
Ripsiseerumit – toimivatko ne ihan oikeasti?
Kestävimmät ja luonnollisimmat pidennykset ovat hyvin lähellä omien ripsiesi mittaa.
Muistatte ehkä sen vuosien takaisen kohun ripsiseerumeista? Kohu nousi siitä, kun ripsiseerumeissa oli tehoaineena silmänpainetaudin eli glaukooman hoitoon käytettyjä prostaglandiinijohdannaisia. Minä myös käytin netistä tilaamaani Neulash-ripsiseerumia, joka sisälsi kyseistä ainetta, ja minulla oli silloin todella pitkät, tummat ja vahvat ripset, jotka näyttivät lähes irtoripsiltä. Prostaglandiini luokitellaan lääkeaineeksi ja sittemmin sen käyttö kosmetiikassa on kielletty. Kohun jälkeen ripsiseerumeita myyvät brändit ovatkin joutuneet kehittämään muita ripsiä vahvistavia tehoaineita.
Mutta toimivatko nykyiset ripsiseerumit ilman prostaglandiinijohdannaisia? Kyllä, vaikka niillä ei enää saakaan yhtä dramaattisesti näyttäviä ripsiä kuin prostaglandiinia sisältävillä seerumeilla aikanaan. Nykyseerumit, vahvistavat ripsiä ja saavat ne siten kasvamaan vahvempina ja pidemmäksi kuin ilman seerumia. Kyse on aika yksinkertaisesta asiasta: Kun käytät ripsiväriä, oleskelet auringossa, tuulessa ja tuiskussa sekä puhdistat meikit päivät päätteeksi, ripset kuluvat. Aivan kuten hiuksetkin tekevät ympäristön rasitustekijöiden, pesujen ja käsittelyjen myötä.
Ripsiseerumien sisältämät hoitoaineet muun muassa kosteuttavat ripsiä, suojaavat niitä ja korjaavat jo aiheutuneita vaurioita sekä tehostavat pintaverenkiertoa, jolloin karvatupet, josta ripset kasvavat, saavat enemmän ravintoa ja ripset kasvavat vahvempina ja pidemmäksi.
Heti tuuheat ja pitkät ripset pohjustamalla
Pikahoidoksi ripsiseermeista ei kuitenkaan ole. Seerumin vaikutus alkaa näkyä noin 3–6 viikossa. Jos haluat heti pidemmät ja tuuheammat ripset, ota käyttöön ripsivärinpohjustusaine. Sen lisäksi, että se lisää ripsiin pituutta ja tuuheutta, se myös suojaa ja hoitaa ripsiä. Jotkut niistä tekevät myös ripsivärin poistosta helpompaa. Hyviä pohjustuksia ovat muun muassa NYX Professional Makeup Big & Loud Lash Primer ja Max Factor Lash Revival Primer.
Ripsiseerumit – Lisää pituutta BTB13 Eyelash Serumilla
Kotimaisessa BTB13 Eyelash Serumissa on muun muassa kosteuttavaa glyseriiniä ja keratiinin tuotantoa kiihdyttävää (nyt seuraa sanahirviö) myristoyl pentapeptide-17 -nimistä ainetta. Karvat koostuvat pääasiassa keratiinista ja keratiinia sisältävät tuotteet korjaavat haurastuneita karvoja, olivat ne sitten hiuksia, ripsiä tai kulmakarvoja. Seerumi lupaa tehdä ripsistä jopa 25% pidemmät. Vaikka se sopisi öljyttömän koostumuksensa vuoksi ripsienpidennysten käyttäjille, minä ripsienpidennyksiin koukkuun jääneenä jättäisin kuitenkin tämän seerumin väliin, sillä mitä nopeammin ripset kasvavat, sitä nopeammin myös ripsiin kiinnitetyt ripsikuidut irtoavat. ”Luonnollisille” ripsille se sopii kyllä. 58 e.
Ripsiseerumit – Pidemmät ja tuuheammat ripset ja kulmat Medik8 Full Lash & Brow Duolla
Medik8 Full Lash & Brow Duo -ripsiseerumi pidentää ja vahvistaa ripsiä sekä kulmakarvoja. Siinä on kosteuttavaa pantenolia. Hoidetut karvat, niin hiukset kuin ripset ja kulmatkin näyttävät aina hauraita ja huonokuntoisia vahvemmilta ja tuuheammilta. Seerumi myös vahvistaa kulmien luonnollista, mutta iän myötä hivenen kulahtanutta sävyä. Sekin saa karvat näyttämään tuuheammilta, jopa ilman värjäystä. Ripsiseerumi on kaksipuoleisessa pakkauksessa, jossa toisessa päässä on kulmakarvojen hoitoon on tarkoitettu kierreharja ja toisessa päässä silmänrajaussivellintä muistuttava sivellin, jolla ripsiseerumin saa ujutettua ripsien tyveen. Seerumi on hivenen työläs, sillä sitä pitäisi käyttää kaksi kertaa päivässä, jotta saat siitä parhaat tehot irti. Vinkki: Muistat käyttää seerumia, kun laitat sen hammasharjasi viereen, sillä luultavasti, ainakin toivottavasti, peset hampaasi aamuin illoin. 59 e.
