Yleinen

Elämä antoi eri asioita, mutta kateutta sisarukset Ami ja Monica Aspelund eivät tunne: ”Ami on paras ystäväni”

Ami Aspelund on aina pitänyt lapsista, mutta omia lapsia hänellä ei ole, toisin kuin Monica-siskolla. Monica Aspelund taas on ollut astelemassa alttarille, mutta perunut viime hetkellä.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Sampo Korhonen, Aspelundien kotialbumi ja OM-arkisto

Ami Aspelundin (vas.) ensilevytys oli vuonna 1973. Siihen aikaan Monica-sisko oli jo tunnettu iskelmälaulaja.  – Monicastahan kipinä lähti, mutta minulla on ollut oma tieni, Ami sanoo.

Ami Aspelund on aina pitänyt lapsista, mutta omia lapsia hänellä ei ole, toisin kuin Monica-siskolla. Monica Aspelund taas on ollut astelemassa alttarille, mutta perunut viime hetkellä.

Finland, twelve points! Monica Aspelund muistaa hyvin, miten sisko Ami Aspelund hurrasi katsomossa, kun Irlanti antoi 12 pistettä Suomelle. Oli vuosi 1977, ja Euroviisut pidettiin Lontoossa. Monica edusti Suomea kappaleella Lapponia.

Se sijoittui Lontoossa lopulta kymmenenneksi.

Monica Aspelund ja Lapponia Euroviisuissa vuonna 1977. – Silloin minulta onnistui kolmeviivainen G, Monica kertoo.

Kuusi vuotta myöhemmin Ami-sisko edusti Suomea Euroviisuissa kappaleella Fantasiaa. Sijoitus: jaettu 11. sija. Oikein hyvin meni, mutta oliko hänellä paineita pärjätä paremmin kuin siskonsa?

– Ei meillä koskaan sellaista kilpailua ole ollut, Ami sanoo.

Ami Aspelund, Kari Kuusamo ja Fantasiaa Euroviisuissa vuonna 1983. – Puvusta nousi haloo kotimaassa. Minä taas pidin siitä, Ami sanoo.

– Olemme melko erityyppisiä artisteja. Sijoituksia tärkeämpiä ovat olleet kokemukset. Oli valtavan hienoa saada esiintyä isolla estradilla. Oli sinfoniaorkesteri ja niin suuri halli, että oli tulla torikammo!

Tuolloin Monica ei päässyt kannustamaan Amia paikan päälle, koska oli juuri muuttanut pienen poikansa kanssa Floridaan.

Mon-Ami-show tehtiin yhdessä

Ennen Monican lähtöä siskokset olivat ehtineet tehdä uraa myös yhdessä. 1980-luvun alussa he olivat esittäneet yhteistä Mon-Ami-show’ta sekä Helsingin ravintoloissa että televisiossa. Ami muistelee, että Ylellä he pääsivät tekemään jotain sellaista, jota ei ollut siihen aikaan vielä Suomen televisiossa tehty.

Show sai varsin suuret puitteet, tuotiinpa studioon jopa ilmielävä hevonen. Tosin se kaatui studion liukkaalla lattialla, ja lopulta kuviin päätyi toinen heppa, lasten leluratsu. Oikea hevonen selvisi kolhuitta eikä erikoinen muodonmuutos kuvissa haitannut, koska huumori oli osa show’ta.

Ei Mon-Ami-projektia ole vieläkään kuopattu, vaikka Ami täytti äskettäin 70 ja Monica on 77. Ehei. Joitakin päiviä sitten siskokset esiintyivät tässä samaisessa talossa, jossa nyt istumme kahvilla.

”Peti ja puuro” siskon luona

Täällä Espoon Folkhälsan-talossa on ruokala, musiikkisali ja asuntoja senioreille. Täällä on myös Monican koti, ollut jo viitisen vuotta. Siskoa varten Monican kaksiossa on vieraspatja.

– Mulla on täällä peti ja puuro, Ami tiivistää.

