Sisaruskateuden voi voittaa

Kateus on niin alhainen tunne, ettei sitä haluaisi myöntää edes itselle. Etenkin, jos kohde on läheinen, oma sisko tai veli.

Sisaruskateus voi repiä perhettä. Psykologian tohtori Hanna Svennevig, 46, tietää sen omasta kokemuksestaan.

– Siskoni, jos kuka on kateutta herättävä hahmo. Hän on kaunis, hoikka ja varakas. Perheessämme hänelle lankesi menestyneen kaunottaren rooli, mikä herätti vihamielisiä tunteita sisarusparvessa. Minut pelasti kateudelta iso ikäero, sillä sisko voisi ikänsä puolesta olla äitini, Svennevig kertoo.

– Lapsena ihailin häntä kuin etäistä barbiehahmoa. Myöhemmin minua on verrattu häneen positiivisessa mielessä: olet ihan kuin Jatta!

Mainittu sisko on Marjatta Svennevig, joka aikoinaan nousi puolisonsa, muotoilija Timo Sarpanevan rinnalla maan huippuseurapiireihin.

Sisarukset varttuivat viisilapsisessa perheessä, jossa jälkeläisten välinen roolijako kävi selväksi jo varhain. Esikoinen oli ylivilli poika. Seuraavaksi tuli Marjatta, joka oli rauhallinen, kiltti ja tavattoman sievä jo pikkutyttönä. Häntä nuoremmista siskoista toinen sairasti synnynnäistä sydänvikaa, toinen oli jo lapsena taipuvainen pyylevyyteen. Pahnanpohjimmainen Hanna syntyi liki kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun veli ja Marjatta olivat jo muuttaneet kotoa.

– Meitä oli siis syntipukki, kaunotar, ressukka, pullukka ja vauva. Ne roolit kivettyivät osaksi minäkuvaa. Tunsimme luultavasti kaikki tulleemme epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi, mutta emme oikein tienneet, ketä syyttää.

Sisaruus on Svennevigin mukaan ainoa ihmissuhde, johon liittyy ehdoton tasapuolisuuden odotus. Ystävien ja muiden läheisten menestyksen voi kuitata ajattelemalla, että heillä on erilaiset geenit ja lähtökohdat.

Mutta sitä, että perheen sisälläkään kortit eivät jakaudu tasan, on hyvin vaikea hyväksyä.

 

Mistä kateus kumpuaa?

Kaikki, joilla on siskoja tai veljiä, ovat joskus kadehtineet sisarustaan. Pikkulapsi näyttää tunteensa suoraan: hän riistää tikkarin toisen kädestä tai kumauttaa hiekkalapiolla päähän. Hyvin nopeasti lapsi oppii, että kateus ei ole suotava tunne. Jo nelivuotias osaa hillitä sen aiheuttamia reaktioita.

– Kateus on yleisinhimillinen tunne. Sen alalaji on sisaruskateus, jossa on kyse suhteesta vertaiseen ihmiseen. Sisarukset hakevat omaa paikkaansa perheen ranking-listalla. Sama kilpailu ja kateus vertaisryhmän kesken jatkuu myöhemmin koulussa ja työpaikoilla, toteaa psykiatrian erikoislääkäri Anneli Larmo.

– Ainoana lapsena kasvaneetkaan eivät siltä välty, he ratkovat nämä kysymykset pihan lasten kanssa tai päiväkodissa.

Sisaruskateus vähenee iän myötä luonnostaan, sillä varttuneet sisarukset elävät harvoin yhtä tiiviisti yhdessä kuin lapsena. Kypsä aikuinen osaa myös järkeillä ja analysoida tunteitaan.
Mutta ei kateus kokonaan katoa. Miksi veli menestyy urallaan minua paremmin? Miksi sisko pysyy hoikkana ja vanhenee kauniimmin kuin minä? Miksi sisarusten lapset kantavat koulusta kymppejä, kun omat hädin tuskin selviävät luokaltaan? Vertailu muuttaa muotoaan, mutta yhä toisella näyttää olevan jotakin, mikä minulta puuttuu.

– Kateus juontaa juurensa lapsen huoleen siitä, rakastavatko vanhemmat minua yhtä paljon kuin sisaruksiani. Esikoinen kokee sen usein voimakkaimmin, sillä hän on lapsista ainoa, joka on saanut olla yksin vanhempien huomion keskipisteenä, Larmo sanoo.

Joskus kateuteen on selkeä syy. Vanhemmat pelastavat hulttioveljen aina veloista. Opinnoissaan vaatimattomasti pärjännyttä verrataan jatkuvasti paremmin suoriutuneisiin sisaruksiin. Isovanhemmat suosivat yhtä lapsenlasta muiden kustannuksella.

Mutta usein sisaruskateudessa on kyse subjektiivisesta kokemuksesta eli siitä, että reiluus ei kokijan mielestä toteudu. Toisesta kulmasta katsottuna tilanne saattaa näyttäytyä päinvastaisena. Anneli Larmo kertoo esimerkin:

– Olen kahdesta lapsesta vanhempi, ja minulla oli aina se tunne, että veljeni oli äidilleni minua rakkaampi. Todisteeksi tästä näytin veljelle hänen kastekuvaansa, jota olin monesti sielu kipeänä tuijottanut. Siinä äiti katsoo rakastavin silmin sylissään lepäävää vauvaa. Veljeni huomautti, ettei kuvassa ole hän. Vauva olinkin minä!

