Anni, 78, iski tansseissa elämänmittaisen rakkautensa klassisella repliikillä – ”Olen rakastanut ihan hirveästi”
Anni Lilius-Tahkokallio, 78, kohtasi miehensä asuessaan vielä vanhempiensa luona. Pitkän avioliiton salaisuus on toisen kunnioittaminen ja rakkaus.
– Haluaisin kokea Rooman. Olen katsellut kirjastossa matkaoppaista Italian kuvia, mutta olisi hienoa nähdä saapasmaa omin silmin.
Anni Lilius-Tahkokallio, 78, kohtasi miehensä asuessaan vielä vanhempiensa luona. Pitkän avioliiton salaisuus on toisen kunnioittaminen ja rakkaus.
”Olen syntynyt onnellisten tähtien alla kolmilapsisen perheen kuopukseksi. Minulla oli maailman ihanin lapsuudenperhe. Äitini oli kaunis ja topakka sairaanhoitaja ja isäni kirjailija ja filosofian maisteri. Hän on minulle aina isi, vaikka hän on ollut taivaankodissa jo kauan.
Minulla on vain hyviä muistoja lapsuusvuosistani Helsingin Kruununhaassa. Meiltä oli lyhyt matka Kauppatorille, josta kävimme ostamassa kalaa Pinke-kissallemme.
Koulussa olin kiltti pikku-Anni ja monessa taitava. Opettajakin ihasteli aina kiltteyttäni. Neljännellä luokalla opettaja piti meille kaunokirjoituskilpailun. Voitin kilpailun ja olin myös ainekirjoituksessa etevä.
Rakastan kirjoittamista vieläkin. Koulun ohella kävin seurakunnan pyhäkoulussa. Keräsin kiiltokuvia ja ihailin Nurmeksessa asuvaa mummiani, joka oli hyvin uskonnollinen. Hän oli hieno esikuva. Kansakoulun kolmannen luokan ainekirjoituksessa ilmoitin, että minusta tulisi isona opettaja.
Ylioppilaaksi päästyäni haaveilin taidehistorian opinnoista. Isäni toppuutteli ja sanoi, ettei siitä saisi ammattia. Pääsin heti lukion jälkeen opiskelemaan lehdistö- ja tiedotusoppia Ylen koulutuskeskukseen Helsingissä. Olin koko lukio- ja opiskeluajan Stockmannin mannekiinina ja valokuvamallina ja esiinnyin harrastajateatterissa.
Isäni oli kuuluisan elokuvaohjaaja ja -tuottaja T. J. Särkän oikea käsi. Hänen kauttaan päädyin näyttelemään moniin elokuviinkin, kuten Åke Lindmanin ohjaamaan ”Ei se mitään!” sanoi Eemeli -elokuvaan. Näyttelin myös Seura– ja Suosikki-lehden kuvakertomuksissa yhdessä Vesa-Matti Loirin ja Pertti Palon kanssa.
Samaan aikaan kun kävin Ylen koulua, ilmoittauduin Helsingin yliopistoon lukemaan venäjää ja latinaa. Sitten muistin vanhan lapsuudenhaaveeni opettajaksi ryhtymisestä. Aluksi tein töitä opettajan sijaisena ennen kuin päätin osallistua Tapiolan lukion tiloissa järjestettyyn epäpätevien opettajien koulutukseen.
Sen jälkeen perehdyin ruotsalaisen psykologi Barbro Goldingerin luomaan opetusmetodiin nimeltä perheryhmäopetus, jota käytin monia vuosia luokanopettajana Sunan ja Mankkaanpuron kouluissa Espoossa. Se oli ihana työkalu, josta oli valtavasti apua opetuksessa.”
