Sopivasti ihana

Syntymäpäivä – kiitos ex ja rakas ystävä

Teksti: Riikka Väänänen

Elämä ei todellakaan ole aina kivaa ja hyvin harvoin etenkään ruusuilla tanssimista. Olen kokenut molemmat. Kukapa ei? Siitä kuitenkin olen äärimmäisen kiitollinen, että suhde ex-mieheeni on niin hyvä, että voimme viettää isäinpäivän ja syntymäpäiväni yhdessä. Erittäin todennäköisesti ilman minkäänlaista hampaiden kiristelyä. Se on tärkeää lapsille, tärkeää minulle. Ehkä jopa tärkeää hänelle.

En edelleenkään haikaile takaisin siihen suhteeseen, olen vain vilpittömän iloinen, että olemme kavereita. Minulla on nyt hiukan hankalaa ja olen suunnattoman kiitollinen siitä, että voimme kokoontua ”perheenä” yhteisen pöydän ääreen. Pöydän, jonka hän hyvin tietää, minä mieluummin jakaisin aivan toisen ihmisen kanssa. Mutta koska en voi, ja koska tuleva syntymäpäiväni on toistaiseksi lähes pahin kaikista, hän on siellä. Tuo paikalle poikani, koirani – ja itsensä. Ystävän.

Olen ennenkin kirjoittanut tästä ja sittemmin saanut monta viestiä, kuullut monta versiota samasta kertomuksesta. joka kertoo toisenlaista tarinaa. Kun suhteet kariutuvat, ihmisistä nousee esiin se pirullinen puoli. En edes yritä väittää, että kaikki olisi meilläkään ollut aina kitkatonta. Ei todellakaan. Mutta asioiden yli pääsee, jos niin haluaa. Alan uskoa, että me molemmat haluamme. Olemme testanneet sen monta kertaa. Ja vaikka satunnaisesti katkeruus nostaisikin päätään, pääsääntöisesti olemme ystäviä.

Tottakai häntä – ja minuakin – kirpaisee ajatus siitä, että molemmilla on tullut vastaan vieläkin suurempi rakkaus. Olisimmeko edes ihmisiä, jos näin ei olisi? Mutta molemmille meistä se on elämää. Niin käy. Etenkin silloin, kun päädyt yhteen jonkun kanssa aivan liian nuorena. Ja miksi poltella siltoja takanaan, jos ei tarvitse?

En voi viettää syntymäpäivääni elämäni suurimman rakkauden kanssa, mutta voin viettää sen, tai edes osan siitä, elämäni (tähän saakka) toiseksi suurimman rakkauden kanssa. Onhan se jo aika paljon, eikö?

Meillä on pitkä historia, kasvoin hänen kanssaan aikuiseksi, saimme kaksi mieletöntä lasta. Erosimme. Erittäin hyvä niin. Mutta olemme silti kavereita, jopa ystäviä. Eikä se ole pois keneltäkään. Ei etenkään lapsilta, mutta ei myöskään niiltä mahdollisilta uusilta kumppaneilta. Rakkaussuhde voi muuttua ystävyydeksi ja päinvastoin.

En ole mikään jättimäinen syntymäpäiväihminen, mutta tämä on ensimmäinen kerta, että herään siihen yksin. Meillä oli vähän perinteitä, mutta yksi oli se, että aamiainen ja lahjat tuotiin sänkyyn. Kotoani perittyä. Nyt kukaan ei herätä minua kahvin tuoksulla, enkä herää rakastamani ihmisen vieressä, mutta herään päivään, jolloin ystäväni tuo minulle rakkaimmat (kahta lukuunottamatta) tänne. Ja siitä olen jo nyt kiitollinen. Haaveilin staycationista, tämä on parempaa.

Kiitos ❤️

Lue myös:

Elämäni miehet

Monta suurta rakkautta elämään mahtuu?

Lapsia ei pidä sotkea eroon

Lue myös

X