Ihmiset ja suhteet

Parisuhde lomakriisissä

Teksti:
Anna.fi
Lomakriisi

Matkailuesitteiden kuvat onnellisista hymyilevistä vanhemmista ja nauravista lapsista eivät vastaa todellisuutta. Myös lomilla on omat ylä- ja alamäkensä. Väestöliiton perheneuvonnassa tämä näkyy lomien jälkeen lisääntyvinä yhteydenottoina. Parisuhteen kriisit kärjistyvät helposti loman aikana, kun on vihdoin aikaa pysähtyä miettimään elämäänsä. Miten voidaan välttää lomakriisit ja keskittyä yhdessäoloon ja rentoutumiseen lomalla?

Apua perheneuvonnasta

Väestöliiton perhetoimintojen johtaja Heli Vaarasen mukaan, lomakriisit näkyvät Väestöliiton perheneuvonnassa selvänä piikkinä niin loppukesällä kuin joulun jälkeenkin. Perheneuvonnasta pyydetään tavallista useammin apua kesälomien jälkeen elokuun puolessa välissä ja joulun juhlapyhien mentyä. Lomaan kohdistuu paljon odotuksia ja jos ne eivät toteudu, tulee riitaa. Lomakriisin suurimpia aiheuttajia ovat alkoholin käyttö, rahankäyttö ja suuret toiveet ja odotukset. ”Lomaan kannattaisikin varautua lepäämällä muutama päivä kotona ennen lomallelähtöä ja valmistautua rauhassa.”

Kannattaa harkita myös tarkkaan lomasuunnitelmat, eikä lähteä muotivillitysten perään valloittamaan Afrikkaa tai sukeltamaan Thaimaahan. Trendikkäät lomat vaativat usein suuria rahallisia panostuksia ja voimavaroja. Ylikulutus lomilla on yleistä ja rahankäyttö voi riistäytyä käsistä, kun visa vinkuu.

Kuka sä olet?

Parisuhteessa kesä ja loma voivat tarkoittaa paitsi lepoa ja virkistystä myös piilevien ristiriitojen esiinnousua. Käsittelemättömät ongelmat nousevat esiin, vaikka loman tarkoitus on tuottaa hyvää oloa ja uusintaa parisuhdetta. Eleistä ja sanoista etsitään merkkejä siitä, että toinen vielä rakastaa ja on aidosti kiinnostunut suhteen rakentamisesta. Yllättävää on, että lomaan voi olla vaikea sopeutua. Arjen uusi järjestys vaatii sopeutumista.

Lomakriisi

Lomalla on tarkoitus rakentaa perheyhteys uudestaan. Tämä voi tapahtua tutustumalla omaan kumppaniin uudelleen ja olemalla herkkä hänen tunteilleen. On luonnollista, että ihmisen puolustusmekanismit estävät häntä avautumasta ja tutustumasta puolisoon yhä uudelleen, sillä keskusteluiden kautta ihminen tutustuu samalla omaan sisäiseen maailmaansa. Oman sisäisen maailmansa avaaminen toiselle mahdollistaa kuitenkin syvän yhteyden syntymisen ja yhteenkuuluvuudentunteen lujittumisen.

 

Parisuhteessa kumppanit tarvitsevat toisiaan, sillä heidän itseymmärryksensä kasvaa jokaisen keskustelun myötä. Itseymmärryksen kautta kasvaa myös oma itsetunto. Kukaan ei elä parisuhteessa, joka on ihanteellinen päivästä toiseen. Parisuhteisiin kuuluu aaltoliike, jota voi parisuhdetaidoilla hallita.On tärkeää ottaa tavaksi myönteinen keskustelutapa ja pitää siitä kiinni. Vaikka lomalla moni asia muuttuu, ihmisen turvallisuudentarve parisuhteessa ei muutu. Turvallisuus parisuhteissa kehittyy sen mukaan, miten hyvin ymmärrämme kumppanimme ajatukset, uskomukset ja toiveet. Ymmärrykseen pääsee vain keskustelemalla ja kuuntelemalla.

