Riikalla meni nyt kuppi nurin

Kirjoitin juuri postauksen Älä purista mailaa. Ja allekirjoitin sillä hetkellä joka sanan täysin. Silloin. Ja sitten huomasin, että aika tiukka ote minullakin oli siitä.

Miehet ja naiset ovat erilaisia. Sen ymmärrän täysin. Ja toisaalta olemme hyvin samanlaisia. Olen tehnyt ihan juuri samanlaisia ”temppuja” miehille, kun he tekevät minulle. Eikä kukaan halua varmastikaan loukata ketään. Elämä vain on nykyään (ainakin) sellaista. Riikalla meni nyt kuitenkin kuppi nurin. Aika lailla kaikkeen.

Riikalla meni nyt kuppi nurin – Semiloma kaikesta

Aloitin eilen niin sanotun semiloman. Yrittäjällä kun harvoin on varsinaista lomaa. Lapsellisesti ajattelin, että loma alkaa hyvissä merkeissä. Hauskanpidolla. Mutta eihän se niin mene. Tietenkään. Enkä tarkoita hauskanpidolla vain miehiä tai juhlimista. Lähinnä ennemminkin hillitöntä naurua tai räkätystä – siksihän sitä kai kutsutaan, kun nauretaan räkä poskella.

Aamuni alkoi kuitenkin kommentilla ”Postaat selfieitä enemmän kuin kukaan tietämäni.” Tyyppi, joka sen laittoi oli ollut aivan hulvattoman hauska. Siihen saakka. Kyllä, niin teen, koska se on tavallaan työtäni. Mutta sanat satuttivat. Minut oikeasti tuntevat tietävät, että en juuri viihdy kameran ”väärällä” puolella, mutta tämä työ tekee sen, että siellä on oltava. Ja olen nykyään ihan sinut asian kanssa. Jopa niin sinut, että ”postaan selfieitä enemmän kuin kukaan”.

En tiedä, miksi tuo kommentti kirpaisi niin pahasti. Ja toisaalta toki tiedän. Olen joskus ajatellut, että en koskaan kommentoi kenenkään työmäärää tekemättä hänen työtään, koska et voi tietää. Lisään siihen nyt, että en koskaan kommentoi kenenkään työnkuvaa, koska en tiedä, mitä se työ vaatii.

Kameran väärällä puolella

Päätin kuitenkin ottaa lomaa. Siitä, että olen siellä kameran ”väärällä” puolella. Lomaa Tinderistä. Lomaa koko sopasta. Jos sukuni kesäpaikka ei olisi niin kaukana, vetäytyisin sinne. Ihan vain hengittämään.

Rakastan tätä kaupunkia lähes joka solullani, mutta se mitä vihaan, on nämä pelit, joita täällä pelataan. On kyse sitten miesten ja naisten välisistä suhteista tai kaveruussuhteista. Olen saanut viimeisen vuoden aikana draamaa ja konflikteja elämääni enemmän kuin tarpeeksi.

Riikalla meni nyt kuppi nurin – Nyt mitta on täysi

En jaksa yhtään tappelua – omaani tai muiden. En myöskään yhtään rättiä päin näköä. Omaani tai muiden. Olen purrut hammasta niin pitkään, että leukani ovat kipeät. Olen tullut allergiseksi kontrolloinnille, vahtimiselle ja riidoille. Ja parisuhdepeleille.

Yritän olla puristamatta sitä mailaa, mutta sormeni ovat krampissa. Olen kyllästynyt pettymään. Ja petyn jatkuvasti. Enkä puhu miehistä. Elämästä yleensä. Kyllä, aika iloisen ja positiivisen Riikan kuppi on nyt nurin.

Valmiina sotaan – tyynyn alla

Tänään tulee ulos Havaintoja parisuhteesta Samin podcast, jossa minä olen yhtenä vieraana. Jossa minä avauduin vähän enemmän kuin ajattelin. Ja olen valmistautunut sotaan. Sillä sitähän se tietää. Mutta vaikka olenkin, laitan luultavasti puhelimeni kiinni, vedän peiton korvilleni, enkä avaa kenellekään ovea. Elämä on. Joskus silloinkin kun aurinko paistaa.

Kyllä, olet lukenut juuri oikein. Olen totaalisen kyllästynyt juuri nyt. Onneksi näen tänään Elämäni Miehen. Tuon lähes ainoan, jolta siedän mitä tahansa. Poikani. Ajatus siitä auttaa yli – tai ainakin pehmentää – tätä ikävää fiilistä, joka minulla on juuri nyt. Kuivaa kyyneleet, jotka kastelevat poskeni tällä hetkellä.

Olen yleensä iloinen ja oikeastaan lähes aina ystävällinen. Eikä se johdu siitä, että olisin ovimatto. Se johtuu siitä, että en (enää) vain usko, että minkäänlaisiin konflikteihin kannattaisi käyttää energiaa. Ellen puolusta jotain rakkaistani. Silloin minussa herää leijona.

Riikalla meni nyt kuppi nurin – Mikä tämän postauksen pointti on?

Enpä tiedä. Ehkä vain se, että nyt olen loman tarpeessa. Ja halauksen. Toivottavasti saan sellaisen tänään. Elämäni Mieheltä. Ainoalta, jonka halausta ihan oikeasti tarvitsen. Ja ehkä se, että voitaisiinko olla kilttejä toisillemme? Miehet ja naiset. Ystävät ja rakastavaiset. Eikö tässä maailmassa ole ihan riittävästi kaikkea ikävää ilman, että me aiheutamme sitä lisää?

Nyt lopetan kiukuttelun tähän, aloitan loman ja jään odottamaan sitä kaikkein rakkainta halausta. Sillä se on juuri nyt sitä, mitä eniten tarvitsen.

Aurinkoa viikonloppuun! Kyllä se tännekin vielä paistaa.

Lue myös:

Ikävä