
Näin onnistut poskien punauksessa
Luonnolliseen poskipunaukseen tarvitset hienojakoisen poskipunan ja riittävän pehmeän siveltimen.
Sain pyynnön kirjoittaa poskien punauksesta. Mahtavaa, sillä punaisen huulipunan lisäksi poskipuna on helpoin keino piristää ilmettä. Monelle kotimeikkarille poskipunasta tulee kuitenkin mieleen vain 1980-luvun viivamaiset vauhtiraidat. Ja ehkä siksi poskipuna on usein se viimeinen meikki, jota kasvoille suditaan. Moni korvaa siksi poskipunan aurinkopuuterilla, mutta se ei kannata. Etenkin talvella aurinkopuuteri poskipunan tilalla tekee meikistä tunkkaisen.
Näin käytät poskipunaa oikein
Levitä puuterimainen puna puuterin päälle ja voidemainen voidemaisen meikin päälle. Jos levität voidemaista punaa puuteroidulle naamalle, saat aikaan punaisen tahnan, jonka rajat eivät häivy millään (Ehkä muistat sen Frendien jakson, jossa Ross yritti saada nahkahousuja jalkaansa levittämällä ensin jalkoihinsa vartalovoidetta ja sitten talkkia. Housut jäivät nilkkoihin.) ja pahimmillaan poskipuna on epämääräisinä läikkinä poskilla.
Voidemainen vai puuteri
Jos käytät voidemaista punaa, levitä se iholle sormin. Sormien lämpö sulattaa poskipunan ja tekee sitä helpommin häivytettävän. Voidemainen puna sopii erityisesti kuivalle iholle hyvin ja näyttää (maltillisesti käytettynä) puuterimaista kuulaammalta. Jos taas käytät puuterimaista punaa (maallikkomeikkaajalle se on yleensä helpompi vaihtoehto), sivele sitä iholle isolla ja pehmeällä puuterisudilla. Poskipunasiveltimet ovat usein pienempiä ja napakampia ja tekevät punauksesta näkyvämmän ja vaikeamman häivyttää eli niillä syntyy kokemattomalla poskipunaajalle ne Dynastiasta tutut vauhtiviivat luonnollisen rusotuksen sijaan.
Oikea paikka
Oikea paikka on poskipään reunalla ja poskipäillä. Vedä posket lommolle ja tunnustele, missä poskiluusi on. Jos käytät poskipunan lisäksi valopuuteria, järjestys on seuraava: valopuuteri poskiluun yläreunaan, poskipuna sen alle ja varjostus (esim. vaalea ja mattainen aurinkopuuteri) punan alle poskien lommokohtiin – tai siis sinne, minne haluat ne lommot piirtää.
Jos todella haluat kikkailla, ota huomioon myös kasvojesi muoto:
Pyöreät kasvot (yhtä korkeat kuin leveät): Sivele poskipuna poskiluun päälle ja pyöräytä loput värit poskipäiden pulleimmille kohdille, mutta älä liian lähelle nenää. Sutaise hieman väriä myös leuan kärkeen.
Sydämen muotoiset (selvästi erottuvat poskipäät ja otsa selvästi leveämpi kuin leuka): Levitä poskipuna poskipäiden alapuolelle ja häivytä väri hiusrajaa kohti.
Pitkät kasvot: Levitä poskipunaa lähes vaakasuoraan, vain lievästi yläviistoon, äläkä lisää punaa poskipäille.
Näin häivytät punan rajat helposti
Puuteroi posket irtopuuterilla ja aloita poskipunan levittäminen kasvojen ulkoreunoilta. Etene kohti poskipäitä ja suuta – eli hiukan alaviistoon, mutta ei aivan kiinni nenään. Kun aloitat kasvojen ulkoreunasta väri häivyttyy kuin itsestään kasvojen keskikohtaa kohti, ja punasta ei tule liian näkyvä. Puhdista siveltimestä siihen jäänyt väri ja pyörittele puhtaalla siveltimellä rajat pehmeäksi. Mitä hienojakoisempi puna, sitä helpompi se on levittää eli hyödynnä markettien ja tavaratalojen kosmetiikkaosastojen testerit. Huomaat kyllä eron hienojakoisen ja vaikeammin häivytettävän välillä.
Vältä kimallusta
Jos ihosi on kuiva, ryppyinen tai sinulla on isot ihohuokoset, vältä kimaltavia punia. Ne vain korostavat jokaista koloa kasvoissasi. Kevyesti valoa heijastava puna on ok ja raikastaa kasvoja. Glitteripunat kannattaa jättää teineille.
Oikea sävy
Vanha roosa tai raikas pinkki sopivat kaikille. Etenkin jos tavoitteesi on luonnollinen rusotus. Kuka punastuu persikanväriseksi? Räväkkäkin pinkki, kun se on riittävän hienojakoinen, näyttää poskilla pehmeältä, kun sudit sitä iholle maltillisen määrän ja riittävän pehmeällä siveltimellä. Mitä vaaleampi iho, sitä kirkkaammalta puna iholla näyttää. Päivettyneelle iholle voit levittää kirkkaampaa sävyä. Minulla on käytössä kaksi punaa, joista toista käytän kesäisin ja toista talvisin. Laadukas poskipuna kestää vuosia. Ja koska siinä ei ole vettä, ei tarvitse olla huolissaan sen pilaantumisesta.
Oikea työkalu
Poskipunassa, jos jossakin meikissä, ei kannata käyttää pakkauksen mukana tulevaa sivellintä. Se on lähes poikkeuksetta liian pieni. Olen kantapään kautta oppinut, että luonnollisimman punauksen saa tehtyä suurella ja pörheällä puuterisudilla.
Parhaat markettiposkipunat
Parhaat sävyt ja koostumukset edullisimmista poskipunista (etenkin pohjoismaisille ihonsävyille) löytyvät Lumenelta. Myös Nyx Professionalsilla on erittäin hyviä poskipunia. Hintahaarukka on noin 9–15 euroa.
Lisävinkki
Jos punaat poskesi näyttävästi, pidä muu meikki hillittynä eli vältä tummaa silmämeikkiä tai punaa huulesi mahdollisimman luonnollisella, huultesi sävyä lähellä olevalla huulipunalla.
Psst! Ensi viikon Annassa kerromme, mikä tämän vuoden uutuuspunista vakuutti Annan kauneusraadin ja miksi.
Lue myös:
5 parasta vaaleanpunaista poskipunaa
Kommentit