Ihmissuhteet

Mitä tehdä, kun kumppani masentuu? 4 ohjetta jaksamiseen

Sairastuiko puolisosi masennukseen? Jaksamistasi koetellaan. Sairaus hiipii suhteeseen usein vaivihkaa, ja moni yrittää selvitä huonon jakson yli omin voimin. Pahinta on, jos parisuhteen kummankin osapuolen voimat loppuvat. Lue ohjeet, joiden avulla tuet kumppaniasi ja vältät itse uupumisen.

Teksti:
Anna Nummisto
Kuvat:
123Rf

Sairastuiko puolisosi masennukseen? Jaksamistasi koetellaan. Sairaus hiipii suhteeseen usein vaivihkaa, ja moni yrittää selvitä huonon jakson yli omin voimin. Pahinta on, jos parisuhteen kummankin osapuolen voimat loppuvat. Lue ohjeet, joiden avulla tuet kumppaniasi ja vältät itse uupumisen.

1. Tunnista oireet

Kun kumppani masentuu, myös suhde sairastuu. Puolison masennus saattaakin ensin vaikuttaa vain hieman vaikeammalta jaksolta parisuhteessa. Riitaa syntyy pienimmistäkin asioista, toista ei huvita mikään, seksi unohtuu ja kumppanin saamattomuus tuntuu raivostuttavalta. Tilanne saattaa jatkua pitkään epämääräisenä, ennen kuin ongelmien todellinen syy paljastuu.

Kyse on vakavasta sairaudesta, ei esimerkiksi pettämisestä tai muusta kriisistä. Masennus saattaa puhjeta ilman näkyvää syytä, tai sen voi laukaista stressi, taloudelliset ongelmat tai vaikkapa lapsen saaminen. Masennuksen sairastaneella ihmisellä on suuri todennäköisyys sairastua masennukseen uudestaan elämänsä aikana, joten kumppanin terveyshistoriaa kannattaa hienotunteisesti kysellä myös hänen lähipiiriltään.

Lue lisää: Älä astu masennusloukkuun

2. Älä syyllistä kumppania tai ruoski itseäsi

On normaalia, että terve kumppani kokee tilanteen epäreiluksi. Yleensä kotityöt, lapsista huolehtiminen ja kaikki arjen pyörittämiseen liittyvät pienetkin tehtävät jäävät toimintakykyisen kumppanin harteille. Väsyneenä ja turhautuneena masentuneelta puolisolta saatetaan tivata, miksei tämä vain ”piristy”. Masentunut vetäytyy ristiriitatilanteissa yhä syvemmälle kuoreensa, ja pariskunnan välinen kuilu levenee entisestään. Lopulta kommunikointi lakkaa.

Avioliitot, joissa kumppani sairastaa masennusta, ovatkin vaarassa päättyä eroon useammin kuin terveiden ihmisten liitot. Lusikoiden jakaminen tuntuu helpommalta vaihtoehdolta kuin sairauden ja suhteen käsittely. Joskus häpeä estää pariskuntia hakeutumasta lääkäriin. Ulkopuolinen apu kuitenkin auttaa käsittelemään tilannetta ja antaa voimia arjesta selviytymiseen.

Lue lisää: Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

3. Hanki apua

Aikainen avun hankkiminen on tärkeää. Pahin tilanne on se, jossa terve kumppani yrittää omilla voimillaan pitää masentunutta pinnalla ja lopulta voimien ehtyessä vajoaa itsekin. Pariskunnat, joissa kumpikin osapuoli sairastaa masennusta, kärsivät usein myös alkoholi- tai huumeongelmista – tai suhteessa on väkivaltaa.

Masennus ei ole oma valinta. Se on sairaus, kuten syöpä tai diabetes. Masentunut ei voi vain ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni, sillä sairauden syy on aivojen kemiallisissa reaktioissa. Näitä ongelmia ei voi kukaan omin avuin ratkaista. Siksi avun hankkiminen on ainoa tapa selvitä.

Älä anna kumppanisi vajota pohjamutiin asti ennen kuin tartut toimeen. Ota hänen sairastumisensa puheeksi mahdollisimman pian, mutta tee se hellävaraisesti, jotta puoliso ei vetäydy puolustuskannalle. Jos suinkin mahdollista, mene kumppanisi mukaan lääkäriin. Masentunut saattaa hyvinkin vähätellä oloaan vastaanotolla tai jopa unohtaa kertoa tärkeistä oireista.

Lue lisää: Stressivapaa vyöhyke: Miten ehkäistä masennusta?

4. Huolehdi itsestäsi

Masentuneen kanssa samassa kodissa asuminen on rankkaa. Sairastunut ei pääse ylös sängystä, ei ehkä kommunikoi tai vaikuta muutenkaan halukkaalta edistämään omaa toipumistaan. Vaikka paranemisprosessi olisi jo alkanut ja kumppani saisi hoitoa, puolison on pidettävä huolta myös omasta jaksamisestaan. Suursiivoukset, ulkomaanmatkat tai muut ylimääräistä ponnistusta vaativat tehtävät kannattaa toistaiseksi unohtaa.

On tarpeeksi, että terve kumppani joutuu huolehtimaan arjen perusasioiden pyörittämisestä yksin. Siksi onkin tärkeää, että terve puoliso ottaa aikaa myös itselleen. Elokuvissa käyminen, ystävien tapaaminen, nauraminen ja onnen tunteet eivät ole pois sairastuneelta, eikä niitä pidä hävetä.

Saattaa olla, ettei masentunut kumppani sairauden keskellä osaa ajatella järkevästi ja arvostaa kumppanin itselleen ottamaa aikaa. Sairas ei kuitenkaan voi auttaa sairasta, joten omasta jaksamisesta huolehtiminen on erityisen tärkeää myös kumppanin paranemisen kannalta. Ammattiavun hakeminen kummallekin osapuolelle on viisasta. Ulkopuolinen asiantuntija ei valitse puolia, vaan osaa ajatella suhteen kummankin osapuolen parasta.

Lue myös:

Piritta Hagman:”Masennusjaksoni ovat olleet suhteemme kovimmat paikat” Pelottaako burnout? Tunnista 4 varoitusmerkkiä Flunssakierre, masennus, perheriidat – univajeen yllättävät oireet

Lähteet: Reader’s Digest, YourTango, Focus On The Family

X