Ihmissuhteet

Kuinka monta avioliittoa on liikaa? Voiko suhde monta kertaa eronneen kanssa onnistua?

Vaikka suhteen toisella osapuolella olisi takanaan useampia eroja, ei uusi suhde silti ole psykoterapeutti Mikael Saarisen mukaan automaattisesti tuhoon tuomittu. Ratkaisevaa on, että eroista ei muodostu tabu.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Jotta erojen kierteen saa katkaistua, suhdehistoriaa täytyy pystyä käsittelemään.

Vaikka suhteen toisella osapuolella olisi takanaan useampia eroja, ei uusi suhde silti ole psykoterapeutti Mikael Saarisen mukaan automaattisesti tuhoon tuomittu. Ratkaisevaa on, että eroista ei muodostu tabu.

USA:ssa jo 50–60-luvulla oli tyypillistä mennä naimisiin ja erota usein, mutta Suomessa useampaan kertaan eroaminen ja naimisissa oleminen on vielä tänäkin päivänä harvinaisempaa. Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu psykoterapeutti Mikael Saarinen ei kuitenkaan näe, että tietty määrä avioliittoja olisi liikaa.

– Kysymys ei varmaan ole liittojen määrästä vaan siitä, oppiiko jotakin liitoistaan ja eroistaan, Saarinen sanoo.

Saarisen mukaan on hyvä merkki, jos eroja kokenut on pysähtynyt miettimään, miksi hänen liittonsa ovat päättyneet. Näin voi katkaista samojen virheiden toistamisen liitosta toiseen.

Erojen käsitteleminen kuuluu useimpien elämään

Saarinen muistuttaa, että erojen käsitteleminen on tärkeää muillekin kuin avioliitosta eronneille. Vaikka ihminen ei olisi koskaan ollut avioliitossa, hänellä voi olla takanaan useitakin kipeitä eroja aiemmista suhteista.

– Suhtaudumme Suomessa avioliittoon instituutiona edelleen aika vakavasti. Mutta väittäisin, että kyllä erot avosuhteistakin ovat kipeitä ja ihmisien toipuminen niistä kestää. Suomessa ei rekisteröidä avosuhteiden määrää, joten niistä ei ole tilastoja. Väittäisin kuitenkin, että jos avioliitoissa eroprosentti seitsemän vuoden sisällä on 50 prosenttia, niin avosuhteissa vastaava eroprosentti on varmaan 90, Saarinen arvioi.

On luonnollista, että useat erot herättävät kysymyksiä tulevissa kumppaneissa. Järjellä ajateltuna monta kertaa eronneen kanssa suhteen epäonnistumisen riski omallakin kohdalla tuntuu todennäköiseltä.

– Jos kumppani on eronnut 20 kertaa, niin totta kai on luonnollista tulla epävarmaksi ja pelätä, että tuleeko tästä nyt 21. kerta, Saarinen sanoo.

Suhteiden kohtalon ratkaisee nykyhetki, ei menneisyys

Vaikka suhteen toisella osapuolella olisi takanaan useampia eroja, ei uusi suhde silti ole Saarisen mukaan automaattisesti tuhoon tuomittu. Avainasemassa on Saarisen mukaan se, että eroista ei muodostu tabu, vaan parisuhdehistoriaa pystytään käsittelemään avoimesti yhdessä.

– Loppuen lopuksi suhteiden kohtalon ratkaisee se, mitä pystymme tässä hetkessä tekemään, ei se, kuinka paljon kannamme pelkoja menneestä. Pelkojen täytyisi kuitenkin tulla käsitellyiksi ja ymmärretyiksi yhdessä, Saarinen painottaa.

Jotta suhde onnistuisi, on suhteen kummallakin osapuolella oltava sellainen elämäntilanne, jossa kumpikin on valmis sitoutumaan ja järjestämään aikaa toiselle. Kummankin täytyy myös haluta tehdä töitä toimivan parisuhteen eteen.

– On tärkeää miettiä, ollaanko heittäytymässä ja katsomassa, toimiiko suhde, vai heittäydytäänkö suhteeseen ja laitetaan se toimimaan. Tämä on se keskeinen kysymys siinä, että ollaanko sitoutuneita ja valmiita uhraamaan aikaa toiselle. Tällä hetkellä ihmisillä on niin paljon kaikkea, että helposti yhtäkkiä todetaan, että ei minulle oikeasti jää kuin muutama tunti hereilläoloaikaa, jonka voisi viettää toisen kanssa.

Lue myös:

Näyttelijä Tommi Eronen: ”Avioero on ongelmallisempi miehelle”

Talousvaikeuksia ja avioeron kokenut näyttelijä Laura Malmivaara: ”Terapiassa oivalsin asioita, joita olin peittänyt itseltäni”

Kaksi avioeroa kokenut tähtitieteilijä Esko Valtaoja: ”Rakkaus on pysyvää, vaikka se välillä otetaankin pois”

X