Sopivasti ihana

Oletko ihastunut, rakastunut vai rakastatko?

Teksti: Riikka Väänänen

Eräs ystäväni ei voi sietää sitä, että käytän sanaa ”rakastua” ihmisestä, jonka olen tuntenut vain hetken. Minun mielestäni ihminen voi rakastua hetkessäkin. Minä en yleensä, mutta niin on joskus käynyt. Jokaisella ihmisellä on mielestäni oikeus sanoittaa tunteensa niin kuin itse haluaa. Vaikka tiedostan toki, että rakastuminen on eri asia kuin rakastaminen. Ja ihastuminen vielä jotain ihan muuta. Ihastua voit vaikka baaritiskillä. Ja luultavasti unohdat koko asian viiden minuutin päästä. Oikeastaan rakastuminenkin on aika yksiselitteistä (tavallaan), mutta mitä rakkauteen tulee, se on jo vähän kummallisempi juttu. Vaikeampi selittää ja täysin mahdotonta lopettaa. Mutta tiedätkö itsekään oletko juuri nyt ihastunut, rakastunut vai rakastatko?

Minulle rakkaus tarkoittaa jotain aika lopullista. Ei yhteistä loppuelämää – välttämättä – mutta jos olen joskus rakastanut jotain ihmistä, luultavasti rakastan häntä aina. Se rakkaus vain muuttuu. Romanttisesta ehkä joksikin haaleammaksi tai vähemmän satuttavaksi. Ero on ehkä juuri siinä, että rakkaus ei lopu. Koskaan. Vai?

Omilta vanhemmiltani, sisaruksiltani ja etenkin lapsiltani kestän mitä vain ja rakastan heitä aina. Se on kai erittäin normaalia.

Miehiltä, joita olen rakastanut kestän paljon, liian paljon, mutta paljon vähemmän kuin omalta perheeltäni. Samoin ystäviltäni. Minua voi loukata, satuttaa niin että haukon henkeä, ja silti rakastan. Se rakkaus vain muuttuu. Se ei lopu, se muuttuu. En ehkä halua sitä ihmistä enää elämääni, mutta välitän hänestä aina.

Otan aika paljon vastaan iskuja, pettymyksiä, jopa jatkuvaa pettämistä, mutta kun minua satuttaa tarpeeksi tai riittävän pitkään, en enää unohda, anteeksi annan ehkä, mutta en unohda. Rakastan aina, mutta kun minun kärsivällisyyteni loppuu, paluuta ei ole. Ei vaikka mitä vannottaisiin, eteeni levitettäisiin minkälaisia mattoja, lupauksia tai jalokiviä tahansa. Kun mittani on täynnä, se on täynnä.

Hyvä esimerkki siitä on entinen aviomieheni. Edelleen rakas. Nyt ainoastaan rakas ”isoveli”. Hän ei kylläkään ole edes yrittänyt anella takaisin. Luultavasti molempien mitta oli eron kohdalla jo aika täysi. En pääse hänen päänsä sisään, mutta olen aika varma, että hänkään ei ikinä haluaisi palata yhteen. En minäkään. Ikinä. En edes osaa ajatella häntä enää romanttisesti, vaikka hän on edelleen se, kehen turvaudun, jos en enää itse selviä. Hän tekee poikkeuksen siinä, etten haluaisi häntä enää elämääni. Haluan. Ja vaikken haluaisi, hän on aina siinä ihan jo pelkästään lasten vuoksi. Huomenna juhlimme poikani ylioppilaslakkia yhdessä. Se tuntuu hyvältä, mutta en haluaisi painautua hänen kainaloonsa kun ilta koittaa.

Toinen rakkauteni venytti pinnaani loputtomasti. Ja minä annoin siihen mahdollisuuden. Kunnes tuli se hetki, että pinna pamahti poikki. Ehkä olen jopa kiitollinen hänelle siitä, että niin kävi. Jos hän ei olisi käyttäytynyt, kuten käyttäytyi, saattaisin vieläkin roikkua jossain kummallisessa haavekuvassa. Häntä en halua elämääni enää ikinä, mutta välitän hänestä kyllä. Rakastankin, mutta hänenkään kainaloon en enää haluaisi.

Uskon jotenkin ymmärtäväni rakkautta ja kuitenkin ymmärrän sen, että en ymmärrä sitä yhtään. Rakkaus on kummallinen. Jopa niin kummallinen, että toisinaan on vaikea erottaa, milloin rakastuminen muuttuu rakkaudeksi. Molemmat tuntuvat hyvältä, molemmissa voi pettyä, molemmat aika (liian) usein satuttavat.

Ehkä niiden ero on se, että kun rakastaa, rakastaa aina, mutta kun rakastuu voi olla rakastunut vain hetken, viikon, kuukauden jopa kuukausia. Rakastumisen kohteita ei ehkä unohda koskaan (ei niitä kenelläkään niin paljon kai ole), mutta rakastumisen voi pettymyksen hetkellä lopulta kuitenkin sivuuttaa yllättävänkin nopeasti. Sen sijaan häntä, jota olet joskus rakastanut, häntä et voi enää ikinä sivuuttaa. Hän on yksi niistä, joka on tehnyt tai tekee sinusta sen, joka olet juuri nyt ja joka määrittää sen, jollainen tulet aina olemaan. Jo vain ehkä niiden arpien vuoksi.

Oli miten oli, olet sitten ihastunut, rakastunut tai rakastat, vaali sitä. Älä tieten tahtoen satuta, lupaile, äläkä käännä millekään tunteelle selkääsi. Maailmaan mahtuu ja tarvitaan kaikkia niitä. Ilman elämä olisi todella tylsää ja tyhjää.

Ihanaa kesän alkua!

Lue myös:

Monta suurta rakkautta elämään mahtuu?

 

 

 

Lue myös

X