Too big to be me

Liian vanha äidiksi?

8.11.2018 Teksti: Anna

Oikea ikä tulla äidiksi, voi olla meillä jokaisella erilainen

Biologisesti sopivin ikä saada lapsia on alle 30-vuotiaana vaikka suomalaisista naisista lähes kolmannes 35-vuotiaista ei ole vielä edes aloittanut lasten hankintaa (Väestöliiton Perhebarometri). Hedelmällisin aikamme on 20-25-vuotiaana, mikä on jo kaukana 28-vuotiaiden ensisynnyttäjien keski-iästä, joka on korkeakoulutetuilla vielä enemmän (Hyvä Terveys). Hyvä Terveys -lehden artikkelissa Mikä on paras ikä tulla raskaaksi? ylilääkäri Aira Virtala kertoo, että hän on oppinut työssään YTHS:n lääkäri hoitaessaan naisten ehkäisyasioita, monella unohtuu biologia.

”Ensin lapsentekoa siirretään opiskelujen, sitten uran takia.

Yliopisto-opiskelijat ovat vastuuntuntoisia ja järkeviä mutta myös urasuuntautuneita. Silti lapsetkin kuuluvat useimpien suunnitelmiin – joskus myöhemmin.

Aira Virtalan pelko on, että nuoret aikuiset suunnittelevat elämäänsä liiaksi, ja menevät onnensa ohi.

– Lapset kannattaisi saada alle 30-vuotiaana. Kun 30 vuotta tulee täyteen, raskaaksi tulo vaikeutuu ja raskauden riskit kasvavat.

Tällä hetkellä ensisynnyttäjien keski-ikä on 28 vuotta, korkeasti koulutetuilla enemmän.

– Kun olemme kysyneet opiskelijoilta, mikä on sopiva ikä tulla äidiksi, vastaus on noin 30 vuotta. Ne, jotka ovat jo täyttäneet tuon iän, uskovat sopivan hetken tulevan parin vuoden päässä, Virtala kertoo.

Kuitenkin tiedetään, että nainen on hedelmällisillään 20–25-vuotiaana, ja hedelmällisyys laskee rajusti naisen täytettyä 35 vuotta. Vain puolet 35 vuotta täyttäneistä naisista onnistuu lapsen saamisessa vuoden yrittämisellä ilman hedelmöityshoitoja.

– Kun keskustelen opiskelijoiden kanssa, monelle nämä biologiset lainalaisuudet ovat yllätys, Virtala hämmästelee.”

Itse sain esikoiseni 25-vuotiaana ja minua pidettiin suhteellisen nuorena

Sain itse esikoisemme vuonna 2008 ja olin silloin 25-vuotias. En ollut mikään teiniäiti mutta huomasin kyllä, että ympäristö piti minua kuitenkin nuorena äitinä. Jos vertaan itseäni vaikka omiin siskoihini, sain lapsen nuorimpana. Molemmat isosiskoni saivat esikoisensa vuonna 2007, toinen 27-vuotiaana ja toinen 30-vuotiaana ja näin ollen meidän kolmen keskiarvoksi tulee aikalailla tuo ensisynnyttäjien keski-ikä. Nyt meillä jokaisella on jo perhettä enemmänkin ja olen onnellinen siitä, että aloitin tuolloin koska halusimme useamman lapsen.

Olen itse viikon kuluttua 36-vuotias ja odotan neljättämme. Minulle tämä reilu kymmenen vuoden aika jolloin olen saaneet perhettä, tuntuu jo sen verran pitkältä, että tämän raskauden myötä en toivo enää enempää. Koen itse, että olen sen verran vanha, että lastensaantiaikani on loppumassa. Nyt en millään tavalla kritisoi heitä, jotka saavat lapsia vanhempana kuin minä vaan kerron rehellisesti omista tuntemuksistani. Minä haluan tämän lapsen jälkeen siirtyä elämään seuraavaa vaihetta ja minä koen, että kroppani ei kestäisi enempää raskauksia. Koen, että elän oman synnytysikäni iltaruskoa, vaikka monella lähes ikäiselläni ystävälläni ei ole vielä perhettä siitä huolimatta, että se olisi tulevaisuudentoiveena. Erityisesti yliopistolla näen tätä ilmiötä hyvin laajasti. 

