Vauvansa isän kanssa yhteen palannut Manuela Bosco: ”On ihanaa jakaa tämä onni toisen kanssa”

Manuela Boscon, 32, vuosien haave toteutui, kun hänestä tuli 
Sahara-tytön äiti. Suureen onneen on toinenkin syy: hän saa sittenkin jakaa vauva-ajan ihmeet lapsensa isän kanssa. Manuela ja Kasimir Baltzar palasivat yhteen raskausajan välirikon jälkeen.

Se tuntuu Manuela Boscosta ihmeelliseltä vielä viiden kuukauden jälkeenkin. Että hänelle on syntynyt oma vauva.

Vauvan nimi on Sahara, Manuela kertoo, ja hän on iloinen ja seurallinen lapsi.

– Hän hymyilee paljon ja innostuu helposti. Temperamenttiakin on, hänellä on kova ääni ja hän ilmaisee tahtonsa selkeästi.

Onnellisuus uudesta elämäntilanteesta hohtaa Manuelasta. Kuka tahansa voi huomata saman hänen herkistä Instagram-kuvistaan: Manuela seisoo tytär sylissään mökkijärvessä. Nappisilmäinen ja tummatukkainen vauva katsoo häntä nauraen hoitopöydältä. Pieni käsi tarraa äidin kaulakoruun.

Lapsen lisäksi Manuela on saanut kokea myös toisen ihmeen. Hän ja Saharan isä, näyttelijä Kasimir Baltzar erosivat raskausaikana, mutta löysivät takaisin toistensa luo ennen vauvan syntymää.

– On ihanaa, että on toinen, jonka kanssa voi yhdessä opetella ja jakaa asioita. Ja että ne pienet 
asiat, joita lapsi oppii joka päivä, tuntuvat hänestä yhtä ihmeellisiltä kuin minusta, Manuela sanoo.

On pian vuosi siitä syksyisestä päivästä, kun Manuelan raskaus paljastui kaikelle kansalle Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Odotus tuli yleisölle yllätyksenä ja pääsi lööppeihin, koska Manuelan ja Kasimirin suhde ei ollut julkinen, ja lapsen isään liittyi aluksi kutkuttavaa salaperäisyyttä.

Manuela, 32, itse oli kuitenkin toivonut jo vuosia tulevansa äidiksi. Hän oli tehnyt urheilijanuran nuorena aitajuoksutähtenä, opiskellut näyttelijäksi Italiassa, asunut Lontoossa italialaisen poikaystävän kanssa, muuttanut Suomeen ja kirjoittanut kirjan, jossa kertoi avoimesti kokeneensa henkisen romahduksen ja yrittäneensä jopa itsemurhaa.

Elettyään kolmekymmentä vuotta vain itselleen hänestä tuntui, että olisi jo aika omistautua toiselle ihmiselle. Manuela kertoo tunteneensa miehensä jo kauan.

– Meillä on pitkä yhteinen historia. Kun kumpikin sitten halusi lasta, kaikki tapahtui nopeasti.

Mutta jo joulukuussa Manuela oli uudelleen lööpeissä: Iltalehti oli saanut selville, että hän ja Kasimir olivat muuttaneet erilleen.

– Se oli tosi rankka vaihe. Eromme oli meille molemmille itsetutkiskelun aikaa. Rakkauden tiet ovat joskus tutkimattomat, ja joskus tällaiset tutkimusmatkat ovat syviä, Manuela sanoo.

Ero ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, vaan pari muutti kaikessa hiljaisuudessa takaisin yhteen jo huhtikuussa Saharan syntymän aikoihin.

– Olen tosi onnellinen, että kaikki meni lopulta niin kuin meni, ja rakkaus oli kuitenkin kaikkein suurin voima.

– Elämässä tapahtuu joskus 
asioita, jotka tuntuvat vaikeilta ja jopa katastrofaalisilta, mutta muuttuvat myöhemmin suuriksi siunauksiksi. Koen, että meille kävi näin, Manuela sanoo.

Fyysisesti raskaus sujui hyvin. Vatsa oli pitkään pieni, mutta viimeisellä kolmanneksella keho muuttui hurjaa vauhtia. Uudet muodot tuntuivat aluksi vierailta.

– Minusta tuli kömpelö: kenkien laittamisessa saattoi kestää viisi minuuttia. Se tuntui oudolta, kun kroppa oli tähän asti ollut aina hallinnassani, Manuela sanoo.

– Toisaalta se tila pakotti minut lepäämään, ja teinkin sitä autuaasti. Viimeisinä kuukausina saatoin nukkua jopa 16–17 tuntia vuorokaudessa.

Manuela on ollut pitkään vegaani ja viime vuosina hän on innostunut kypsentämättömästä raakaruoasta. Raskausaikana hän kuitenkin söi myös maitotuotteita, jos hänen teki mieli. Hän luotti siihen, että keho tietää, mitä se haluaa.

Sahara syntyi huhtikuun neljäntenä päivänä. Synnytyksessä olivat mukana Kasimirin lisäksi Manuelan sisko Carla sekä ystävä, joka on kätilö.

– Synnytys oli elämäni järisyttävin ja huikein kokemus. Se ei ollut helppo synnytys, mutta silti kauneinta, mitä on. Koko elämä tuli niin läsnä olevaksi, ja lapsen myötä syntyi valtava rakkaus ja perheyhteys.

Myös alkuajat vauvan kanssa menivät onnellisessa huumassa.

– Kuulostaa imelältä, mutta se rakkauden määrä on vaan niin suuri. Sahara otti meihin jo ihan pienenä vahvasti kontaktia. On ihmeellistä, miten paljon lapsen hymystä saa voimaa silloinkin, kun on raskasta ja väsyttää.

Tyttären nimi tulee Manuelan matkasta Saharan autiomaahan viitisen vuotta sitten.

– Se on kaunein paikka, jossa olen käynyt. Mietimme muitakin nimiä, mutta kun näimme vauvan, se tuntui hänen nimeltään.

Teksti: Matilda Katajamäki
Kuvat: Sampo Korhonen/Otavamedia

Anna 39/2014