei toivotut tulokset saat korjattua kotonakin Biozell Professional Color Mask Color Removing Shampoolla, joka nopeuttaa sävytteiden ja suoravärien haalistumista poistamalla suoraväripigmenttejä hiuksista.
Lue myös:
Itseruskettavilla väriä talven kalpealle iholle – näihin tuotteisiin luotan
Valovoide, valopuuteri, kuultovoide – näin helposti meikkaat valoa kasvoillesi
Näyttääkö peilikuva harmaalta? Näillä keinoilla kirkastat myös talvi-ihon
Kommentit