Aikaikkunan pituuden ymmärtää kun aika on loppumassa

En väitä, ettenkö olisi itsekin voinut hankkia tai voisi hankkia lapsia vielä useamman vuoden ajan, mutta jotenkin nyt kun pyöreät on taittumassa lähemmäs 40 kuin 30, sitä ymmärtää sen että aika tosiaan juoksee. Naisille biologisesti onnistuva ikä saada lapsia on yllättävän lyhyt kun elää hetkessä. Mihin tämä oma hedelmällinen aikani katosi? Mitä jos olisin välissä päättänyt panostaa uraan ja olisin havahtunut vähän liian myöhään? Jotenkin voin kuvitella, että niinkin olisi voinut käydä! En siis yhtään ihmettele heitä, jotka heräävät tähän vasta 35-ikävuoden kieppeillä, että sitä perhettäkin olisi mukava saada. Oman elämäni suhteen olen siis onnellinen, että kaikki meni juuri näin. Osalle riittää lapsia vähemmänkin mutta olen niin mielettömän onnellinen että meille on sitä siunaantunut tämän verran. Nyt tämän viimeisen kohdalla kun raskausvaivoja, väsymystä ja esimerkiksi oksentelua on ollut päivittäin jo kahdeksan viikkoa (viikoilta 6-14) eikä se edelleenkän näytä loppuvan niin mietin, että ”nuorena se on vitsa väännettävä” ja olen kiitollinen siitä, että en ole yhtään vanhempi.

Mikä on sinun mielestäsi sopivin ikä tulla äidiksi? Ja onko se teidän kohdalla toteutunut jos perhettä on?

Kommentit (15)

Olen juuri sen ikäinen, kun sait ensimmäisen lapsesi. Kourassa ihan pian tohtorin paperit ja työpaikka sellainen, että tästä voi aueta mahdollisuudet edetä vaikka mihin. Olen huomannut, että iänkin puolesta alkaa tämä olla sitä opiskelijaelämän iltaruskoa. Aikuistuminen ja työssäkäynnin arki alkaa maittaa ihan eri tavalla kuin pänttääminen ja epäsäännöllinen opiskelijan arki, jota vielä nuorena jaksoi ihan eri tavalla. Vajaan kymmenen vuoden päästä olen toivottavasti edennyt uralla ja viimeistään silloin saa tulla lapsiakin jos on edes tullakseen. Kaikille kun lisääntyminen ei ole se ykkösjuttu maailmassa. Toiset laittaa oman elämänsä edelle. Olen varmaan sitten itsekäs, kun ajattelen että itse elän itseäni varten. Se tarkoittaa sitä, että haluan menestyä elämässäni ja tehdä työtä josta nautin. En elää jälkipolviani varten. Ihmetyttää tämä yhä yleistyneempi vauhkoaminen siitä, että pitäisi lisääntyä mahdollisimman nuorena että varmasti ehtii. Kaikille kun se ei ole se tärkein asia maailmassa. Ei ihmiskunta ole sukupuuttoon kuolemassa. Miksi ei mielummin keksittyisi tekemään jo olemassa olevien ihmisten, kuten itsensä elämästä mieluisampaa.

Tää on mulle jotenkin niin mielessä pyörinyt aihe. Jos multa olisi kysytty 27-vuotiaana tätä kun sain ensimmäisen lapseni, olisin sanonut että 20-vee on ihan liian nuori ja nelikymppinen nyt ainakin ihan ikäloppu lasten tekoon. No huhhei, eipä se niin mene, sivustahan voi aina huudella vaikka mitä😁.
Kaksi ensimmäistä itse siis tehtynä alle kolmekymppisenä ja kolmas samana vuonna kun täytin 40. Onhan se erilaista ja molemmissa hyvät puolensa. Vieläkään (!!!?) en koe olevani liian vanha (41) ja vähän vielä elää ajatus siitä neljännestä.
Ja toki aina on se puoli että moni ei voi vaikuttaa omaan aikaansa raskautua, itsellä ollut tuuri sen asian kanssa niin alle kolmikymppisenä kuin nyt vanhempanakin.

Mä oisin varmaan nuorena sanonut ihan samalla tavalla. Nyt kun ikää on kertynyt niin ajattelee, että miten se nelkytvuottakin tulee nopeasti! Sulla varmasti menisi raskaus ihan hyvin kun noin tuore raskaus vielä alla ja jos oot siitäkin selvinnyt niin varmasti vielä neljännestä <3 Ja ihan totta, että näihin asioihin kun ei ole sitä lopullista valtaa käsissä kenelläkään meistä.

