Sopivasti ihana

Rakkaus ei tule pakottamalla

Teksti: Riikka Väänänen

Eilen oli mielenkiintoinen päivä. Monella tavalla. Kävin puhumassa rakkaudesta Havaintoja parisuhteesta Samin vieraana podcastissa, minua kosittiin tuntemattoman toimesta Instagramissa ja sain kosiskelukirjeen sähköpostiini täysin vieraalta mieheltä.

Tokihan huomio ilahduttaa. Ihmisiähän me tässä vain olemme.

Mutta se, että kirjoitan rakkaudesta, Tinderistä ja yksinäisyydestä, ei tarkoita sitä että etsin epätoivoisesti itselleni miestä. Rakkaus ei tule pakottamalla.

Pärjään vallan hienosti yksinkin

En nimittäin etsi miestä. Hän tulee, jos on tullakseen. Toki haaveilen kumppanuudesta ja hänestä, jonka syliin voin painaa pääni, hänestä joka silittäisi hiuksiani ja herättäisi hellällä suudelmalla. Kukapa ei?

En kuitenkaan usko minkäänlaiseen painostukseen, tulee se mitä kautta hyvänsä. Olen saanut oman osani kontrolloinnista ja tullut sille hyvin allergiseksi. Yrittävät sitä sitten ystäväni tai kosiskelijat.

Olen jo ihan aikuinen ja päätän elämäni isoista ja pienistä asioista ihan itse.

Rakkaus ei tule pakottamalla – Kemiaa joko on tai ei

Se, mitä en voi päättää, on se kehen rakastun ja milloin rakastun. Sen päättää sydän. Sitä ei voi pakottaa, eikä sitä voi nopeuttaa.

Kohteen voi toki aina kyseenalaistaa ja ehkä ajankohdankin, mutta se on aina minun ja hänen välisensä asia.

Jos niin kävisi, että yhtäkkiä rakastuisinkin, en huutelisi sitä täällä. Tai voisin toki kertoa, että sydämeni on saanut uuden syyn sykkiä, mutta en toisi häntä julkisuuteen. Vaikka minä jaan asioitani näin julkisesti, en tekisi sitä toiselle. Kysymättä lupaa ainakaan.

Just nyt olen se surullisen näköinen nainen, joka lenkkeilee pitkin Helsingin merenrantoja. Pian hymyilen taas. Joskus on vaan saatava olla hieman allapäin. Ilman alamäkiä ei kai voi olla ylämäkiäkään?

Minusta on viimeinkin tullut romantikko

Kuten olen kertonut, ajelen täysillä päin seinää, otan riskejä ja ihastun tulisesti.

Rakastunut olen kuitenkin ollut vain kaksi kertaa. Lasteni isään ja sitten erääseen toiseen, jonka henkilöllisyys pysyköön ikuisesti salaisuutena. Ei siksi, että hän olisi naimisissa tai muutenkaan varattu. Vain siksi, että se on oikein.

Toivon kuitenkin rakastuvani vielä joskus. Olen luvannut itselleni, että lähden suhteeseen vain, jos olemme molemmat yhtä rakastuneita. Mutta kuten sanoin, päätökset tehdään järjellä, tunteet päättää sydän.

Juuri nyt minulla on itse aiheutettu paha mieli. Pääsen sen yli kyllä. Matkalle kun sattuu kompurointia. Aina. Ja varsinkin tällaisella tunteella käyvällä tulisieluisella naisella.

Toistan eilistä ja sanon, että uskon sen olevan sen arvoista. Sen, että sydän lepattaa ja jalat menevät velliksi. Että joku herättää minut aamusta hellästi suudelmalla ja lähettää perään sydämiä. Minusta on viimeinkin tullut romantikko.

Rakkaus ei tule pakottamalla ja suhdepelit ovat kuluttavia

En halua suhdetta, jossa elämme vain toisiamme varten. Olen jo aikuinen. Mutta en enää halua myöskään arvailla. Tykkääkö vai eikö tykkää? Kuinka monta viestiketjua on yhtä aikaa käynnissä? Onko olemassa joku, joka on kiinnostavampi kuin minä?

Minä en pelaa. Suhdepelit ovat kuluttavia. Jos tykätään, sitten tykätään, jos ei, sitten on vain aika jatkaa elämää. Vaikka sitten yksin jo niikseen tulee.

Onneksi on ystäviä ja perhe. Rakkaus tulee, jos on tullakseen.

Eri vaiheissa elämää joku on oikeampi kuin toinen

En usko yhteen ainoaan oikeaan, uskon siihen että eri vaiheissa elämää joku on oikeampi kuin toinen.

Minä haluan suhteelta ennen kaikkea kumppanuutta, kaveruutta, naurua vedet silmissä.

Ehkä sinä olet siellä jossain. Ehkä joskus vielä törmätään.

Siihen asti minä olen täällä, kirjoitan tuntojani paperille ja elän täysin onnellisena myös ihan yksin. Hyvien ystävien ja perheeni ympäröimänä.

Aurinkoista helatorstaita! Muistakaa rakastaa – myös itseänne ❤️.

Lue myös:

Rupsahda rauhassa (ja hitaasti!) rakkaani

Heräsin suudelmaan 

 

 

Lue myös

X