Sopivasti ihana

Uskotko kohtaloon? Mitä jos?

Teksti: Riikka Väänänen

Muistatteko elokuvan Sliding doors? Elokuvan idea on nerokas. Kaksi täysin toisenlaista elämää on vain hyvin pienestä sattumuksesta kiinni. Ajatus kutkuttaa. Ajatus siitä, että olisi mahdollisuus nähdä, mitä käy, jos kulkeekin eri ovesta kuin todellisessa elämässä on kulkenut. Jos kohtalo olisi antanut sinulle toisenlaisen polun.

Olen viimeisen parin viikon aikana miettinyt sitä paljon. Kohtaloa. Sitä, kuinka pienistä asioista kaikki on loppupelissä kiinni.

Seikkailu, josta en osannut edes uneksia

Minulle kävi vähän aikaa sitten niin, että muutaman hyvin pienen sattumuksen kautta päädyin tilanteeseen, josta en olisi voinut edes päiväunissani uneksia. Hyvällä tavalla. Huonojakin sattumuksia on elämääni mahtunut, useita jopa. Mutta nyt pari pientä valintaa, omani ja toisten, johtivat minut seikkailuun, jollaisesta en ole osannut edes unelmoida.

Jos olisin viikko sitten perjantaina lähtenyt reissuun, joka oli suunnitteilla, viimeiset kaksi viikkoa olisivat olleet täysin erilaisia. Millaisia, sitä en tietenkään voi tietää. Olen sen perjantain jälkeen käynyt reissussa, mutta en siellä, minne olin menossa. Ja aivan eri ihmisten kanssa kuin alunperin olin suunnitellut.

Olen tavannut myös tukuttain uusia ihania ihmisiä ja saanut uusia ystäviä.

Olen juuri nyt erittäin kiitollinen kohtalolle ja niille pienille päätöksille, jotka ovat johtaneet minut tämän hetkiseen tilanteeseeni.

Uskotko kohtaloon? Mitä jos?

Mitä jos isäni ei olisi aikanaan tanssilavalla ihastunut äitini ääneen ja hakenut häntä tanssimaan? En olisi tässä. Eikä ihanat sisaruksenikaan. Tai jos minä en olisi sitä yhtä ainoaa kertaa lähtenyt vanhemmilleni kuskiksi, en olisi tavannut lasteni isää, eikä minulla olisi kahta ihanaa lastani. Kaikki on kuitenkin lopulta sattumusten summa. Kohtalosta kiinni.

Elämä on tässä ja nyt

Palatakseni Sliding doors -leffaan. Joskus herkuttelen ajatuksella, että näkisin sen toisenkin polun, jota en sitten valinnutkaan tai jolle en vahingossa päätynytkään. Mutta haluaisinko edes nähdä sitä vaihtoehtoa kuitenkaan? En välttämättä. Haluaisimmeko oikeasti tietää, mitä muuta elämä oli meille suunnitellut? Hyvässä ja pahassa. Koska tämä hetki on tässä ja elämä tässä ja nyt. Ja se ainoa, joka meille on annettu.

Uskotko kohtaloon? Päivä kerrallaan

Samalla tavalla haluaisin olla murehtimatta tulevaa. Elää päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että elämä tarjoaa jatkossakin yllätyksiä, myös hyviä sellaisia. Elämää kun ei kannata ennakkoon murehtia. Tai pelätä. Helppoa se ei ole. Sanomattakin selvää. Etenkään meille naisille. Tuppaamme aina vähän huolehtimaan etukäteen. Varautumaan pahimpaan. Mutta ennakkoon murehtimalla ei voi itseään suojella. Se vie vain energiaa ja ehkä jopa estää tai ainakin hidastaa tietä onneen.

Ehkä tosiaan meillä kaikilla on kohtalo. Ennalta määrätty tie, jota pitkin kompuroimme kohti tulevaa. Ilman kyyneliä tästä elämästä ei selviä, mutta hyviä hetkiä on myös aina. Niitä, jotka saavat hymyilemään itsekseen, tuntemaan sen kaltaisia onnen tunteita, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.

Tämä kesä on ollut mahtava

Uskomaton suorastaan. Ja tulen muistamaan sen aina. Paremmin kuin yhdenkään aiemman kesän. Kaikki ei tietenkään ole ollut sattumaa, osan olen tietoisesti jo etukäteen suunnitellut, mutta parhaat hetket ovat olleet yllättäviä, aitoja ja täysin sattumanvaraisia tapahtumia. Ja se sopii minulle täydellisesti. Yllätykset. Ja jopa se, että kohtalo päättää, en minä.

Ihanaa viikonloppua ja loppukesää! Tarttukaa hetkeen ja sallikaa elämän antaa parastaan.

Lue myös:

Onko varaa päästää hyvä ihminen menemään, jos sellainen sattuu tulemaan vastaan?

Rakkaus ei tule pakottamalla

 

 

Lue myös

X