Hyvä kirjoitus. Minä sain esikoiseni ja ainokaisen 23-vuotiaana. Olimme lapsen isän kanssa ilman ehkäisyä 1,5 vuotta ennen kuin tulin raskaaksi. Tuon 1,5 vuoden aikana usein mietin että onkohan minussa jotain vikaa kun en tule raskaaksi, mutta työnsin ajatukset pois mielestäni ja ajattelin että olen vielä kovin nuori onhan mulla aikaa. Lapseni täyttää pian 6-vuotta. Muistan että lähipiiri oli hieman järkyttynyt siitä että sain lapsen niin nuorena olihan mulla opinnotkin silloin pahasti kesken ja työsuhdekkin oli määräaikainen. Nyt kun olen kohta 30-vuotias olen todella onnellinen siitä että sain lapsen nuorena, koska raskautuminen oli jo hedelmällisimpänä ajankohtana minulle haastavaa mitä se olisi nyt tai +35 -vuotiaana. Luulen että hedelmöityshoidot olisi kohdallani ainoa vaihtoehto. Useat ystäväni ovat vielä lapsettomia ja ovat lykänneet lapsen tekoa juuri koulutuksen, vakaamman taloustilanteen takia. Toivon että heistä kaikki jotka lapsia haluavat, onnistuvat niitä saamaan, mutta olen kovin yllättänyt siitä että biologian tuntemus on monilla niin hukassa että ajatellaan että kyllä niitä lapsia vaan ”tehdään” sitten kun itselle sopii. Uskon että tähän saattaa vaikuttaa se että monet julkisuuden henkilöt etenkin rapakon toisella puolen saavat usein vielä kaksosia +40 vuotiaana (Jennifer Lopez, Sarah Jessica Parker, Beyonce etc) Herttuatar Meghankin taisi tulla raskaaksi heti häiden jälkeen 37-vuotiaana. Se tietyllä tavalla vääristää kuvaa, koska harva tulee nuorempanakaan raskaaksi ihan ensimmäisen kierron aikana. Mutta sopivaa ikää äidiksi tuloon tuskin on, nuorena biologia on sun puolella, vanhempana elämän kokemus ja tietynlainen iän tuoma vakaus. Onnekkaita ja yhtä arvokkaita olemme kaikki äidit <3

Juurikin näin. Meidän kulttuuriin kun kuuluu se, että ei saada niin nuorena lapsia kuin aikaisemmin ja moni julkisuudessakin saa lapsia vasta hyvin kypsällä iällä niin ehkä sitä kautta unohtuu se biologinen ikä. Onneksi on apukeinoja ja nekin kehittyvät koko ajan vaikka niissäkin tulee jossain vaiheessa ikä vastaan.

Ihanasti sanottu nuo viimeiset lauseet, olen ihan samaa mieltä!

Jos ei sitä ”oikeaa” löydä ajoissa, niin on vaikea lisääntyä. Itse löysin viime tingassa, siinä sai opiskelut odottaa, kun tajusin, että menee aika ohi jos odottaa…

Totta ja tavallaan epäreilua, että tuo koskee vain meitä naisia 😀 Jos miettii vaikka meidän presidenttiäkin niin tämä on haaste vain meidän naisten kohdalla, että aika on niin rajallista.

Toki moni liikaa suunnitteleekin perheen perustamista eikä se sitten onnistukkaan kun ei menekään suunnitelman mukaan kun vauvaa ei kuulukkaan. On myös paljon heitä, jotka eivät löydä hedelmällisemmässä iässä sellaista ihmistä, jonka kanssa ihan tosissaan haluaa perustaa perhettä. Itse tunnen ehkä enemmän heitä kuin uran edelle laittavia, myöhään havahtuvia. Eli vasta + 30 iässä löytyy se sopiva kumppani ja häneenkin tutustutaan kunnolla se pari vuotta ensin. Sitten se aika onkin taas jo tehnyt tepposiaan..