Pitkän avioliiton salaisuus
”Minulla on ollut elämässäni kolme tärkeää koota: koti, koulu ja kirkko. Eläkkeelle jäätyäni olen pitänyt itseni kiireisenä lähtemällä mukaan politiikan taustajoukkoihin, järjestötoimintaan ja seurakunnan toimintaan. Olen istunut Espoon kaupungin kulttuurilautakunnassa, musiikkiopiston johtokunnassa, Espoon alueneuvottelukunnassa, Tapiolan lukion johtokunnassa ja Espoon kaupunginteatterin kannatusyhdistyksessä. Lisäksi olen ollut aktiivinen ja kantaaottava mielipidekirjoittaja eri lehdissä.
”Ajattelin, että onpas söpö ja ihan fiksukin vielä.”
Kohtasin elämäni rakkauden Ollin yliopistossa ollessani. Olin lähtenyt serkkuni kanssa tansseihin, joissa tapasin hänet ensimmäistä kertaa. Ajattelin, että onpas söpö ja ihan fiksukin vielä.
Lähtiessämme tansseista kotiin, tokaisin Ollille, että älä kävele onnesi ohi. Asuin tuolloin vielä kotona, mutta jonkin ajan kuluttua muutimme yhteiseen asuntoon. Esikoispoikamme Tatu syntyi runsaan vuoden kuluttua ja tyttäremme Lotta neljä vuotta myöhemmin.
Äitiys oli ollut suurin haaveeni. Isosiskoni oli kärsinyt lapsettomuudesta, joten pelkäsin, etten saisi itsekään lapsia. Olin ylpeä äiti ja nautin äitiydestä täysin rinnoin. Meille ei tullut mieleenkään laittaa lapsia päivähoitoon.
Palasin töihin vasta, kun nuorempi lapsemme oli toisella luokalla. Poikamme on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja työskentelee nyt maavoimien erityistutkijana ja tyttäremme on juristi. Lapsemme ovat kauhean taitavia, he ovat perineet vanhempiensa hyvät puolet.
Vietimme keväällä 54-vuotishääpäiväämme. Pitkän avioliiton salaisuus on toistemme kunnioittaminen ja rakkaus. Vaikka riitoja olisi joskus ollutkin, olen rakastanut omaa aviomiestäni ihan hirveästi. Olli on niin söpön näköinen ja söpö muutenkin.”
Pienirintaisuus oli nuoruuden haava
”Olen sillä tavalla naisellinen, että laitan aina huulipunaa, jos lähdemme Ollin kanssa jonnekin. Viihdyn nykyään kehossani hirveän hyvin.
Nuorempana kärsin siitä, että kaikilla muilla tytöillä oli rinnat. Lukiossa jumppatunnilla muut tytöt kysyivät pukuhuoneessa, olenko keskonen, kun minulla ei ollut rintoja.
Kysyin asiaa lääkärienoltani, joka sanoi, että rinnattomuus johtui varmastikin laihuudestani. Kuukautisenikin alkoivat vasta 15-vuotiaana. Onneksi rinnat ovat sitten myöhemmin kasvaneet.
”Ikääntyminen ei ole kovin kliffaa.”
Ikääntyminen ei ole kovin kliffaa, mutten silti ole huolissani tulevasta. Olen ikääntyvänä siitä onnellisessa asemassa, että minulla on oma aviomies rinnallani, lapset ja neljä lastenlasta, joiden kanssa pidämme tiiviisti yhteyttä, koti Espoossa ja kakkoskoti maaseudulla, lämpöä ja vieläpä oma kotikokki. Olli laittaa mielellään ruokaa.
Olen paremmassa asemassa kuin moni muu ikääntyvä, sillä en joudu potemaan yksinäisyyttä.
Olen onnellinen siitäkin, että olen tällä hetkellä terve. Minulla ei ole mitään pahempaa kremppaa. Olen aika temperamenttinen. Joskus saatan vähän kiukutella Ollille, mutta yleensä se menee ihan leikiksi.
Kun isäni täytti 80 vuotta, häntä haastateltiin lehteen. Hän totesi haastattelussa, että aika jatkaa kulkuaan, asiat oikenevat ja vaikeatkin kokemukset asettuvat mittasuhteisiinsa. Minusta se on hyvin sanottu.”
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous