Mainos: Yhteistyössä Tri Tolonen
Mainos | Yhteistyössä Tri Tolonen SuperMinä

Teresa Välimäki: Juoksu kulkee kun kivut hellittivät

Ruoka-alan ammattilainen Teresa Välimäki on kärsinyt selkävaivoista yli vuosikymmenen. Paras apu tuntuu löytyvän luontaistuotteesta.

Ruoka-alan ammattilainen Teresa Välimäki on kärsinyt selkävaivoista yli vuosikymmenen. Paras apu tuntuu löytyvän luontaistuotteesta.

Teresan ongelmana ovat pitkään jatkuneet selkävaivat. Selässä on kahden lannerangan nikaman välissä lievä pullistuma, joka on vuosien varrella aiheuttanut todella kovia hermokipuja ja selkäkipuja.

– Kokeilin kaikkea. Yritin olla liikkumatta, yritin liikkua enemmän. Pahimmillaan minun on ollut vaikea päästä sängystä ylös ja kun olen istuutunut autoon, olen joutunut nostamaan toisen jalan kyytiin, jotta olen pystynyt ajamaan.

Eri hoitomuotojakin tuli testattua. Teresa on vuosien mittaan käynyt fysioterapiassa, osteopaatilla, fysiatrilla ja kalevalalaisella jäsenkorjaajalla.

– Kokeilin vahvoja kipulääkkeitä ja hermokipulääkkeitä. Kun itse teen ruoan parissa töitä, kyselin myös usein, eikö ravinnolla voisi vaikuttaa kipuihin. Vastaus oli aina kieltävä. En ole itse erityisen innokas pillereiden käyttäjä ja kaikkein vähiten uskoin luontaistuotteisiin.

Lisäravinteita Teresa ei käyttänyt kunnes eräässä tiedotustilaisuudessa sai kokeiltavakseen Nivelamin Strong+ -näytepakkauksen.

– Ajattelin, että ei se ota jos ei annakaan.

Teresa söi kuurin, 1-2 tablettia päivässä. Ja hämmästyi.

– Hermokivut hävisivät lähes kokonaan. En kärsi enää selkäkivuista aamuisin, hermokivun kohdan voi löytää, mutta kipu ei enää hallitse. Oli pakko myöntää, että skeptikko oli tällä kertaa väärässä. Ainakin itselläni tuote auttoi.

Teresa Välimäki on aina liikkunut paljon ja treenannut myös kovia lajeja kuten mäkijuoksua. Tohtori Tolosen Magnesium Plus+ ja Carnosin-tuotteista löytyi apua myös treenistä palautumiseen.

– Yleensä kovempien treenien jälkeen jalat huutavat hoosiannaa ja olen seuraavana päivänä ollut todella kipeä. Nyt olen jaksanut lenkillä hyvin ja palautuminen on käynyt paljon nopeammin – lihaksissa kyllä huomaa, että jotakin on tehnyt, mutta kipua ja särkyä ei enää tule.

Kolmen tuotteen kombinaatio tuntuu nyt toimivalta, onpa kyse sitten niiden yhteisvaikutuksesta tai yksittäisestä tehosta.

– Kivut ovat poissa, treeni kulkee ja palautuminen käy nopeasti. En haluaisi palata lähtötilanteeseen. Näillä tuotteilla homma pelittää nyt hyvin, Teresa Välimäki hymyilee.

 

Super Minä - kaikille, jotka haluavat huolehtia päivittäisestä hyvinvoinnistaan. Tämän sivuston sisällöstä vastaa Midsona Finland Oy, joka kuuluu Midsona AB terveyskonserniin, se on yksi Pohjoismaiden johtavista luonnolliseen itsehoitoon keskittyvistä yrityksistä.

X