Piste piruilulle – erota kiusoittelu ilkeydestä!

Kiusoittelu on vaarallinen laji, sillä ilkeys voi verhoutua huumoriin. Ilkikurisen ironian ja henkisen puukotuksen välinen raja on ohut.

Huumori ja kepeä kiusoittelu vahvistavat parisuhdetta ja työyhteisön me-henkeä. Hyväntahtoinen kiusoittelu sisältää usein positiivista palautetta. Sen avulla voi myös lieventää ristiriitoja. Kiusoittelun ja ilkeilyn välinen raja on kuitenkin kuin veteen piirretty viiva. Samoilla sanoilla voi tilanteesta riippuen osoittaa vilpitöntä kohteliaisuutta tai loukata toista syvästi.

Kirjassaan Ilkeyden kahdet kasvot suomen kielen professori Pirkko Muikku-Werner tarkastelee ilkeyttä jatkumona, jonka toisessa päässä on ilmi-ilkeys ja toisessa valeilkeys. Ilmi-ilkeys on pahantahtoisuutta, valeilkeys leikkisää kiusoittelua.

Kiusoittelija on usein epäkohtelias mutta antaa myönteistä palautetta tyyliin ”uusi kampauksesi on juuri niin hirveä kuin puhelimessa kerroit” – tarkoittaen päinvastaista. Kiusoittelu toimii hyvin tuttujen kesken, joilla on yhteistä huumoria. Tosin kuulijaa voi jäädä askarruttamaan piikin mahdollisuus.

Kiusoittelu on tasavertaista, ilkeys ei. Se on vallankäyttöä ja heikomman alistamista. Harva ilkeilee esimerkiksi pomolleen tai muuten itseään arvokkaammassa asemassa olevalle henkilölle. Opettajien ilkeydet muistetaan vielä vuosikymmenten kuluttua.

Ilkeys saatetaan verhota huumoriin ja ihmetellä, ettei toinen ymmärrä leikkiä. Piiloilkeys pukeutuu usein ironiaksi. Ironinen huumori on Muikku-Wernerin mukaan kohteliasta mutta pahantahtoista. Ironiaa sanotaan huumorin korkeimmaksi lajiksi, mutta sillä voi myös satuttaa ja loukata. Se ymmärretään usein väärin.

Piruilija saa muut varpailleen

Työterveyspsykologi Maija Vattulainen Työterveyslaitokselta muistuttaa, että huumori voi sisältää elementtejä, joilla pidetään toiset varpaillaan. Teräväkielinen esimies tai työkaveri voi käyttää taitavasti valtaa verhoamalla ilkeilynsä huumoriin. Työyhteisössä voi vallita piikittelevä vuorovaikutuskulttuuri. Usein joku kuitenkin kärsii hiljaa piruilusta.

– Piikittelystä ei ole mitään työyhteisöä rakentavaa hyötyä. Päinvastoin, ilkeily voi olla jopa henkistä väkivaltaa.

Psykologi Lea Polso Psykologi- ja koulutuspalvelu Leavoxista muistuttaa, että molemminpuolinen kuittailu voi muodostua tavaksi myös parisuhteessa. Ikään kuin puolisot koskettaisivat toisiaan nipistelemällä.

Ilkeily voi olla kotoa opittu, sukupolvesta toiseen jatkuva tapa. Tai se on puolustus- ja suojamekanismi haavoittumista vastaan. Ilkeilijä kokee olonsa uhatuksi ja iskee ennen kuin häntä satutetaan. Ne ihmiset, joita on itseään tölväisty, saattavat tunnistaa taitavasti toisen arat kohdat ja iskeä niihin.

– Ilkeilijän sanoja ei kannata ottaa liian henkilökohtaisesti, koska ne kertovat enemmän ilkeilijästä itsestään kuin ilkeilyn kohteesta, Polso sanoo.

Ilkeily saattaa kummuta ilkeilijän omasta pahasta olosta. Muikku-Wernerin mukaan ilkeilyn kohteeksi joutuva voi nousta ilkeilijän yläpuolelle ymmärtämällä häntä. Tämä asenne tekee kiusatusta kiusaajaansa paremman ihmisen.

