Julkkikset

Eduskuntaan pyrkivä Sari Multala: ”Maailma muuttui lapsen myötä”

Teksti:
Anna.fi

Entisen kilpapurjehtijan, merta rakastavan Sari  Multalan tytär sai nimekseen Meri. Äitiys herätti Sarin huomaamaan hyvinvointivaltion merkityksen. 

Sari Multala, 36, pyrkii keväällä eduskuntaan. Hän on voittanut kolme maailmanmestaruutta purjehduksessa ja työskentelee tällä hetkellä Suomen purjehdusmaajoukkueen päävalmentajana. Sari asuu Vantaalla miehensä ja yksivuotiaan tyttärensä kanssa. 

Purjehtiminen rentouttaa

– Innostuin purjehtimisesta jo lapsena. Kun menin optimistijollien alkeiskurssille, halusin heti purjehtia yksin enkä valvojan kanssa. Perheemme purjehduslomat kauniissa saaristossa olivat ihanaa aikaa. Kun lähdimme merelle, siirryimme toiseen maailmaan, jossa ei ollut kiirettä minnekään. Edelleen rentoudun heti, kun irrotan veneen köydet laiturista.

Kaksi mestaruutta peräkkäin

– Voitin kaksi maailmanmestaruutta peräkkäin vuosina 2009 ja 2010, ja ne ovat jääneet erityisesti mieleeni. Vain harva purjehtija on pystynyt samaan, mutta yksittäisiä voittoja tärkeämpänä pidän koko urheilu-uraani. Opin analysoimaan ja kehittämään itseäni sekä toimimaan paineen alla. Taidoista on ollut myöhemmin hyötyä työelämässä. 

Uusi-Seelanti on upea

– Uudessa-Seelannissa on upea luonto. Kymmenen kilometrin matkalla voi ensin olla hiekkaranta, sitten sademetsä ja lopuksi jäätikkö. Ihmiset ovat avoimia ja ystävällisiä. Voisin kuvitella asuvani siellä.

Elämäni suurin tapahtuma

– Lapsen syntymä on elämäni suurin tapahtuma. On vaikea kuvailla sitä rakkauden määrää, jota tuntee omaa lastansa kohtaan. Vaikka synnytys sujui hyvin, se oli todella kivulias, mikään ei ollut ennen tehnyt yhtä kipeää. Olin päättänyt jo vuosia aikaisemmin, että jos saan joskus tytön, hänen nimekseen tulee Meri.

Heittäydyin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan

– Osallistuin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan vuonna 2012,  ja se antoi minulle todella paljon. Uskalsin heittäytyä mukaan. Etukäteen minua jännitti. Aiemmin olin ollut televisiolähetyksissä kommentoimassa urheilusuorituksiani, nyt olin uudella alueella.

Musikaali jäi mieleen

– Olen aina pitänyt laulamisesta. Ala- ja yläasteen olin musiikkiluokalla, ja teimme omia musikaaleja. Yläasteikäisenä Svenska Teaternin Hype-musikaali teki suuren vaikutuksen. Tanssiesitykset ja biisit olivat niin siistejä.

Politiikka kutsuu

– Minut valittiin Vantaan kaupunginvaltuustoon kokoomuksen edustajana vuonna 2012. Nämä kaksi vuotta ovat olleet todella opettavaisia. Nyt kun minulla on lapsi, käytän yhteiskunnan palveluita enemmän kuin aikaisemmin. Haluan vaikuttaa siihen, millaisessa maassa tulevaisuudessa elämme, joten olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Hyvinvointivaltiota pitää ylläpitää, mutta järjestelmästä pitäisi mielestäni tehdä kannustavampi.

Teksti: Oili Urmas
Kuva: Mirva Kakko / Otavamedia

Lue myös:

Sijaislapsen onnelliset vanhemmat – Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen: ”Meistä tuli vanhempia viikon varoitusajalla”

Mira Luoti: ”Kotona on nyt kaikki hyvin”

Piritta Hagman: ”Masennusjaksoni ovat olleet suhteemme kovimmat paikat”
 

X