Klassisessa tapauksessa oikeutta haetaan viimeistään toraisassa perinnönjaossa. Lapsuudenkodin säröinen kahvikalusto saa toimia korvauksena vanhempien rakkaudesta, jota ilman kiistakumppanit kokevat jääneensä.

Miten sisaruskateus ilmenee?

Häivähdyksenomainen pisto rinnassa tai jatkuva, sisintä jäytävä routa. Kateus aiheuttaa niin suurta syyllisyyttä ja häpeää, että sitä on vaikea myöntää edes itselle. Erityisen noloa on kadehtia läheistä, rakasta ihmistä.

– Tunteet ovat olemassa sitä varten, että ne paljastavat ihmisen sisäisen tasapainon. Kun tunnistaa tunteensa, niitä pystyy ohjaamaan ja hillitsemään, Anneli Larmo huomauttaa.
Suhde on terveellä pohjalla silloin, kun huolien lisäksi voi jakaa myös hyvät uutiset. Olipa kyseessä perheenlisäys, palkankorotus, kesämökin hankinta tai unelmamatka paratiisisaarelle, sisarus iloitsee mukana. Kateellisella taas on muita kiireitä juuri silloin, kun toisella on aihetta juhlaan.

Tunnistamaton kateus pukeutuu usein valeasuihin: piikittelyyn, vähättelyyn, ylikriittisyyteen ja niskojen nakkeluun.

– Se muuntuu pinnan alla kyteväksi vihamielisyydeksi, joka vain odottaa hetkeä leimahtaakseen. Syyksi riittää mitätön pikkuasia. Kiukustunut selittää reaktionsa toisesta johtuviksi: ”Se nyt vaan on niin sietämätön!”, Hanna Svennevig sanoo.

Mykkäkoulu ja välirikko ovat hänen mukaansa äärimmäisiä aggression ilmauksia.

– Kateuden kohdetta ei voi tappaa, mutta hänet voi hylätä: ”Olen niin vihainen sinulle, että pystyn hallitsemaan tunteitani vain, jos poistan sinut elämästäni.”

Lopullinen välirikko on kuitenkin harvinainen. Sisaruus on usein elämän pisin ihmissuhde, ja sisaruksen kanssa on jaettu asioita, joita ei ole voinut kokea kenenkään muun kanssa.

– Veriside on niin vahva, että sitä halutaan vaalia viimeiseen asti, Larmo sanoo.

Miten sisaruskateudesta pääsee eroon?

Amerikkalaiset puhuvat rakentavasta kateudesta. Se kannustaa keksimään keinot ansaita niin paljon rahaa, että voi hankkia yhtä hienon auton kuin naapurilla. Saattaisiko alhaisista tunteista tosiaan olla jopa hyötyä?

Larmo uskoo, että kateus voi joskus johtaa aloitteellisuuteen. Mutta useammin sen kyljessä kulkee lamaannuttava huonommuuden tunne.

Svennevigiä puolestaan huolestuttaa suoritusyhteiskunta, joka ajaa ihmisen kilpailemaan voidakseen tulla hyväksytyksi edes omissa silmissään.

– Voihan olla, että joku pääsee kateuden siivittämänä oksalle ylimmälle. Mutta entä jos käy niin kuin laulussa ”käymme mutkan jälkeen mutkan vain huomataksemme ettei kannattanutkaan”. Ei ihmisen tarvitse lähteä tavoittelemaan sitä, mitä toisella on. Tärkeämpää on selvittää omat ihanteensa ja työskennellä niiden saavuttamiseksi.

Onneksi kateus on olotila, ei ominaisuus. Siitä voi päästä eroon. Kateuden myöntäminen on ensimmäinen askel kohti sen hallintaa.

– Jos sisaresi lähtee lomamatkalle no: ”Ai että olen kateellinen, pääsisinpä minäkin.” Tai jos hän saa työpaikan, jonka olisit itsekin halunnut, lähetä onnittelukortti. Se laskee tunnelataustasi, Larmo neuvoo.

Jos ihminen ei rakasta ja hyväksy itseään, suhtautumista on Svennevigin mukaan ulkopuolelta hyvin vaikea muuttaa.

– Jokaisen on löydettävä oma kauneutensa ja erityislaatuisuutensa. Se on pitkä tie. Alkuun pääsee esimerkiksi näin: Selvitä itsellesi, onko kateuteen todellista syytä. Mieti, mihin kaikkeen olet tyytyväinen omassa elämässäsi. Hyväksy, että kaikkea haluamaansa ei voi saada.

Teksti: Miia Siistonen Kuva: Colourbox

Anna 1/2013

Lue myös:

Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus – Lapsuuden perheen roolit vaikuttavat myös parisuhteessa
Aikuiset sisarukset – Aikuistuminen haastaa sisarussuhteen
Sukulaiset voivat olla tukena tai haasteena
Pitääkö vanhemmilleen antaa kaikki anteeksi?