Sopivasti ihana

Viimehetken isäinpäivälahjat

Teksti:
Riikka Väänänen

Onko isälläsi tai lastesi isällä jo kaikkea? Tai et millään keksi, minkä ympärille kietoisit lahjapaperia. Tekniikasta hän haluaa päättää itse (tai ne ovat niin arvokkaita, etteivät lapset saa joululahjoja isäinpäivälahjan vuoksi), bokserit mies saa jatkossa hankkia itse ja sukat hukkuvat joka tapauksessa heti. Mitäpä jos hankkisit kosmetiikkaa? Kyllä nykymiehen itsetunto sen jo kestää, eikö vain. Hän saattaa jopa ilahtua siitä – vähintäänkin parin viikon käytön jälkeen.

Esteettiselle partasuuisälle

Ainakin minun isäni oli aikoinaan innokas sisustaja. Jo ennen kuin Ikea rantautui Suomeen. Samoin on nykyinen kumppanini (joka tosin vetäisisi aamukahvit väärään kurkkuun, jos antaisin hänelle isäinpäivälahjan). Nämä miehekkään särmikkäät purkit ilahduttava myös äitien silmiä. Isä pitää luultavasti myös siitä, miltä tuotteet tuoksuvat ja tuntuvat.

Vaahtoutumattoman parranajovoide ehkäisee ihoärsytystä ja haavoja, sekä kosteuttaa ja virkistää ihoa. 21,90 e.

Partasampoo puhdistaa ja hoitaa partaa kuivattamatta ihoa. 10,90 e.

Kuorintavoide poistaa epäpuhtauksia, ehkäisee karvojen sisäänpäin kasvamista, pitää ihohuokoset puhtaina ja tekee ihosta pehmeän. 14,50 e.

Sporttaavalle isälle

Muistan ystäväni isän kerran suihkuttaneen kainaloonsa hiuslakkaa, kun luuli sitä deodorantiksi. Veikkaan nykymiesten olevan jo tiedostavampia dödöjensäkin suhteen. Paljon liikkuva arvostaa varmasti laadukasta ja pitävää antiperspiranttia ja saattaa yllättyä, että iho ei kiristäkään enää suihkun jäljiltä, kun hän levittää kasvoilleen kosteusvoidetta suihkun jälkeen.

Kevyt ja nopeasti imeytyvä kosteusvoide ei pelkästään pidä ihoa pehmeänä mutta myös vahvistaa sen suojakerrosta, jolloin se kestää niin talven kipakat hiihtolenkit kuin parranajonkin paremmin. 43,90 e.

Yönaamio kuulostaa ehkä hifistelyltä, mutta se on kuin suunniteltu juuri miesten käyttöön. Ajatteleppa: hoitaa ihoa silloin kun mies kuorsaa. Kuinka näppärää. 79 e.

Jopa 48 tunnin suojan antava antiperspirantti ei tahraa edes valkoisten kauluspaitojen kainaloita ja pitää kainalot kuivana ja hajuttomina hikisemmissäkin kokouksissa tai padel-matseissa. 21 e.

Tuuheammista hiuksista haaveilevalle isälle

Hiustenlähtö ei ole leikin asia kenellekään sukupuolesta riippumatta. Jos isäsi tai kumppanisi tuskailee pakenevaa hiusrajaansa, saattaa hän ilahtua laatusampoista ja -hoidoista, jotka eivät ehkä pysäytä karvasatoa, mutta ainakin hidastavat sitä ja tekevät tukasta heti vähän tuuheamman näköisen.

Nämä miehekkään tuoksuiset ja näköiset sampoot vahvistavat hiuksia. Toinen niistä myös tekee tukasta tuuheamman näköisen, toinen taas sopii hellävaraisuutensa ansiosta päivittäiseenkin hiusten pesuun – ja molemmilla voi pestä myös parran. 31,50 e/kpl.

Hiuksiin pesun jälkeen suihkutettava kevyen pidon antava suihke vahvistaa ja tuuheuttaa hiuksia ja on tarkoitettu erityisesti ohenevien hiuksien muotoiluun ja hoitoon. 39 e.

Keskivahvan pidon ja mattapinnan antava muotoilusavi tekee hiuksista heti vähän tuuheamman näköiset. Ja pitää itsepäisemmätkin suortuvat napakasti mutta joustavasti paikoillaan. Älä annan purkin pienen koon hämätä, sillä vaha on todella riittoisaa. 39 e.

Hiuspohjaan hierottava seerumi sopii erityisesti hänelle, joka on valmis tekemään kaikkensa pitääkseen hiukset päässään. Sen luvataan vähentävän hiustenlähtöä jo 6 viikossa.

Laatutietoiselle jokapaikanhöyläisälle

Tässä on tuotteet miehelle, joka ei ole valmis tinkimään laadusta, mutta ei myöskään käyttämään aikaa turhaan puunaukseen.

Tällä sampoolla säästää aikaa, rahaa ja tilaa. 3-in-1-sampoolla voi pestä koko kropan päästä varpaisiin: vartalon, parran ja hiuksetkin. Laadusta tinkimättä. 22 e.

Jämäkkä, mattapinnan antava hiusvaha ilahduttaa varmasti kaikkea kokeilutta vahaajaa. Se antaa tukalle mukavasti tuuheutta ja tinkimättömän pidon. 26,90 e.

Ympäristötietoiselle isälle

Luonnollisuutta ja kauniita pakkauksia arvostava isä ilahtuu varmasti näistä Korean ihmeistä. Fermentoidut kasvi- ja juuriuutteet tuoksuvat mukavan miedosti ja tuntuvat iholla niin ihanilta, että äitikin saattaa niitä salaa lainailla.

Luomulaatuinen kasvovesi rauhoittaa, kosteuttaa ja kirkastaa ihoa. Se sopii hyvin miehelle myös siksi, että pumpulipyyhkäisyjen sijaan, vesi vain taputellaan iholle. 32 e.

Kevyt ja nopeasti imeytyvä, luonnonkosmeettinen kasvovoide ravitsee, rauhoittaa ja suojaa kiukuttelevaa talvi-ihoa. 35 e.

Ja jos ehdit jo hankkia ne sukat tai bokserit, kyllähän nämä ilahduttavat joulunakin.

Hyvää isäinpäivää isät!

X