Syksy on muutoksen aikaa ja se sopii minulle mainiosti

Tämä ei ole kauneuspostaus, eikä se oikeastaan liity sen kummemmin parisuhteisiinkaan. Tämä liittyy joka syksyiseen mielentilaan. Enkä puhu nyt syysmasennuksesta. Varsinaisesti. Tällaiselle syksyllä syntyneelle syksy on uudistumisen aikaa. Muutoksen aikaa. Muuttamisen aikaa. Tänä syksynä enemmän kuin koskaan.

Muutoksen aikaa – Jokaiseen neliöön mahtuu muistoja

En ole juurikaan ollut kotona pariin kuukauteen ja nyt kun olen, olen huomannut että en halua jäädä näiden seinien sisäpuolelle. Tähän asuntooon. Paikkaan, johon en muuttanut yksin. Vaikka seinät eivät varsinaisesti voi puhua, ne puhuvat silti. Jokaiseen neliöön mahtuu muistoja. Eikä välttämättä kovin hyviä sellaisia. Siksi haluan muuttaa. Muutosta. Luoda uusia muistoja. Toivottavasti hyviä sellaisia.

Erosin alkuvuodesta, juuri ennen koronaa. Eron pystyin ohittamaan lenkkeilemällä auringonpaisteessa ja myöhemmin kesällä ulkoilemalla ystävieni kanssa. Syksyn pimenevien ja pitkien iltojen myötä on kuitenkin tullut myös tarve – tai ainakin kaipuu – muutokseen. Uuteen kotiin. Paikkaan, joka on vain minun. Ilman ikäviä muistoja.

Korona muutti senkin

En edelleenkään haikaile takaisin siihen suhteeseen, mutta haluan pois tästä asunnosta. Kotona työtä tekevälle, etenkin tällaisessa poikkeustilassa, kodilla on normaaliakin suurempi merkitys. Kun siellä ei ole hyvä olla, missä on?

Olen jopa haaveillut muutosta kokonaan toiseen kaupunkiin. Ehkä jopa maalle. Minä, joka vuosien haaveilun jälkeen pääsin viimein muuttamaan Helsinkiin. Paikkaan, jossa olen aina halunnut asua. Korona kuitenkin muutti sen, kuten lähes kaiken, johon olemme tottuneet. Yhtäkkiä jo kuopattu ”nurmijärvi-ilmiö” on taas voimissaan ja nuoretkin ihmiset haluavat muuttaa keskustan pienistä neliöistä peltojen laitaan. Maailma on muuttunut. Täysin.

Minäkin muutan taas. En sentään kuitenkaan maalle. Tällä kertaa vain kerroksen alaspäin, en uusiin maisemiin, en edes kaupungista toiseen tai kaupunginosastakaan seuraavaan ainoastaan eri seinien sisäpuolelle.

Muutoksen aikaa – Nyt muutan yksin

Muutin nykyiseen asuntooni entisen miesystäväni kanssa. Nyt muutan yksin. Toista kertaa elämässäni. Ensimmäinen kerta oli surullinen. Seuraus erosta. Nyt se on lähinnä vain helpottavaa. Muutto on kuitenkin muutos. Tällä kertaa hyvä sellainen. Vaikka muutan pienempään asuntoon ja yksin. Mutta olen silti onnellisempi kuin vuosiin. En sano, että yksin muuttaminen on kivaa, mutta se on kuitenkin helpompaa. Saan päättää ihan yksin, mikä menee myyntiin, mikä jää ja mitä uutta hankin, mitä pakkaan ja mihin tavarat laitan.

Se on minulle uutta.

Muutin suoraan lapsuudenkodistani entisen mieheni luokse ja aika (liian) pian eron jälkeen uuden miesystäväni kanssa yhteen.

Olen asunut itsekseni vain noin vuoden koko elämästäni. Nyt minulla ei ole kiirettä jakaa kotiani kenenkään – paitsi lasteni – kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluaisin olla yksin. Toki toivoisin, että tulee vielä se aika, jolloin en osta ”sinkkuruokaa” ja pyöritä vain puolta koneellista pyykkiä.

Mutta juuri nyt se sopii minulle paremmin kuin hyvin. Toistaiseksi.

Lue myös:

Mustasukkaisuus tappaa – Haluan olla vapaa sinusta

Monta suurta rakkautta elämään mahtuu?