Sopivasti ihana

Sinä näit minut sellaisena kuin olen

Teksti: Riikka Väänänen

Sinä näit minut sellaisena kuin olen. Kai lähes ensihetkestä. Silti pistin hanttiin. Olin kyllästynyt miehiin. Ajattelin, että taas yksi, joka yrittää viimehetken hurmaa baaritiskillä. Olit sinnikäs.

Pistin hanttiin. Jopa silloin kun en tiennyt tilannetta. Mutta se, että näit minut ja ymmärsit minua, on ehkä yksi syy, miksi sorruin siihen, mitä en ikinä tätä ennen elämässäni ole tehnyt. Varattuun mieheen. Onneksi sentään mieheen, jolla ei ole lapsia. Sitä en olisi voinut ikinä itselleni antaa anteeksi.

Kaikki se mitä teit, sanoit, miten hymyilit, miltä silmäsi ja hymysi näyttivät, mitä puhuit, miten ajattelit, tuntuivat niin oikealta. Kaikki ne viestit ja se kirja, jonka toit toisille treffeillemme. Tajusit aina lähes heti, mistä puhuin.

Olen sinullekin kertonut, miten työni tekee sen, että saan ehdotuksia jatkuvasti. Joka päivä. Kevät saa viestit suorastaan tulvimaan. En vain ole sellainen ihminen, joka tarttuu niihin. En halua olla kertakäyttötavaraa, enkä tee mitä vain sen vuoksi, että saisin herätä jonkun vierestä. Enkä sellainen, jolla on joku sydämessä ja toinen vieressä.

Myönnän, että minulla on ollut villit aikani. Elin nuoruuteni vasta kun se oli jo ohi. Elin huolella ja täysillä. Enkä häpeä sitä, mutta enää se ei riitä. En halua olla viiva kenenkään sängynpäädyssä. Enkä halua, että kukaan on sitä minulle. En edelleenkään etsi aviomiestä, haluan kuitenkin enemmän, vaikka ymmärrän, että joku mahdollinen pidempiaikainen kumppani ei välttämättä ole loppuelämäni kumppani – koska niin se elämä menee. Meillä kaikilla.

En todellakaan etsi ketään epätoivoisesti ja voin täysin hyvin olla ihan yksin. Tosin korona on tehnyt sinkkuudesta hardcore-yksinäisyyttä. Jopa niin hardcore, että olen satunnaisesti kaivannut siihen ei tyydyttävään elämään, jota elin ennen. Toki ymmärrän, että mikään ihme ei muuttaisi jo aikuisia lapsiani pieniksi tai onnetonta avioliittoamme onnelliseksi. Silti kaipaan niitä onnenhetkiä. Niitä oli kuitenkin paljon. Se mitä kaikesta siitä kaipaan, on se yhteenkuuluuvudentunne, joka meillä edelleen hämmentävästi(kö) on olemassa, kun olemme kaikki yhdessä. Ilman kenenkään halua palata siihen ydinperheeseen.

Mutta palatakseni sinuun. Sinä olet yksi niistä harvoista, joka on koskettanut jotain, jonka pidän piilossa. Näet minut sellaisena kuin olen. Et somen luomaa kiiltokuvaa, vaan minut sellaisena kuin olen.

Siksi sorruin.

Tulit juuri oikeaan hetkeen vääränä aikana. Mitä meistä olisikaan voinut tulla, jos aika olisi ollut oikea?

Lue myös:

Monta suurta rakkautta elämään mahtuu?

Paras ex-aviomies ikinä

 

 

 

 

Lue myös

X