Sopivasti ihana

Oletko rakkaudessa optimisti vai pessimisti?

Teksti: Riikka Väänänen

Oletko optimisti vai pessimisti siinä, mitä rakkauteen tulee? Minä sanoisin olevani molempia. Ja nuo kaksi puolta vääntävät keskenään toisinaan kovaakin. Ajoittain järki on se optimisti ja sydän pessimisti ja välillä toisinpäin.

Olen elänyt suhteessa, jossa (joku) järki neuvoi pysymään yhdessä ja sydän huuteli taustalla jotain aivan muuta. Olen myös ollut suhteessa, josta järki neuvoi lähtemään ja pian, mutta sydän pakotti jäämään. Haluaisin uskoa hyvään, mutta vuosien varrella skeptisyys on alkanut nostaa päätään. Toisaalta uskon edelleen, että jos vielä joskus välitän jostakin kovasti, sydän käskee uskoa häneen ja suhteeseen kaikesta huolimatta.

Kun tuollaiseen soppaan sekoittaa vielä muiden ihmisten hyvää tarkoittavat neuvot, on kakofonia valmis.

Kuitenkin aina pitäisi kuunnella sen toisen lisäksi vain itseään – ja etenkin sitä sydäntä, sillä ilman sitä ei ole rakkautta. Eikö totta? Sitä paitsi kuka tuntee ja tietää tilanteenne paremmin kuin te kaksi? Ei kukaan, vaikka toki objektiivisena ihmisenä on helppo neuvoa.

Minua ainakin on hyvin vaikeaa neuvoa, sillä sydämeni ei kuuntele ketään, jos se on päättänyt jotain. Ei muita eikä varsinkaan järkeä.

Optimisti minussa haluaa aina nähdä pienen toivon pilkahduksen, vaikka rämmittäisiin minkälaisessa suossa tahansa. Uskon, että ihminen oppii ja kehittyy ellei ole läpeensä mätä. Harva on. Ja siksi uskon, että suhteella on aina toivoa, jos on tunteita – ja tahtoa.

Pessimisti minussa yrittää suojella sitä matkan varrella haavoittunutta tyttöä, joka pienen varteni sisällä asuu. Pessimisti tekee hätiköityjä päätelmiä, muistuttelee, että mikään ei ole kestävää tai ainakaan varmaa. Että kohta saattaa sattua. Istuu kuin piru olkapäällä.

Optimisti sisälläni sen sijaan tulkitsee viestit, hiljaiset ja ääneen sanotut, juuri niin kuin haluaa eli hyvinä merkkeinä. Se haluaa toivoa parempaa tätä päivää ja huomista ja pitää kiinni toivon rippeistä.

Mutta onko kaikkien meidän sisällä nuo kaksi, optimisti ja pessimisti, vai pystyvätkö jotkut ihmiset tekemään päätöksensä puhtaasti järjen perusteella? Onko se vain meidän tunteella käypien taakka, että painimme asioista sekä sydämemme, järkemme että sen toisen kanssa?

Toisinaan toivoisin olevani järki-ihminen. Luulen, että ihan tuo oikea, verta pumppaava sydämenikin, se jota lääkärikin pystyy hoitamaan, voisi paremmin. Ainakin stressitaso olisi alhaisempi, jos ei muuta.

Silti olen ehkä mieluummin tunneihminen ja kompastelen rakkaudessa. Joskus se toivottavasti on jopa sen arvoista.

Lue myös:

Olisiko elämä helpompaa, jos olisin tunteettomampi?

Rakkaus ei tule pakkottamalla

Lue myös

X