
Ystäviä ei ole koskaan liikaa – Mutta voiko mies ja nainen edes olla ystäviä?
Yksi sinkkuuden parhaita puolia on se, että tutustuu uusiin ihmisiin. Niin miehiin kuin naisiin. Ystäviä ei ole koskaan liikaa.
Parisuhteessa päätyy kuitenkin helposti sellaiseen tilanteeseen, että on kuin hevonen laput silmillä tai koteloituu omaan pieneen kotiloonsa sen toisen kanssa. Etenkin, jos jompikumpi suhteen osapuolista on introvertti. Tai mustasukkainen.
En voisi koskaan enää olla mustasukkaisen miehen kanssa. Minulla on liikaa miespuolisia ystäviä. Kyllä, ystävä voi olla myös mies. Ystävä voi olla jopa entinen deitti tai rakastettu.
Ystäviä ei ole koskaan liikaa – Ei edes silloin kun on parisuhteessa
Minulle käy usein niin, että olen missä hyvänsä, joku tulee aina juttelemaan. Enkä tarkoita vain miehiä, joilla on jotain mielessä. Ylipäätään taidan näyttää helposti lähestyttävältä. Kasvoin aikuiseksi suhteessa, jossa se toinen puhui kaikille kaikkialla ja se teki myös minusta avoimen. Ja sen ansiosta olen saanut tänä kesänä uusia ystäviä ja tuttavia enemmän kuin vuosiin. Ystäviä ei koskaan voi olla liikaa. Ei edes silloin kun on parisuhteessa.
Minä rakastan sitä tunnetta, että kuulun johonkin
Olen asunut tällä saarella vasta marraskuusta lähtien, mutta tunnen enemmän paikallisia kuin esimerkiksi tapiolalaisia vuosien ja vuosien asumisen jälkeen. Torin kalakauppias tiesi, että minä lenkkeilen joka päivä. Samoin vain kerran tapaamani naapuritalon asukas. Menen alakerran K-kauppaan kuin toiseen kotiini. Ihmiset moikkaavat, vaikka en muista nähneeni heitä aiemmin.
Joku toinen saattaisi ahdistua. Minä sen sijaan rakastan sitä tunnetta, että kuulun johonkin. Kuulun tänne. Olen viimein löytänyt jonkinlaisen henkisen kotini.
Miksi poltella siltoja takanaan, jos ei ole pakko?
Olen myös ystävystynyt parin sinkkuaikojen deittini kanssa. Vaikka romanttinen vire on tiessään, ystävyys on jäänyt. Ja arvostan sitä. Sen, että tuttavuus alkoi toisissa merkeissä, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että se ei voi jatkua kaveruutena tai ystävyytenä. Jos juttu luisti heti aluksi, eikö sitä kannata jatkaa? Vaikka ei olisikaan parisuhteessa. Miksi poltella siltoja takanaan, jos ei ole pakko?
Minulla oli alkukeväästä pikainen romanssi miehen kanssa, joka ei siihen pysty. Hän laittaa liinat kiinni heti, jos matkalle tulee töyssy. Meille sattui lyhyen tuttavuuden matkalle kolme töyssyä. Joka kerta kävi sama juttu. Mutta se suotakoon hänelle. Se on hänen tapansa käsitellä asioita. Minä en kuitenkaan kaipaa enää minkäänlaista negatiivisuutta elämääni, joten en myöskään tarvitse hänen ystävyyttään. Tosin häntä käy hiukan sääliksi. Koska en usko, että olen ainoa, jonka kanssa hän toimii noin. Ja ystäviä ei ole koskaan liikaa.
Kuten olen kertonut postauksessani Haluan uskoa hyvään, olen myös ystävä entisen mieheni kanssa. Kun eron jälkeiset pahimmat riidat oli taputeltu, siirryimme sisarelliseen suhteeseen. Ja hyvä niin. Olen tuntenut hänet ja elänyt hänen kanssaan yli puolet elämääni. Olisi sääli, jos sellainen historia olisi kuollut romanttisen rakkauden myötä.
Ystäviä ei ole koskaan liikaa – Vanhat ystävät ovat myös kullanarvoisia
Olin nuorempana kiivas ja kulmikas. Nykyään näen myös ne kuuluisat harmaan eri sävyt. Elämä ei ole yhtään niin mustavalkoista, kun usein ajatellaan.
Arvostan suunnattomasti sitä, että minulla on myös miespuolisia ystäviä. Kahden veljen siskona olen tottunut olemaan miesten kanssa. Pidän miesten tavasta ajatella. Kaikki on simppelimpää kuin naisten mutkikkaissa suhteissa. Saatan toisinaan olla sen vuoksi ”liian hyvä jätkä”, kuten kirjoitinkin Mies ei vie eikä nainen vikise -tekstissäni. Jos se tekee minusta vähemmän potentiaalisen tyttöystäväehdokkaan, olkoon niin. Arvostan ystävyyttä enemmän.
Tutuksi on tullut myös paljon käytetty termi FWB (friends with benefits). Teille joille se on uusi termi kerrottakoon, että FWB tarkoittaa suhdetta ihmisen kanssa, joka on enemmän ystävä ja vain satunnainen rakastaja. Olen kuitenkin miettinyt paljon sitä, toimiiko se todella. Mitä jos toisella onkin enemmän tunteita? Ja onko se kuitenkin lopulta este oikealle parisuhteelle? Minulla ei ole siihen vastausta.
Mitä enemmän vuosia kuluu, sitä tärkeämmäksi siteet vanhoihin ystäviin muuttuvat
Se, että tutustun uusiin ihmisiin ja saan uusia ystäviä, ei tarkoita sitä, että unohtaisin vanhat ystäväni. Toinen ei ole toiselta pois. Päinvastoin. Ja mitä enemmän vuosia kuluu, sitä tärkeämmäksi siteet vanhoihin ystäviin muuttuvat. Maanantaina vietin päivän ihmisen kanssa, jonka kanssa puhuminen oli ”sielun kaurapuuroa” – siinä hyvässä mielessä. Olin ihmisen kanssa, joka tunsi samat ihmiset ja nuoruuden nurkat kuin minäkin. Keskiviikkona tapasin entisen kollegani, nykyisen ystäväni, ja meillä oli aivan mahtava päivä. Huomenna lohdutan lukioaikaista ystävääni hänen kipuillessaan isojen päätöksien äärellä. Niin, vanhat ystävät ovat kullanarvoisia.
Se, että on sinkku, ei tosiaankaan tarkoita sitä että olisi yksin. Jopa päinvastoin.
Ihanaa ystävyyden ja rakkauden täyteistä viikonloppua!
Lue myös:
Onko varaa päästää hyvä menemään, jos sellainen sattuu tulemaan vastaan?
Kommentit