Hän asuu Raaseporissa ja aina pääkaupunkiseudulla käydessään yöpyy siskonsa luona.

– This is where the action is! Monica huikkaa.

Niin, Amin työt ovat pääosin täällä. Mutta on yökyläilyllä toinenkin puoli: siskokset pääsevät viettämään aikaa yhdessä. Enimmäkseen he vain puhuvat, usein syvällisistäkin aiheista. Monesti ilta ehtii vaihtua yöksi elämän tarkoitusta pohtiessa.

– Me paikkaamme aukkoa, joka jäi lapsuudesta, Monica kertoo ja painaa kätensä vieressään istuvan Amin olkapäälle.

– Totta, Ami myöntää ja katsoo sisartaan silmiin.

Samoja urapolkuja, mutta eri aikoina

Siskoksilla on ikäeroa seitsemän ja puoli vuotta. Monica ja Ami ovat astelleet urallaan samoja polkuja, mutta eri aikoina. Lapsuudessa he eivät juuri olleet tekemisissä keskenään.

– Emme me leikkineet yhdessä. Kun Monica lähti kotoa, olin yhdeksänvuotias, en vielä edes teini. Meidän suhteessamme on siinä kohdin tyhjiö, jota nyt täytämme, Ami kertoo.

Hän oli vasta syntynyt, kun Monica jo kävi äidin kanssa konsertissa kaupungintalolla. Ruotsalainen jazzlaulaja Alice Babs kävi tuolloin esiintymässä tyttöjen kotikaupungissa Vaasassa. Siitä Monica sai kipinän. Hän halusi olla kuin Alice. 13-vuotiaana Monica jo lauloi jazzia kesäjuhlissa. Ja mitä vanhempi edellä, sitä nuorempi perässä. Teini-iässä Ami ymmärsi, että hänestä olisi paitsi laulajaksi myös komedienneksi.

Insinööri-isältä tulee viehtymys esiintymiseen

Ääni tulee äidin puolelta, show isän puolelta, naiset toteavat kuin yhdestä suusta. Äidillä oli kaunis sopraano. Hän oli kotiäiti, joka lauloi kirkkokuorossa, ja hänellä oli hyvin tarkka sävelkorva.

– Äiti kannusti meitä molempia. Hän oli se, joka näki meidän lahjamme, Ami kertoo.

Isä oli maanmittausinsinööri, joka esiintyi firman juhlissa. Aina kun tarvittiin kepposia, katseet kääntyivät Aspelundiin. Monica muistaa isän esitykset hyvin, olihan hän avustajana pyörittämässä levysoitinta. Hän kertoo, miten isä – kaksimetrinen luikero – osasi kasata itsensä niin pieneksi, että mahtui Ami-vauvan vaunuihin. Erään kerran isä teki parodian Joutsenlammen Kuolevasta joutsenesta, yllään pahvinen sulkapuku.

– Kun laitoin musiikin päälle, hän teki entreen pilarin takaa. Ensin näkyviin tuli vain pitkä, Aspelundien nenä. Siinä vaiheessa jo kaikki naiset kikattivat, Monica kuvailee.

Usko kantoi läpi myrskyjen

Isä menehtyi yllättäen, kun Monica, isän tyttö, oli 20. Ami oli tuolloin vain 13-vuotias. Heidän pikkuveljensä, Lasse, oli isän kuollessa seitsemänvuotias. Menetys oli iso koko perheelle. Lapset jäivät kaipaamaan etenkin isän leikillisyyttä.

Siskokset muistelevat, miten isällä oli sunnuntaiaamuisin tapana loikoilla sängyssä pitkään ja kertoa satua lapsille. Hänellä oli itse keksitty satu jokaiselle kolmelle sisarukselle. Monican oma satu kertoi pikkuisesta muurahaisesta, Amin satu Anna-Lisasta, joka asui metsässä. Pikkuveljelle oli Batman-tarina.

Sisaruksia oli oikeastaan neljä. Isoveli Per-Erik menehtyi hukkumisonnettomuudessa vain seitsemänvuotiaana. Monica oli silloin kolme eikä pienempiä sisaruksia vielä ollut. Elämän oli jatkuttava menetyksistä huolimatta. Äiti tukeutui uskoon. Hän oli saanut kristillisen kotikasvatuksen omalta äidiltään ja välitti sen edelleen lapsilleen.

– Usko on kantanut meitä läpi kaikkien myrskyjen. Aina elämä on kantanut ja elämä on voittanut, Ami sanoo.

Erilaiset persoonat

Show’n tekeminen on asia, joka toistuu läpi haastattelun. Show on sisarten yhteinen rakkaus. Musiikillisen iltaman rakentaminen antaa mahdollisuuden leikitellä, tehdä monenlaista musiikkia ja samalla viihdettä. Monica on luonnostaan suurieleinen ja teatraalinen. Hän pitää haastattelun lomassa pitkiä, polveilevia puheita. Ami kutsuu Monican tapaa puhua opettajamaisuudeksi – sisko opastaa mielellään muita.

Amerikan-vuosien jäljiltä jotkin suomen kielen sanat ovat hukassa, ne ovat unohtuneet ja hautautuneet englannin alle. Jos jokin sana ei tunnu millään löytyvän suomeksi, se tulee äidinkielellä eli ruotsiksi. Ja onhan vieressä sisko, joka auttaa.

Apinamies oli Amin ensimmäinen hitti

Kuuntelemisen lomassa Ami siivoaa viinerinmurusia pöydältä ja kokoaa kahvikuppeja kasaan. Hän on sisaruksista se hillitympi.

– Jos olenkin privaatisti tasapainoinen, näyttämöllä haluan räiskyä! Silloin tunnen, että minussa on sentään vähän ruutia, Ami toteaa vaatimattomasti.

Kun tulee puhe hänen ensilevytyksestään, josta on kulunut 50 vuotta, vaatimattomuus putoaa kuin viitta harteilta.

– Heti kun kuulin Apinamiehen, tykkäsin siitä. Minulle sanottiin, että mitä sinä nyt tuollaista laulat, mutta minä pidin siitä ja lauloin antaumuksella! Ami sanoo.

Ilme muuttuu riehakkaaksi ja kädet nousevat pöydältä. Sinussa on roimaa alkumiehen voimaa, kanna minut metsään, apinamies! hän antaa mennä voimaa uhkuen.

Ami juhlii parhaillaan 50-vuotista uraansa taiteilijana.

Siskokset ovat esiintyneet musikaaleissakin. Monica oli vuonna 1986 Helsingin kaupunginteatterin Cats-musikaalissa, ja Amilla on takanaan lukuisia rooleja eri teattereissa, nyt hän on Seinäjoen kaupunginteatterin Niin kuin taivaassa -musikaalissa.

Lamavuosia verhosi suru

Vaikka molemmat ovat monipuolisia artisteja, uralle on mahtunut hiljaisia kausia. Pahin taisi olla 1990-luvun alun lama. Monica koki sen kahdesti. Ensin hän näki konkurssiaallon Amerikassa, ja kun hän muutti väliaikaisesti Suomeen, lama jylläsi täälläkin. Lamavuosia verhosi suru. Sisarusten äiti kuoli vuonna 1990. Lisäksi Amin avioero osui samoihin aikoihin.

Ami oli naimisissa Kari Kuusamon kanssa, joka oli säveltänyt suurimman osan Amin kappaleista, myös euroviisubiisin Fantasiaa.

– Tuntui, että matto vedetään alta. Olin tehnyt Karin kanssa niin paljon yhteistyötä, että jouduin miettimään, miten työt jatkuvat eron jälkeen. Aika monta vuotta sitä etsikkoaikaa kesti. Mutta sitten tapasin nykyisen mieheni ja tuli muutto Tammisaareen. Rakensin elämäni uudestaan sekä artistina että ihmisenä.

Onnelliset Raaseporissa

Ja tässä sitä ollaan: Ami ja Dragsvikin varuskunnassa Raaseporissa palvellut kapteeni Hans Wikström ovat onnellisesti naimisissa. Amin ura artistina jatkuu edelleen, Hans on eläkkeellä ja keskittyy hoitamaan puutarhaansa. Kukat ovat hänen suurin intohimonsa.

Lapsia pariskunnalla ei ole. Edellisen suhteen jossakin vaiheessa Ami toivoi lapsia, mutta Karin kanssa työt menivät aina edelle.

– Show’t ja levyt olivat meidän lapsiamme.

Ami Aspelund: ”Olen ihan sujut sen kanssa, ettei minulla ole lapsia”

Kun Ami tapasi Hansin, hän oli jo nelikymppinen eikä enää ryhtynyt yrittämään lasta.

– Olen ihan sujut sen kanssa, ettei minulla ole lapsia. Vaikka onhan se yksi ulottuvuus, joka puuttuu elämästä. Lapset antavat pers­pektiiviä elämään. Ja lapsenlapset! Niitä olisin kyllä halunnut! Ami innostuu.

– Tykkään lapsista hirveästi. Joskus urani alkuvaiheessa ajattelin, että hankin myös ”kunnon” ammatin ja että minusta tulee lastentarhanopettaja tai vaikka kätilö.

– Oho, kätilö! Monica hämmästyy.

– Well, that was something!

Monica Aspelund: ”Olin menossa alttarille, mutta…”

Monica jätti Amerikan taakseen lopullisesti vuonna 2010. Nykyään hänen poikansa perheineen asuu Inkoossa. Monicalla on kaksi lapsenlasta: 9-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö. Puolisoa hänellä ei ole.

– Olen ollut menossa alttarille, mutta…

Monica pyyhkäisee kämmenselällään kuvitteellista hikeä otsaltaan ja huokaisee.

– Hyvissä ajoin olen perääntynyt. Ehkä oli vain tarkoitettu, että elämäni menee näin.

Voiko siskoa olla kadehtimatta?

Jos toisella on jotain, mitä itse ei ole saanut, herää kysymys kateudesta. Onko helppoa olla kadehtimatta siskoa?

– Elämä on liian lyhyt kadehtimiseen, Ami tokaisee.

– Mitä se edes palvelisi? Monica kysyy.

Aspelundin sisarukset suhtautuvat erilaisiin elämäntilanteisiinsa rikkautena, samoin kuin siihen, että ovat luonteeltaan erilaisia.

– Totta kai välillä voi hermostua johonkin piirteeseen, joka toisella on, mutta lopulta kaikki palautuu siihen, että minulla on sisko ja että me olemme perhettä, Ami sanoo.

– Kyllä. Eivätkä puheenaiheet lopu meiltä koskaan, Monica toteaa ja valmistautuu aloittamaan katsauksen, jossa syvennytään nykyiseen maailmantilaan.

Aspelundit
Ami ja Monica oppivat kotoaan anteeksipyynnön merkityksen. Jos riitaa tulee tai jompikumpi törttöilee, asia selvitetään ennen kuin aurinko ehtii laskea. © Sampo Korhonen

Ulkona on kuitenkin jo pimeää, ja haastatteluaika on loppumassa. On pitäydyttävä aiheessa. Nuoruudessa iso ikäero johti sisarukset etäälle toisistaan, sittemmin valtameri tuli heidän välilleen. Nyt heillä on vihdoin mahdollisuus jakaa keskenään myös arkea.

”Voimme sanoa asioita suoraan”

– Meillä on ollut hirveän hyvä suhde, joka on jalostunut vuosien mittaan. Nykyään tunnemme toisemme niin hyvin, että voimme sanoa asioita suoraan, hienostelematta. Mitään ei tarvitse kätkeä, Ami kertoo.

– Ami on paras ystäväni, Monica lisää.

– Voin kertoa hänelle, mitä minulla on sydämelläni.

1980-luvun alun Mon-Ami oli siskosten ensimmäinen yhteinen show. Se esitettiin myös Cannesin Montreaux-festivaaleilla.
X