Ihmiset ja suhteet

Erosivatko vanhempasi vasta nyt? – Näin selviät vanhempiesi avioerosta aikuisiällä

Teksti:
Anna.fi

Vanhempien avioero on yksi suurimmista kriiseistä lapsen elämässä. Perheen hajoaminen on kova paikka, vaikka lapset olisivatkin jo aikuisia. Näillä vinkeillä selviät vanhempiesi erokriisistä.

Näin selviät vanhempiesi avioerosta aikuisiällä

1. Säilytä rajat

Aikuisen tilanne vanhempien erotessa on usein jopa epäreilumpi kuin lapsen, sillä aikuiselta odotetaan tukea ja ymmärrystä. Aikuinen joutuu usein vedetyksi mukaan keskusteluihin ja tilanteisiin, joista lapsi jätettäisiin ulkopuolelle.

Läheiset välit vanhempien kanssa on hieno asia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun on kiltisti kuunneltava kaikki eron ikävät yksityiskohdat tai toimittava tukipilarina kellon ympäri. Mikäli esimerkiksi äitisi ottaa tavaksi soittaa sinulle päivittäin ja haukkua isäsi tekemiset, sinun on laitettava touhulle stoppi oman jaksamisesi takia. Kerro, että välität kummastakin vanhemmastasi yhtä paljon ja riitojen välikappaleena oleminen ahdistaa sinua.

Lue lisää: Sukulaiset voivat olla tukena tai haasteena

2. Pysy puolueettomana

Etenkin ainoan lapsen on vaikea pysyä erossa puolueettomana. On ahdistavaa joutua miettimään kenen luona lomat vietetään ja ketä voi kutsua samaan aikaan kylään. Pahimmassa tapauksessa kumpikin vanhempi yrittää saada sinut puolelleen ja loukkaantuu, jos olet tekemisissä toisen kanssa. Saattaa olla tarpeen muistuttaa vanhempiasi siitä, että olet aikuinen ja elät elämääsi juuri niin kuin haluat, tapaat ketä tahdot ja kutsut kotiisi kenet haluat, heidän kiistoistaan huolimatta. Välien katkaiseminen toisen puolen sukulaisiin on typerintä mitä voit tehdä – itsesi takia. On myös epäreilua, jos omat lapsesi joutuvat luopumaan tukiverkostaan aikuisten kiistojen takia.

Lue lisää: Perhejuhlat eron jälkeen – näin kaikilla on hauskaa yhdessä

3. Ammu viestinviejä

”Kerro äidillesi että…””Vie nämä isällesi…” Kun annat tälle touhulle pikkusormen, et ehdi enää muuta tekemäänkään, kuin setvimään vanhempiesi asioita. Kyse on vallankäytöstä, jolla yritetään usein myös näyttää, että olet asettunut komentelijan puolelle. Eikö tunnukin siltä, kuin olisit tekemisissä kahden pikkulapsen kanssa? On parasta, että vanhemmat opettelevat hoitamaan asiansa keskenään ilman apuasi, aivan kuten he ovat tehneet avioliittonsakin aikana.

4. Älä auta liikaa

Aikuisellekin lapselle saattaa olla järkytys nähdä, kuinka vanhempi kärsii yksinäisyydestä eikä ehkä osaa hoitaa asioita, jotka puoliso on ennen hoitanut. Esimerkiksi auton katsastaminen tai ikkunoiden peseminen saattaa muodostua ongelmaksi. Totta kai olet valmis auttamaan vanhempiasi, mutta älä anna heidän heittäytyä täysin avuttomiksi vain rypeäkseen itsesäälissä. Lähde äidin mukaan katsastusasemalle henkiseksi tueksi. Tai näytä isälle malliksi, kuinka ikkunanpesu sujuu näppärästi. Itsetunnon parantaminen on hyödyllisempää kuin passaaminen.

5. Sinullakin on oikeus surra

Tukemisen ja auttamisen keskellä voi helposti unohtua, että sinunkin elämäsi on järkkynyt. Saatat miettiä, onko koko lapsuutesi ollut kulissia, tai miksi riitelevät vanhemmat eivät eronneet aikaisemmin. Olivatko äiti ja isä yhdessä vain sinun takiasi? Tunteista on hyödyllistä puhua oman puolison, ystävien tai ammattiauttajan kanssa. Ulkopuolinen kuuntelija on parempi kuin oma äiti, isä tai sisarukset, jotka käyvät läpi samaa kriisiä. Heidän kanssaan keskustellessaan sinun tunteesi jäävät helposti heidän ryöpytyksensä alle.

Lue lisää: Pitääkö vanhemmilleen antaa kaikki anteeksi?

6. Älä anna eron olla koko ajan läsnä

Ota lomaa erosta. Järjestä itsellesi mukavaa tekemistä ja sulje puhelin. Syvällä kriisissä olevien vanhempien saattaa olla vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin eroon. Mikäli keskustelu pyörii päivästä toiseen pelkästään eroon liittyvissä asioissa, ota asia puheeksi ja pyydä, että voisitte olla yhden illan puhumatta asiasta. Myös vanhemmillesi ja sisaruksillesi tekee hyvää ajatella välillä aivan muita asioita, ja huomata, että elämä jatkuu kriisistä huolimatta.

Lue lisää: Aikuiset sisarukset – aikuistuminen haastaa sisarussuhteen

7. Älä vertaile omaa suhdetta vanhempiesi liittoon

Joskus vanhempien ero saattaa laukaista pelon, että omakin suhde on tuomittu epäonnistumaan. Huoli on turha, sillä tutkimukset osoittavat, että vanhempien eron aikuisena kokeneet lapset ovat itse asiassa erityisen tarkkanäköisiä omissa suhteissaan. Heillä on realistinen käsitys avioliitosta ja he osaavat paremmin sekä tunnistaa että käsitellä suhteen kriisejä. Vanhempien avioero vaikuttaa positiivisesti myös kumppanin valintaan. Eron kokeneet lapset valitsivat oman kumppaninsa huolellisemmin ja heidän liittonsa kestivät paremmin kuin yhdessä pysyneiden vanhempien jälkikasvun.

Teksti: Anna Nummisto

Lähteet:
Huffingtonpost.com
Theguardian.com

Lue lisää:

Pitäisikö erota? Nämä 10 merkkiä paljastavat, onko suhteenne väljähtänyt
Terapeutti Kari Kiianmaa: Näin vältät pitkän suhteen varmat kriisit

Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus? Lapsuuden perheen roolit vaikuttavat myös parisuhteessa

X