– Omalla asennoitumisella voi vaikuttaa omaan mielialaansa ja reaktioonsa, mutta se ei ole riittävä lääke ongelmaan, Vattulainen muistuttaa.

– Sosiaalisesti taitava ihminen voi tehdä toiselle paljon pahaa huumorin varjolla.

Minäkö muka ilkeä?

Piikittelijä voi olla myös sosiaalisesti kyvytön. Hän ei osaa toimia vuorovaikutuksessa vaan loukkaa toisia tahtomattaan. Ilkeilijä ei välttämättä tunnista itse sitä, etteivät toiset pidä hänen jutuistaan. Siksi se on uskallettava sanoa ääneen. Jos ilkeilijä jatkaa senkin jälkeen, kun hänelle on kerrottu, ettei hänen käytöksenä ole hyväksyttävää, kyse on häirinnästä.

Kaikkitietävä besserwisserkin voidaan kokea ilkeänä. Hän saattaa olla suorasuu tai totuuden torvi, joka pitää velvollisuutenaan oikoa muiden vääriä käsityksiä. Neuvojen jakaminen ja tyrkyttäminen voidaan kokea ylimielisyytenä.

– Kannattaa opetella antamaan korjaavaa palautetta sen sijaan, että jakelee parjaavaa kolautetta, Polso opastaa.

Jokaiselta pääsee joskus sammakoita suusta. Nykyaika ruokkii tätä ihannoimalla nopeaa reagointikykyä. Kannattaa pitää mielessä vanha sananlasku, jonka mukaan ammuttua nuolta tai sanottua sanaa ei saa takaisin.

– Omasta sammakostaan voi ottaa vastuun, palata tapahtuneeseen ja pyytää anteeksi.

On myös ihmisiä, joille piruillaan jatkuvasti. Tai ainakin he kokevat niin. Osa imuroi itseensä herkästi kaiken negatiivisen palautteen ja jää murehtimaan asioita mielessään. Imuroijan kannattaisi katsoa välillä itseään peiliin ja tutkia, mistä kaikesta on kyse.

Kuulija voi ymmärtää toisen puheet väärin ja tulkita ilkeilyksi sellaistakin, mikä ei ole totta. Esimerkiksi, jos työkaveri kehottaa toista käymään ensin lounastauolla, tämä voi ajatella, että kollega piruilee hänen ylipainostaan tai ei halua lounastaa hänen kanssaan.

Älä suostu uhriksi

Ilkeily herättää voimakkaita tunteita. Piruilijalle ei kannata välttämättä vastata heti samalla mitalla, koska loukkaantuneena ylireagoi helposti. Tunnereaktio hämärtää näkökykyä.

– Vuorovaikutus ei ole tennispeliä, jossa toiselle on vastattava välittömästi. Tapahtumaan palaamisen taitoja voi ja kannattaa kehittää, neuvoo Polso.

Hän neuvoo välttämään uhriutumista, vaikka olisi jatkuvan ilkeilyn kohteena. Uhrin asemaan jämähtäminen ei auta löytämään ratkaisua. Uhriutuminen on myös eräänlaista henkistä anemiaa. Omaan tilanteeseen saa etäisyyttä ja tarttumapintaa tutkimalla asiaa.

– Jos ilkeilijä puolustaa piikkejään huumoriin vetoamalla, hänelle voi sanoa suoraan, että ”minun huumorintajuni on erilaista, enkä pidä piikittelystä”. Ja kertoa, että jos piikittely ei lopu, keskustelu päättyy siihen. Tilanteesta voi myös lähteä pois.

Ilkeilijälle voi myös asettua peiliksi, ja kysyä, mitä hän oikein sanoi. Kommentin toistaminen pakottaa hänet ottamaan vastuuta sanoistaan.

Teksti: Tiina Komi
Kuvat: Colourbox.com

Kotilääkäri 2/2014