
Treenaaja kiittää: täydelliset microblading-kulmat
Olen pitänyt kiinni itselleni noin viikko sitten antamasta lupauksesta ja punannut huuleni joka lenkille.
Olen koko ajan hiukan laiskempi meikkaaja. Tai ehkä pitäisi pikemminkin sanoa, että meikkikäteni on koko ajan kevyempi ja lopputulos yhä luonnollisempi. En siksi, että en tykkäisi meikata. Itseasiassa jopa pidän siitä. Aikanaan, kun lapset olivat pieniä, aamuinen meikkihetkeni takasi minulle erittäin tarpeellisen rauhallisen hetken kylpyhuoneen suljetun oven takana.
Nyt huulipunan tärkein tehtävä on pitää minut pinnalla koronakaranteenissa (Koronapäiväkirja osa 4 – Huulipunaindeksi). Niin kauan kun jaksan punata huuleni lenkille lähtiessä ja pestä hiukseni pari kertaa viikossa, niin kauan minulla on niskalenkki eristäytymisestä.
Ja nyt minulla on vielä täydelliset microblading-kulmat.
Kevyestä meikki kaunis
Meikkini on kuitenkin koko ajan yhä kevyempi ja luonnollisempi. Meikkipussini vakiovalikoimiin kuuluu lähinnä sävyttävä päivävoide, poskipuna, valopuuteri ja se huulipuna. Vielä pari viikkoa sitten sen ylivoimaisesti tärkein tuote oli kulmaväri. Olen jo aiemmin kertonut Aina hyvä kulmapäivä -postauksessani, että en lähden ovesta ulos ilman kulmaväriä. Paitsi nyt lähden.
En silti luota vain luonnonantimiin
En kuitenkaan yritä edes teeskennellä, että olisin niin sinut peilikuvani kanssa, että luottaisin vain luonnonantimiin. Minulla on jo ripsienpidennykset. Ja niin kauan kuin korona tai lompakko ei estä, aion jatkaa niiden huoltamista. Naama on aina hiukan huolitellumman ja silmät virkeämmän näköiset niiden ansiosta. Ja sen ansiosta koronakaranteeniseurani eli kylppärinpeilinikin sietää minua hiukan paremmin.
Täydelliset microblading-kulmat
Mutta takaisin kulmiin.
Olin miettinyt jo pitkään, että ehkä ainaisen kulmien meikkauksen sijaan ja yhä lisääntyvän treenaamisen vuoksi haluaisin kokeilla microblading-kulmia.
Sehän ei ole varsinaisesti uusi juttu kulmarintamalla. Tekniikka ja käytetyt aineet vain kehittyvät koko ajan. Olin nähnyt runsaasti ennen ja jälkeen kuvia sekä ihan ”live”-kulmia Suvi Tiilikaisen (Velvet Töölö) käden jäljiltä ja varasin häneltä ajan.
Meikkitaiteilijana Suvilla on kehittynyt pistämätön silmä kauniisiin kulmiin ja siihen, mikä malli pukee kantajaansa parhaiten. Sen lisäksi hän kouluttautuu jatkuvasti eli on koko ajan alan eturintamassa mitä tekniikkaan ja väreihin tulee.
En ole kipuherkkä, mutta en silti väitä etteikö etenkin ”ensimmäinen kierros” vähän kirpaisisi. Sen jälkeen puudutusaine tehosi, ja jäljelle jäi lähinnä vain raapimisen tunne.
Suvi piirsi omien, suhteellisen tuuheiden ja tummien karvojeni joukkoon niin luonnollisen näköisiä lisäkarvoja, että jopa minun harjaantuneet silmäni saavat etsiä niitä omien karvojeni joukosta. Kuitenkin kulmani ovat nyt merkittävästi ryhdikkäämmät ja huolitellummat kuin ennen Suvin pedille kiipeämistä – ja mikä parasta minulla on näyttävät kulmat, jotka kestävät niin kesäsateen, saunan kuin hikitreeninkin.
Ja jos nyt joku aamu haluaisin näyttää hyvältä jollekin muullekin kuin peililleni, luulen, että hänkin ihmettelisi freesiä aamuilmettäni. Kiitos Maijan (Bella Pelo) ripsien ja Suvin kulmien.
Kohti kauniimpaa kevättä! Ja aurinkoista alkavaa pääsiäisviikkoa. Valoa kohti, eikö totta!
Kommentit