Ripsiseerumit – Tuuheammat, vahvemmat ja pidemmät räpsyt Swiss Clinic Eyelash Growth Serumilla
Swiss Clinic Eyelash Growth Serum on yksi Ruotsin myydyimmistä ripsiseerumeista. Se nopeuttaa ripsien kasvua, tuuheuttaa ripsiä sekä vahvistamalla ripsiä että vähentämällä ripsien irtoamista. Aika loogista itseasiassa, kun ripsiä tippuu vähemmän ja yksittäiset ripset ovat vahvempia, koko ripsirivistö näyttää tuuheammalta. Tätä seerumia suositellaan käytettäväksi aamuin illoin yksi pakkaus loppuun (kestää noin 3 kuukautta) ja sen jälkeen ylläpitohoitona pari kolme kertaa viikossa, jotta ripset pysyvät pitkinä ja tuuheina. 59 e.
Ripsiseerumit – Xtreme Lashes Amplifeye Lash and Brow Fortifier Advanced sopii ripsienpidennysten kanssa käytettäväksi
Minä käytän Xtreme Lashes Amplifeye Lash and Brow Fortifier Advance -seerumia, koska sitä voi käyttää, vaikka olisikin ripsienpidennykset. Se ei niinkään pidennä, vaan vahvistaa ripsiä sisältämiensä aminohapporikkaiden peptidien avulla. Aminohapot ovat proteiinien rakennuspalikoita joista ripset ja kulmakarvatkin muodostuvat. Hauraita hiuksia korjataan ja paikataan keratiinia sisältävillä sampoilla ja hoitoaineilla, huonokuntoisia ripsiä vahvistetaan ripsiseerumeilla.
Minä aloin käyttämään tätä, koska olin ahneuksissani ottanut liian pitkään hiukan liian pitkiä pidennyksiä, jonka vuoksi omat räpsyni olivat selvästi ohenneet ja jopa lyhentyneet. Pidennykset eivät rasita ripsiä, jos välillä malttaa pitää niistä taukoa ja uskoo ripsiteknikkoa, eli ottaa omille ripsilleen sopivan pituiset (noin millin tai kaksi omia ripsiä pidemmät) pidennykset.
Tällä seerumilla saan terveemmät ja vahvemmat omat ripset, jotka jaksavat kantaa pidennyksiä, ja silloin ripsienpidennykset pysyvät pidempään. Eikä viikko ennen huoltoakaan aiheuta ripsikriisiä, josta kerroin postauksessani Monin tavoin yllättävä ripsikriisi, koska omat ripset ovat vahvemmat eikä kitukasvuiset tyngät, kuten minulla oli edellisen ripsisadon yllätettyä. Huomaan jo parin viikon käytön jälkeen, että omat ripseni ovat selvästi vahvemmat kuin ennen seerumin käytön aloittamista. Myös ripsiteknikkoni Maija Bella Pelosta huomasi ripsieni vahvistuneen edellisestä kerrasta. Seerumin hinta on suolainen, mutta onneksi se on riittoisa (kestää noin 3 kk) ja se lisää pidennysten kestoa, joka taas säästää rahaa. 125 e.
Muita keinoja saada pidemmän ja tuuheamman näköiset ripset
Taivuta ripset ripsentaivuttimella. Voit halutessasi lämmittää taivuttimia föönillä, jolloin taivuttimet toimivat kuin kiharrusrauta. Ole kuitenkin varovainen, että et polta ohutta silmänympärysihoa! Taivutus pysyy paremmin, kun harjaat runsaasti maskaraa aivan ripsien tyveen. Kikka toimii hiukan kuin tupeeraus hiusten tyvessä. Käytä vesiliukoisen sijaan vedenkestävää ripsiväriä, sillä vedenkestävä maskara lisää kestoa myös taivutukseen.
Piirrä rajaukset joko aivan yläripsien tyveen silmänrajauskynällä tai -tussilla tai yläripsien alle niin kutsuttuun vesirajaan vedenkestävällä kajalilla. Jälkimmäinen on helpompi. Molemmat rajaukset saavat ripset näyttämään pidemmiltä.
Syö biotiinia. Se kasvattaa ja vahvistaa hiusten lisäksi myös kulmia ja ripsiä (ja ehkä ei niin toivotusti toki myös kainalo- ja säärikarvoja).
Lisävinkki
Älä hinkkaa! Ripsivärin poistaminen hankaamalla kuluttaa sekä ripsiä että rypistää silmänympärysihoa. Ota sen sijaan vanulappuun silmämeikinpoistoainetta, paina se hetkeksi ripsien päälle, jolloin puhdistavat aineet liuottavat maskaran irti tai ainakin helpommin irtoavaksi. Liuta lappua ripsien tyvestä ripsien kärkeä kohti. Poista rippeet silmämeikinpoistoaineeseen kastetulla pumpulipuikolla. Minä käytän suttujen putsaamiseen joskus myös silmänympärysvoidetta. Kaksi kärpästä yhdellä sutaisulla.
Psst! Isadoralta on tulossa nyt helmikuussa ripsiseerumin ja -värin yhdistävä Lash Energy Treatment –maskara (21,90 e).
Lue myös:
Monin tavoin yllättävä ripsikriisi
Mitä eroa on klassisilla ripsienpidennyksillä ja volyymiripsillä?
Kommentit