Onko oikeasti olemassa sielunkumppaneita? Vai onko kaikki sattumaa?

Olen jo puhunut kohtalosta ja sen merkityksestä parisuhteissa – tosin tulematta mihinkään tulokseen. Ehkä on joku kohtalo joka johdattaa tai sitten kaikki on sattumaa, hyvää tai huonoa. Kohtaloon liittyen, mietin myös sitä, että onko oikeasti olemassa sielunkumppaneita. Sekä ystävyys- että rakkaussuhteissa. Vai onko kaikki sattumaa?

Onko oikeasti olemassa sielunkumppaneita?

Toivoisin ehkä, että on, mutta skeptinen minäni ajattelee, että joko kaikki on sattumaa tai sitten tarpeeksi ihastuessamme haluamme vain ajatella sen toisen olevan vastakappale, sielunkumppani. Sivuutamme ne muut tekijät, jotka ehkä kertovat toista, koska haluamme uskoa siihen. Sielunkumppanuuteen.

En sano, että kääntäisin täysin selkäni ajatukselle yliluonnollisesta sielunkumppanuudesta. Uskon kuitenkin enemmän siihen, että samat arvot omaava, jollain tavalla samasta taustasta tuleva (tämäkään ei todellakaan päde aina) ja samantyyppisen sosiaalisuuden omaava on jo itsessään se sielunkumppani. Ilman minkäänlaisia yliluonnollisia viboja. Sama pätee ystäviin.

Toisten kanssa haluat olla ja kaikki on helppoa, toiset vaativat enemmän vaivaa ja energiaa.

Vai onko kaikki sattumaa?

Mutta mitä se sielunkumppanuus edes on? Yliluonnollista vai ihan maalikkojärjellä selitettävissä?

Sielunkumppanuus ei toki tarkoita töyssytöntä ystävyyttä tai etenkään sellaista parisuhdetta. Sielunkumppanit luultavasti kipinöivät keskenään enemmän kuin ne, jotka päätyivät yhteen muista syistä, mutta yhteiset asiat vetävät yhteen kipinöinnistä huolimatta.

Mutta toki samanlainen ajattelutapa, kemia, luottamus ja se kaikki mistä ikinä se sielunkumppanuus sitten syntyykään, saattaa tehdä mahdottomasta mahdollisen.

Ja jos ei, se tunne sielunkumppanuudesta saattaa särkeä sydämen niin totaalisen pirstaleiksi, että siitä ei ehkä toivu ikinä. Tai ainakaan pitkään aikaan.

Sitten joudun palaamaan taas siihen, että se, koska tapaat sellaisen ihmisen, sitä et voi päättää. Toki jos olet parisuhteessa, sellaiselle ei toivottavasti ole tilaa, valitettavan usein on. Törmään jatkuvasti ihmisiin, jotka etsivät – parisuhteestaan huolimatta – uutta sielunkumppania. Toki myös ihan vain sitä itseään. Mutta myös sitä sielunkumppania. Niin ei tietenkään saisi tehdä.

Onko oikeasti olemassa sielunkumppaneita? – Ja jos, onko se aitoa?

Joskus koemme toisen sielunkumppaniksi ilman, että se toinen kokee niin. Silloinhan se ei kai ole aitoa? Vai mitä? Minä luulin ennen, että entinen mieheni on sitä. Hän ei ollut. Vaikka onkin edelleen minulle rakas ja tärkeä. Mutta sielunkumppaneita emme olleet. Emmekä ole. Voin silti aina luottaa siihen, että hän on paikalla kun kipeimmin häntä tarvitsen, koska uskon että olen myös hänelle tärkeä.

Sekään ei ole taannut ikuista rakkautta

Parisuhteissa olen tavannut vain yhden todellisen sielunkumppanin, mutta sekään ei ole taannut ikuista rakkautta. Ystävissä heitä on ollut enemmän. Esimerkiksi Evan, vaihto-oppilaskaverin, kanssa löysimme toisemme heti. Samoin naapurini Sirpan. Ja monen muun kanssa. Miessuhteissa onkin ollut köyhempää. Useimmiten kaikki perustuu vain siihen muuhun. Siksi tuo yksi oli virkistävä poikkeus. Olin ihminen, joka oli muutakin kuin ripset ja rinnat.

Ehkä vielä tulee joku, jolle olen sielunkumppani. Joka jaksaa minua hyvinä – ja huonoina – hetkinä. Koska niitä huonoja tulee aina.

Oli se sielunkumppanuutta tai sattumaa.

Sitä odotellessa. Ihanaa lokakuuta.

Lue myös:

Onko varaa päästää hyvä ihminen menemään ohitse?

Oletko huomannut olevasi parisuhde kameleontti?