Kuka joustaa ja kenen ehdoilla mennään?

Lomalla on aikaapainella parisuhteen kipupisteitä ja päästellä höyryjä. Ei ole aivan harvinaista, että arjen keskellä kasautuneet paineet purkautuvat sellaisella voimalla, että koko suhde kriisiytyy. Ilmiön taustalla ovat esimerkiksi työelämän kasvaneet paineet ja taloustilanne. Parisuhde ja perhe-elämä kärsivät, kun vapaa-aikaa on yhä niukemmin ja sekin vähä menee vain välttämättömimpien askareiden toimittamiseen.

Perheet elävät arjessa ”sitten kun” – elämää, jossa vapaa-aikaan liittyviä toiveita ja tarpeita lykätään harvoihin lomapäiviin. Kun uhrauksia on tehty pitkin vuotta, kasvatetaan lomaan kohdistuvia odotuksia mahdottomiksi. Seurauksena kohtuuttomista odotuksista on pettymystä ja mielipahaa. Harmia puretaan sitten elämänkumppanin ja lasten niskaan.

Kaikkien perheenjäsenten erilaisten toiveiden ristitulessa syntyy helposti pettymyksiä. Läsnäoloa voidaan suunnitella etukäteen ja puhua odotuksista, joita kaikilla on. Läsnäoloa ei riitä pelkkä paikalla olo. Kumppani, joka uppoutuu televisioon tai nettiin, ei ole henkisesti läsnä. Läsnäolo syntyy keskusteluista ja yhdessäolosta.

Hyvä parisuhde kestää

Lomakriisi

Väestöliiton psykologi Vuokko Malisen mukaan toimiva parisuhde, sellainen jota on hoidettu pitkin vuotta, ei kriisiydy helposti. ”Paras tapa välttää lomakriisi on pitää huolta parisuhteen hyvinvoinnista arjessa.  Toimivassa parisuhteessa pitää vaalia ystävyyttä, säilyttää kosketus ja tunnesuhde toiseen. Uusia lomia suunniteltaessa kannattaa edellisten lomien opetukset pitää mielessä ja pyrkiä ennalta ehkäisemään pahimmat vastoinkäymiset ja ristiriidat. Lomaohjelmaa olisi hyvä myös suunnitella sillä tavalla, että kaikkien toiveet toteutuisivat riittävästi.”

”Heikossa kunnossa olevissa parisuhteissa lisääntynyt yhdessäolo nostaa helposti käsittelemättömät ongelmat pintaan ja lisätä ahdistusta. Kriisin vakavuus on sidoksissa puolisoiden henkilökohtaiseen ahdistuksen sietokykyyn. Aikuisten ahdistus kanavoituu helposti lapsiin, joilla taas ei ole resursseja sitä käsitellä.”, sanoo Malinen.

Muistilista lomalle

Väestöliiton asiantuntijat ovat koonneet lomalle varautumisen muistilista. Lista on syntynyt perheneuvonnan kokemusten kautta käytännön työssä.

Mistä apua lomakriiseihin?

Kriisissä voi auttaa kuka tahansa, joka kuuntelee. Ihmisen mielentilaa helpottaa se, että hän voi kertoa tuntemuksistaan jollekin toiselle ja saada näin ahdistusta kanavoitua. Parisuhdekriisissä voi ensiapua hakea esimerkiksi terveyskeskuksesta terveydenhoitajan vastaanotolta. Siellä tilannetta selvitetään ja ohjataan ihminen eteenpäin, neuvoo Vuokko Malinen. Väestöliiton parisuhdeasioiden neuvontapuhelimesta on myös mahdollista hakea apua suhteen kriiseissä.

Teksti: Tarja Vilén

X