Sopivasti ihana

Valovoide, valopuuteri, kuultovoide – näin helposti meikkaat valoa kasvoillesi

Teksti:
Riikka Väänänen

Kiiltävä, kuultava, hehkuva ja raikkaan sävyinen iho on ollut muodissa jo vuosia, eikä loppua näy. Päinvastoin. Valo ja kuulto saavat kasvot näyttämään kolmiulotteisemmilta eli nuorekkaammilta – ja ne tekevät meikistä raikkaan. Se, mitä, miten ja milloin valotuotteita käytetään, ei kuitenkaan ole ihan niin itsestään selvää kotimeikkarille. Valon meikkaaminen kasvoille on kuitenkin yllättävän helppoa.

By Raili Pro Glow -korostusväri on suunniteltu nimenomaan aikuiselle iholle.

Valovoide

Voidemaista valoa heijastavaa voidetta voit sekoittaa muutaman herneen kokoisen tipan sävyttävän päivävoiteen tai meikkivoiteen joukkoon silloin, kun haluat raikastaa koko kasvot. Helppo nyrkkisääntö tuotteiden sekoitteluun on se, että geelimäinen geelimäisen joukkoon, voidemainen voidemaiseen ja kuiva kuivaan. Valovoiteella voit ihon kirkastamisen lisäksi myös korostaa kasvojen korkeimpia kohtia, kuten nenänvartta, otsan keskikohtaa, leuankärkeä, kulmaluita, amorinkaarta ja poskipäitä. Tunnustele sormin, missä silmäkuoppasi ulkoreuna on ja taputtele sen muodostamalle C:n muotoiselle alueelle valovoidetta kulmaluilta poskiluun yläreunaan. Häivytä sormin. Samalla tavalla voit käyttää myös valoa heijastavia meikkipuikkoja, kuten Annan Vuoden Parhaaksi hohtotuotteeksi (numerossa 50) valittua Yves Saint Laurentin Touche Éclat Shimmer Stickiä.

MACin Mineralize Skinfinish Highlighting Powderit ovat riittävän hienojakoisia ja hillittyjä myös vähän useamman juhlapyhän nähneelle naamalle.

Valopuuteri

Minun suosikkini on valopuuteri. Koska se on helppo ja nopea käyttää. Levitän sitä aina iltamenoihin lähtiessäni ainakin nenänvarteen, kulmaluille, poskipäille, silmän sisänurkkiin (avaa katsetta) ja amorinkaareen (saa huulet näyttämään pulleammilta). Valopuuteri on kätevintä levittää puhtaalla, luomivärin levitykseen tarkoitetulla siveltimellä. Luomivärisivellin on sopivan pieni, jotta hehku osuu vain sille tarkoitetulle alueelle (nuo valovoiteen kohdalla mainitut kasvojen korkeimmat kohdat).

MACin 217 on täydellinen sivellin kokonsa ja pörheytensä vuoksi valopuuterin levitykseen.

Ota valopuuteria siveltimeen, kopauta ylimääräiset kämmenselkään ja sivele puuteria irtopuuterilla kiinnitetyn meikin päälle eli kuivaa kuivalle. Minulla on jo yli viisi vuotta ollut käytössä sama aavistuksen pinkki ja hyvin kevyesti valoa heijastava Diorin irtopuuteri (se ei lopu ikinä – onneksi!). Kyseistä puuteria ei enää saa, mutta sen on korvannut vähintäänkin yhtä hienojakoinen ja kevyt Diorskin Nude Air Loose Powder (sävy 012 Pink). Toisin sanoen levitän naamalleni kaksi kerrosta valoa – sekä valoa heijastavaa irtopuuteria että MACin korostuspuuteria. Väitän silti, että kahden valokerroksen jälkeen en silti muistuta diskopalloa. Aikuiselle iholle sopivat vain aavistuksen valoa hohtavat puuterit (ja sellaisia nuo minunkin ovat), isot kimalteet kannattaa suosiolla jättää nuoremmille, sillä ne korostavat ryppyjä, ihon karheutta ja laajentuneita ihohuokosia.

Minulla on ollut tämä sama superriittoisa Diorin valoa heijastava irtopuuteri käytössä jo yli viisi vuotta, eikä pohjaa edes näy vielä.

Kosteaa kuultoa

Kuulto onkin sitten jo vähän kinkkisempi juttu. Minulle kuulto tarkoittaa valon hehkun sijaan hieman kostealta näyttävää ihoa. Sen aikaan saamiseksi tarvitset nyt niin muodikkaan monitoimibalmin eli saman, jota olen jo ehtinyt suosittelemaan kuiville kantapäille ja rohtuneille huulille. Kinkkinen tuote se on siinä mielessä, että se on rasvainen. Vaikka kiiltävät luomet houkuttelisivat, jätä ne kiillottamatta. Rasvaisena tuotteena – etenkin jos luomesi ovat raskaat – balmi irrottaa ripsivärin, ja sitähän ei kukaan halua. Sen sijaan balmi sopii hyvin poskipäille, aivan kulmaluun ylärajaan, amorinkaareen, huulille hoitavaksi kiilloksi ja solisluille (varsinkin jos asussasi on avara kaula-aukko). Älä levitä sitä kuitenkaan puuterin päälle, jotta meikkisi ei ala rullaamaan, vaan suoraan sävyvoiteen tai meikkivoiteen päälle. Ota purkki käsilaukkuun (ne ovat onneksi yleensä aina pieniä), sillä etenkin kuiva iho imee balmin itseensä nopeasti, ja joudut lisäilemään kuultoa iholle pitkin iltaa.

Niki Newdin Skin Glow -balsamilla hoidat rohtuneiden huulien lisäksi kuullon kasvoille. Pikku purkki kulkee kätevästi käsilaukussa.

Kuultavan meikin hyvä puoli on se, että näyttäväkään silmämeikki ei tee ilmeestä turhan meikattua, vaan look pysyy raikkaana silmien tummista sävyistä huolimatta.

Valoisaa joulun odotusta!

Lue myös:

Kuinka käytät valokynää oikein

ja

Miten hoidat talvi-ihon kirkkaaksi

 

 

 

X