Sinkku on yksin hyvässä ja pahassa

Sinkkuuden paras puoli on se, että saa olla yksin, kun niin haluaa. Sen nurja puoli on se, että on täysin yksin myös silloin, kun tarvitsisi kipeästi olkapäätä tai edes henkistä tukea.

”Ei” on ”ei”

Viime yönä koin sen taas ahdistavuuteen asti. Minua pommitti Instagraminkautta tyyppi, jolle ”ei” ei ollut ”ei”. Niin kuin olen sanonut, olen kiltti ja vastaan. Johtuu myös tästä puolijulkisesta työstäni. En halua olla tyly.

Sanoin kuitenkin heti, että nyt kannattaa lopettaa. Pommitus ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan jatkuin heti aamulla klo 7. Tuli kuvia ja viestiä. Se ei edes aluksi loppunut siihen, kun uhkasin poliisilla. Vasta kun sanoin, että luuletko ettei sinua löydetä (profiili ilman kuvaa), se loppui ja tili poistettiin.

Saan uskomattoman törkeitä viestejä ja jopa uhkailuja

Hän ei ole ainoa, joka on tehnyt niin. Saan uskomattoman törkeitä viestejä. Ja silloin olen täysin yksin. Jos olisin parisuhteessa, täällä olisi joku toinen jakamassa tuon pahan olon kanssani ja luultavasti valmis myös puolustamaan minua, jos se tulisi tarpeeseen.

Joudun pitämään tilini ja sitä kautta toki myös kuvani julkisina johtuen työstäni. Pääsääntöisesti viestit ovat asiallisia, mukaviakin, mutta aina välillä vastaan tulee heitä, joille ”ei” ei tosiaan ole ”ei”.

Ihmettelen, miten se pieni sana on niin vaikea ymmärtää. Mikä saa ihmisen kuvittelemaan, että painostamalla pääsee tapaamaan? Tai lähettämällä asiattomia kuvia.

Kun uhka astuu kynnyksen yli

Olen törmännyt samaan aiemminkin. Ennen Tinderiä ja Instgramia. Ollessani yksin lomamatkalla. Silloin eräs ruotsalainen mies ei uskonut ei:n tarkoittavan sitä. Lopulta hän kävi päälle. Kunnes uhkasin huutaa niin kovaa, että paikalle tulee poliisit. Sekään ei kuitenkaan riittänyt. Vaikka blokkasin hänet kaikista mahdollisista kanavista. Unohdin kuitenkin LinkedInin ja minua odotti kotiin tullessani pitkä sähköposti, jossa hän muun muassa kertoi, ettei voi elää tietäen, että emme koskaan enää näe.

Ahdistavaa. Kuin se kimppuuni käynyt vieras ihminen olisi astunut kotini kynnyksen yli.

Mukavuus saattaa kostautua

Olen pieni ja kiltin näköinen. Ja mukava vieraillekin ihmisille. Sekä tosiaan puolijulkisessa ammatissa. Ja aina välillä se kostautuu. Pahinta siinä on kuitenkin melkein se, että jälkikäteen tuntee itsensä tyhmäksi. Tai kun yrittää puhua siitä jollekin, saa hysteerisen maineen. En ole hysteerinen. Tippaakaan. Enkä aio muuttaa tapaani elää noiden ahdistelijoiden vuoksi. Koen vain olevani välillä todella yksin.

Vältän puhumasta näistä asioista etenkin miehille, sillä huomaan, että jotkut haluavat pestä asiasta kätensä. Eivät halua mitään ylimääräistä sotkua elämäänsä. Ja minun kauttani sitä saattaisi tulla. Vaikka en sitä itse ”ole tilannutkaan”.

Pystyn pitämään puoleni

Se, että kirjoitan parisuhteista, ei tarkoita sitä, että olisin helppo saalis. En kuitenkaan tarvitse miestä siihen, että tuntisin oloni turvalliseksi. Pystyn pitämään puoleni. Ainakin tiettyyn rajaan saakka.

Se ei silti poista sitä yksinäisyyden tunnetta, joka noiden tapahtumien jälkeen tulee. Olen onnellisesti sinkku, mutta nämä hetket haluaisin jakaa jonkun kanssa. Jos ja kun niitä tulee eteen.

Naiivisti haluaisin kuitenkin uskoa ihmisten hyvyyteen. Siihen, että en joutuisi vastaavaan tilanteeseen yhä uudelleen.

Onneksi on kuitenkin kesä ja valoisat yöt. Ja asun paikassa, jossa koen olevani turvassa. Olen kaikesta huolimatta onnellinen myös yksin.

Pitäkää puolenne. Ei on aina ei.

Lue myös:

Aikuinen sinkku ei ole epätoivoinen