Ihmiset ja suhteet

Puhelinseksi – Näin harrastat seksiä puhelimen välityksellä

Teksti:
Anna.fi

Nykyään lähes jokainen voi harrastaa nettiseksiä, jossa on mahdollisuus nähdä kumppani livenä web-kameran avulla. Vaikka tekniikka on kehittynyt, ei silti kannata unohtaa vanhaa kunnon puhelinseksiä, joka on uskomattoman kiihottava kokemus, kun apuna ovat vain kuulo ja mielikuvitus.

Puhelinseksi kumppanin tai tuntemattoman kanssa tuo piristystä ja uusia ulottuvuuksia seksielämääsi.

Miksi?

Puhelinseksi ei ole vain kaukosuhteessa kärvisteleville pariskunnille. Puhelinseksiä voi harrastaa kuka vain, milloin vain. Kuulohavaintoihin perustuva seksuaalinen kiihottuminen on erilainen, hermopäätteitä kutkuttava kokemus.

Puhelinseksi on hauska tapa tyydyttää seksuaaliset tarpeet, kun kumppania ei voi tavata kasvotusten, kaipaat lisämaustetta seksielämääsi tai luottamus toiseen halutaan viedä uudelle tasolle. Puhelinseksi voi vaikuttaa myönteisesti seksuaaliseen itsevarmuuteesi.

Kenen kanssa?

Puhelinseksiä voi harrastaa oman kumppanin tai tuntemattoman henkilön kanssa. Joillekin kahden ihmisen välinen luottamus on keskeinen tekijä. Jotkut taas saattavat kokea tilanteeseen heittäytymisen helpommaksi, kun toista ei tunne kunnolla.

Tunnelmaan virittäytyminen

Ajatus huokailusta ja tuhmien puhumisesta luuriin voi alkuun tuntua kiusalliselta ja typerältä. Puhelinseksiä harrastaessa on tärkeää, että on liikkeellä oikealla asenteella. Kyseessähän on hauskanpito ja mielihyvän tuottaminen kummallekin. Hommaan ei koskaan pidä ryhtyä, jos ei oikeasti sitä halua.

Jos tilanne tuntuu jännittävältä, voi tunnelmaan virittäytyä etukäteen.  Kannattaa heittää verkkarit nurkkaan ja vaihtaa ylle jotain, missä tuntee itsensä seksikkääksi. Hyväile itseäsi tai lue vaikka tuhmaa novellia ­­­­­­- mikä ikinä toimii! Kiihottuneessa mielentilassa turha ujostelu ja estot jäävät.

Valmistautuminen

Parhaaseen puhelinseksiin päädytään melkeinpä aina vahingossa. Puhelun suunnittelu ja tapahtumasta etukäteen puhuminen aiheuttavat vain turhia paineita itselle ja kumppanille. Älä siis puhu etukäteen aikeistasi, vaan toteuta ne. Ennen itse puhelua voit viekoitella rakastajasi oikeaan tunnelmaan lähettämällä hänelle tuhmia teksti- ja kuvaviestejä. Näin voitte sulavasti jatkaa keskustelua siitä, mistä olette tekstailleet päivän mittaan.

Ennen puhelinseksiä eliminoi kaikki mahdolliset häiriötekijät. Poista esimerkiksi puhelimen koputuspalvelu käytöstä, jotta kukaan ei pääse pommittamaan sinua kesken kuuman session. Jos mahdollista, varustaudu puheluun hands free -kuulokkeilla. Näin vältyt ylimääräisiltä niskakrampeilta ja saat molemmat kätesi vapaaksi miellyttävämpään toimintaan.

Älä pistä musiikkia taustalle, sillä se voi häiritä keskittymistä kumppanin kuuntelemiseen. Hämärrä valaistusta ja keskity omiin tuntemuksiisi. Asettaudu mukavasti sängylle tai muulle miellyttävälle alustalle valitsemasi rekvisiitan (vaikkapa viinilasin ja seksilelujesi) kanssa. Sitten vain näppäilet kultasi numeron.

Miten?

Kun soitat rakastajallesi, kuulostele flirttaillen, millä mielellä hän on. Ohjaa keskustelua pikkuhiljaa oikean aiheen ääreen. Voit aloittaa keskustelun esimerkiksi joillain näistä aloituksista: ”Olisitpa täällä nyt..”, ”Muistatko sen kerran kun harrastimme seksiä ja…” tai ”Mitä sinulla on päälläsi?”. Jos kumppanisi on ujo tai hämillään tilanteesta, aloita kyselemällä häneltä kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä tai ei. Tällaisia ovat esimerkiksi ”Pidätkö siitä, kun suutelen niskaasi?” tai ”Tuntuuko sinusta hyvältä, että sinun ajattelemisesi saa minut aivan villiksi?”

Kertokaa toisillenne, mitä haluaisitte toisen tekevän. Kerro, mikä saa sinut villiksi ja kysy, mistä hän pitää eniten. Pian voit huomata asioiden rullaavan eteenpäin kuin itsestään. Vain mielikuvitus on rajana. Muista, että harjoitus tekee mestarin. Puhelinseksi yleensä paranee, mitä useammin sitä kokeilee. On tärkeää olla itsevarma sekä kärsivällinen.

Pehmeästi, lähes kuiskaten puhuminen ja huokailu mielihyvästä ovat tärkeitä tekijöitä puhelinseksissä. Ne saavat rakastajasi varmasti hurmoksesta sekaisin.

Oletko sinä harrastanut puhelinseksiä? Jätä kommentti ja kerro omat kokemuksesi!

Teksti: Jasmin Isberg

X