Tunkeeko äiti reviirillesi – äidin ja tyttären suhde on harvoin helppo aikuisenakaan

37-vuotias Karin kantaa syyllisyyttä siitä, ettei ehdi viettää äitinsä kanssa niin paljon aikaa kuin tämä haluaisi. Tunkeeko äiti sinun reviirillesi? Jos välejä ei tehdä selväksi, tytär jää ikuisesti pikkulapsen rooliin.

Äidin mielestä minulla ei ole hänelle koskaan riittävästi aikaa. Yritän järjestää yhteisiä menoja, kulttuuririentoja ja kyläilyä, mutta hyvästellessämme äiti on tyytymätön: ”Nytkö sinä lähdet? Milloin me taas nähdään?” Minulle jää tapaamisista aina huono omatunto.

Näin kertoo 37-vuotias Karin.

Äidin ja tyttären välinen suhde on harvoin täysin särötön aikuisenakaan.

– On erittäin yleistä, että vanheneva äiti haluaa tyttären aikaa enemmän kuin tämä voi sitä antaa. Siitä seuraa pahaa mieltä ja syyllisyydentunteita, toteaa psykologian tohtori Anja Laurila, joka on kirjoittanut teoksen Äiti & tytär vallan ja rakkauden kehissä.

Jos tytär sallii äidin syyllistää itseään, hän jää suhteessa ikuisesti pikkulapsen rooliin. Siksi hankalat tunteet täytyy käsitellä.

– Muuten äiti ja tytär eivät koskaan voi kohdata toisiaan tasavertaisina aikuisina.

Vanhin tytär vaarassa

Olen perheeni esikoinen, ja lapsena minulta vaadittiin enemmän kuin muilta sisaruksilta. Minun piti olla pärjäävä mutta kiltti. Murrosiässä kapinoin rajusti ja muutin pois kotoa äitiä pakoon heti, kun se oli mahdollista. Edelleen minun pitäisi äidin mielestä olla täydellinen. Mutta kun hänelle ei mikään riitä! Toisaalta äiti on huolissaan siitä, että teen liikaa töitä tai urheilen liian paljon. Hän haluaa yhä määritellä, miten minun kuuluu elää.

– Vanhin tytär on aina vaaravyöhykkeessä joutua äidin toiveiden täyttäjäksi enemmän kuin nuoremmat sisarukset. Voimakkaasti syyllistetty tytär voi kuvitella, että hänen tehtävänsä on pitää äiti hyvällä tuulella koko tämän elämän ajan, Anja Laurila toteaa.

Äiti–tytär-suhde on suhteista kaikkein symbioottisin ja siksi pahimmassa tapauksessa myös haavoittavin. Syyt juontavat varhaislapsuuteen. Äiti on yleensä lapselle paitsi lähin hoivaaja, joka antaa turvaa ja lohdutusta, myös tärkein naisen malli. Poika vaihtaa samastumiskohteen isään noin kolmevuotiaana, mutta tytön samastuminen äitiin jatkuu murrosikään saakka.

Itsenäistymisprosessi voi olla rankka molemmille. Pystyäkseen elämään omaa elämäänsä tyttären on repäistävä itsensä irti äidistä. Joskus irtaantuminen viivästyy ja tytär huomaa, ettei henkinen napanuora ole katkennut vielä keski-iässäkään. Äidissä irtaantumispyrkimykset saattavat herättää masennusta, syyttelyä ja takertumista.

Käsittele vihasi

Eläkkeelle jäätyään äidistä on tullut entistä tarvitsevampi ja riippuvaisempi. Vanhempani ovat eronneet, eikä äidilläni ole seurustelukumppania. Siksi hän yrittää elää minun kauttani. Joskus tosin kuulostaa, että hän on kateellinen elämästäni. Äiti kuvittelee, että juoksen treffeiltä toiselle, illastan kalliissa ravintoloissa ja ostan merkkivaatteita. ”Rahaa näyttää löytyvän”, hän saattaa todeta pisteliäästi.

Parhaimmillaan äidin ja aikuisen tyttären välillä on kunnioittava kaverisuhde, jossa toiselle uskalletaan sanoa myös ei. Kumpikaan ei sekaannu toisen elämään, mutta apua pyydetään ja annetaan. Suhteessa voi olla jännitteitäkin, mutta niitä osataan väistellä. Molemmat tietävät, mistä toinen tulistuu, ja pystyvät halutessaan välttämään näitä tilanteita.

Ikävimmillään suhteeseen liittyy holhoamista, syyllistämistä, toisen valintoihin puuttumista ja neuvojen tyrkyttämistä.

– Joskus äiti toivoo tyttären elävän sellaista elämää, jota hän ei itse ole voinut elää, Anja Laurila sanoo.

Jos tytär on tavalla tai toisella joutunut äitinsä kaltoin kohtelemaksi, omat tunteet kannattaa kohdata rehellisesti. Myös vihaa saa tuntea. Mutta viha pitää käsitellä, jotta se ei muutu elämää tuhoavaksi katkeruudeksi.

Kukaan ei ole täysin vapaa äitisuhteestaan. Se on Laurilan mukaan hyvä tiedostaa. Äidin tarjoama malli on joskus niin vahva, että se puskee läpi yllättävissä tilanteissa. Siksi kannattaa miettiä, onko äidillä sellaisia toimintamalleja, arvoja tai asenteita, joita toivon myös omaan elämääni. Olenko noudattanut liikaa äidin mallia? Olenko vapaa tekemään omat valintani vai yritänkö miellyttää niillä äitiäni?

