
Raudanpuute ruotuun
Etenkin naisilla raudan riittävässä saannissa saattaa olla ongelmia, mutta raudanpuute ei aina oireile laisinkaan. Selätä väsymys ja ehkäise anemiaa huolehtimalla punasolujen kivennäisaineista.
Etenkin naisilla raudan riittävässä saannissa saattaa olla ongelmia, mutta raudanpuute ei aina oireile laisinkaan. Selätä väsymys ja ehkäise anemiaa huolehtimalla punasolujen kivennäisaineista.
Kuulostaako väsymys, kalpeus ja aneemisuus tutulta? Väsymyksen, huimauksen, nuutuneen olon ja herkän hengästymisen taustalla voi olla monia syitä, mutta etenkin nuorilla naisilla, kasvissyöjillä, keliaakikoilla ja odottavilla äideillä kummallisia oireita voi aiheutua raudan puutteesta. Kuukautisten aikaan naisilla raudan tarve on suurempi kuin muulloin.
Raudan puutosta ilman oireita
Elimistössä raudan tehtävä on auttaa verta kuljettamaan happea. Jos rautaa ei ole riittävästi, punasolut eivät kehity normaalisti ja jäävät pieniksi ja vaaleiksi. Raudan puuteoireet liittyvät vireystason laskuun ja näkyviin oireisiin, kuten kalpeuteen ja hiusten ja kynsien haurauteen. Elimistö kuitenkin sopeutuu hitaasti kehittyneeseen raudan puutteeseen, eikä se siksi aina tunnu eikä näy ulospäin. Raudan puutteen syy on kuitenkin tärkeää selvittää.
Saantisuositukset täyteen kilosta tonnikalaa
Perusterve aikuinen mies tarvitsee yhdeksän milligrammaa rautaa vuorokaudessa. Naisten tarve on hieman korkeampi, 15 milligrammaa päivässä, 60 ikävuoteen asti, jonka jälkeen raudan tarve vähenee hieman. Myös 10 vuotta vanhempien lasten ja nuorten on hyvä saada hieman yli 10 milligrammaa rautaa vuorokaudessa. Tämän annoksen saa esimerkiksi vajaasta sadasta grammasta maksaa, kilosta purkkitonnikalaa tai puolesta kilosta herneitä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuositusten mukaan suurin hyväksyttävä päiväsaanti aikuisille on 25 milligrammaa rautaa vuorokaudessa.
Kasvissyöjällekin riittävästi rautaa
Lihan sisältämä hemirauta imeytyy paremmin kuin kasviperäisten ruokien rauta, mutta toisaalta kasvien sisältämä C-vitamiini edistää raudan imeytymistä. Kahvin ja teen tanniinit ja jossakin määrin myös maitotuotteet puolestaan heikentävät raudan imeytymistä.
Rautaviidakossa seikkailun sijaan rautavalmiste on näppärä tapa huolehtia punasoluistaan. Elivo Rauta -valmiste sisältää 25 milligrammaa rautaa sekä sen imeytymistä parantavaa C-vitamiinia ja punasolujen muodostumisessa tarvittavia B-vitamiineja. Tuote on myös vegaaninen.
Ravintoaineet koko perheen terveydeksi
Rautavalmisteet saattavat aiheuttaa herkkävatsaisille käyttäjille vatsaoireita. Elivon valmisteessa käytetty ferrofumaraatti aiheuttaa vähemmän vatsakipua kuin ferrosulfaatti, jota käytetään monissa rautavalmisteissa. Sen voi myös nauttia ruoan kanssa, mikä lievittää vatsaärsytystä.
Osallistu Spa-lahjakortin ja Elivo-tuotteiden arvontaan.
Teksti: Selja Tiilikainen
Lue lisää Elivon laatutuotteista.
Lähteet: elivo.fi, terveyskirjasto.fi, sinivalkoinenjalanjalki.fi
Kommentit
Tämäkin kiinostava sarja!
Kommentit
hyviä tuotteita, kaikkia on kokeiltu
Tämäkin kiinostava sarja!