– Kun huomaa ajattelevansa, että tästä äiti pitää tai tätä äiti ei hyväksy, se herättää vielä aikuisenakin joko palkitsevia, syyllistäviä tai uhmaavia tunteita.

On tehtävä selväksi, mitä itse elämältään haluaa. Muuten tulee ehkä huomaamattaan noudattaneeksi jonkun toisen, esimerkiksi äidin, tahtoa.

Lue, kuinka Salla Paajanen ja hänen tyttärensä selvittivät välinsä: Raju murrosikä – Salla Paajanen ja Martta-tytär: ”Pattitilanne laukesi vasta terapiassa”

Roolit vaihtuvat

Tyypillistä kommunikaatiollemme on, että äiti suuttuu minulle jostain, huutaa ja sitten murjottaa. Olen oppinut olemaan välittämättä siitä. Yritykset keskustella suhteestamme ovat turhia. Äiti on sen sorttinen, että vaikka pukisin sanani kuinka kauniisti, hän loukkaantuu. Hän suuttui jopa siitä, että menin terapiaan. Siellä ei kuulemma tehdä muuta kuin haukutaan äitejä. Terapia tekisi kyllä hyvää hänellekin. Nyt äiti haluaa vain vatvoa ikäviä asioita kanssani, mutta ei ole valmis näkemään sitä vaivaa, että kehittyisi itse.

Äidin ikääntyessä vanhemman ja lapset roolit vaihtuvat: tyttärestä tulee hoivaaja ja rajojen asettaja. Äidin voimien ehtyessä ja elämänpiirin kaventuessa hän kääntyy yhä useammin tyttärensä puoleen. Apua voi pyytää, mutta ei koko ajan.

– Se, miten usein toiseen voi turvautua, muotoutuu ajan kuluessa. Mutta jos jompikumpi väsyy, kanssakäymisen rajat voi ottaa puheeksi. Ihanteena on sääntö: ”kyllä” ja ”ei” ovat vapaassa käytössä, Anja Laurila toteaa.

Mutta miten tyttären kannattaisi kertoa tuntemuksistaan, jotta äiti kuuntelisi ja ottaisi ne todesta? Palautteen antamisen hampurilaismalli sopii Laurilan mielestä tähänkin.

1. Aloita kiitoksella: ”Olet monella tapaa hyvä äiti.” 2. Jatka kielteisellä palautteella: ”Mutta tapasi sanoa…/ Toivoisin, että…” 3. Lopeta myönteiseen visioon: ”Näin meillä on varmaan tosi hyviä aikoja edessämme.”

– Aina, kun äiti unohtaa tyttären olevan itsenäinen aikuinen, asiasta voi lempeästi huomauttaa.

Jos äiti ei pysty kohtaamaan tyttärensä tunteita tai halua kohdata niitä, joskus ainoa mahdollisuus on katkaista välit. Sitä Laurila ei kuitenkaan suosittele.

– Sekä hylätyksi tuleminen että hylkääminen tyttärenä tai äitinä haavoittaa naista syvältä. Varsinkin, jos tyttärellä on lapsia, on tärkeää, että heiltä ei riistetä mummia. Jos äidin tapa toimia isoäitinä sabotoi tyttären äitiyttä tai perhe-elämää, rajojen vetäminen on tärkeää. Mutta täydellinen välirikko on silti äärimmäinen teko. Siksi epämukavuutta kannattaa yrittää sietää.

Anna silti anteeksi

Terapian avulla olen tehnyt pesäeroa äitiin. Olen hyväksynyt hänet sellaisenaan ja ymmärrän, että äidin kriisit ovat minusta riippumattomia. Toki autan häntä mielelläni, mutta en enää ota kantaakseni hänen taakkojaan. Tapaan äitiä silloin, kun minulle sopii. En kanna huonoa omaatuntoa siitä, etten ole aina hänen tavoitettavissaan.

Anja Laurilan mukaan Karin on työstänyt äitisuhteensa niin hyväksi kuin se tällä hetkellä on mahdollista.

– Hän on muuttanut omia asenteitaan ja käyttäytymistään. Voi tietysti olla, että äidin mielestä tytär on muuttunut huonompaan suuntaan.

Pitääkö äidin käytös antaa anteeksi, vaikkei hän sitä pyytäisi? Laurilan mielestä pitää. Jos äiti on kuollut, prosessi on helpompi. Jos äiti elää, uutta painolastia voi kertyä jatkuvasti ja anteeksiantaminen on jatkuva haaste. Äidille voi kyllä ilmaista, että hänen käyttäytymisensä pahoittaa mielen ja on väärin.

– Anteeksianto on välttämätön oman itsen takia. Vain siten on vapaa äidin vallasta ja omasta vihasta. Silloin voi löytää rakkauttakin äitiä kohtaan kaikista hänen vajavaisuuksistaan huolimatta.

Myös äidit joutuvat antamaan anteeksi tyttärilleen, vaikka nämä eivät sitä pyytäisi. Se on kuitenkin helpompi prosessi, koska tytär ei ole yhteisen historian aikana ollut äidin elämän vallankäyttäjä.

– Toivottavasti Karinin äiti oppii vielä joskus aikuisen naisen äidin tärkeän läksyn: kun uskallat päästää irti tyttärestäsi, se tuo hänet usein lähemmäksi.