Tässäkin varmaan vaikuttaa nykyajan tapa deittailla kun aikaisemmin mentiin nuorempana myös naimisiin. Parikymppisenä se aika menee tosiaan niin nopeasti eikä välttämättä ole edes löytynyt oikeaa kumppania. Minulla on myös paljon tässä tilanteessa olevia ystäviä. Sitten se onkin monesti nopeaa menoa kun kumppani löytyy 😀

Oma äitini sai minut alle neljäkymppisenä ja tuolloin 30 vuotta sitten ikä oli korkea ja omien kokemustensa mukaan sai välillä ihmettelevää kohtelua terveydenhuollossa. Nykypäivänä vanhemmat äidit alkavat olemaan jo ihan tavallinen asia. Itse sain lapsen pari vuotta sitten ollessani 29-vuotias eli aikalailla juuri siinä nykyisessä ensisynnyttäjä iässä. Mulle tämä oli ihan ideaalinen ikä, olen opiskellut ja saanut elää omaa elämää.

Itse olen vähän kriiseillyt sitä, kun äitini alkaa olemaan jo seitsemänkymppinen ja on todennäköistä, että kymmenen vuoden päästä voi olla jo kuollut. Ihan kamala ajatus, miten sitä sitten pärjää ilman omaa äitiä. Puolison vanhemmat saivat hänet nuorena ja ovat vasta viisikymppisiä ja hänellähän on omien vanhempiensa kanssa yhteistä aikaa mahdollisesti 30 vuotta vielä. Tästä näkökulmasta ajateltuna siis oma lapseni ei saa nauttia mummon kanssa vietetystä ajasta kovinkaan paljoa – kuten en minäkään sillä omat isovanhempani kuolivat ollessani aika pieni.

Puhuttiin myös ystävien kanssa tuosta keski-iästä ja esimerkiksi Töölön neuvolassa jossa ystäväni käy, hän oli nuori ensisynnyttäjä (30-vuotias). Siellä eli kaupungin keskustan neuvolassa tuo ikä oli muistaakseni 35-vuotta!

Tuohon toiseen asiaan niin ajatus siitä, ettei lapset ehdi nauttia isovanhemmista ja toisin päin on kyllä surullinen. Toivotaan sun vanhemmille pitkää ikää! 🙂 Ja ihanaa, että sitten on vielä toiset isovanhemmat jotka ovat olleet eri vuosikymmenen lapsia.

Sain esikoisemme ja ainokaisemme täyttäessäni 37-vuotta eli olin siis suht vanha ensisynnyttäjä. Syynä tähän se, että asuin pätkän ulkomailla, Suomeen palattuani vietin villiä sinkkuelämää ja tein töitä, matkustelin ja nautin elämästä yksin. Sitten 2014 tapasin mieheni ja 2016 syntyi poikamme. Ja näin sen pitikin mennä ❤

Sain esikoiseni 21-vuotiaana, toisen 24, kolmannen 28 ja neljännen lapsen 34-vuotiaana. Ensimmäinen raskaus sujui hyvin ja silloin lääkäri sanoi minulle, että tämä on paras ikä kropalle olla raskaana. Henkinen puoli olikin sitten toinen asia, olin nuori ja yksin jo raskausaikana.
Toinen ja kolmaskin raskausaika sujui ihan hyvin.
Neljäs oli fyysisesti kamalin odotus. Joka paikkaan särki ja voimat oli vähissä, masennustakin oli ilmassa. Päätin silloin, että ei koskaan enää ja sterilisaatio tehtiin muutama kk synnytyksen jälkeen.

Olen saanut lapseni 20, 22 ja 24 vuotiaana, neljäs tulee nyt 25-vuotiaana. Jokaisen kohdalla olen oksentanut vähintään 24 viikolle asti joka päivä, esikoisen kanssa loppuun asti. Mua ei ainakaan ikä pelastanut tältä kohtalolta. Usein tulee tutustuttua toisiin äiteihin, joiden mielestä olen oikein mukava jne ja vaihdetaan puhelinnumerot. Sitten tuleekin ilme, että opiskelenkin vielä yliopistossa. Tästä seuraa iän kysyminen ja jatkosuunnitelmat meidän välillä haihtuu aina kuin ilmaan..Mutta silti koen tämän iän olleen meidän perheelle paras ratkaisu ja tämä tulee ehdottomasti olemaan viimeinen raskaus, tää oksentaminen on kamalan rankkaa, vaikka jollain oudolla tavalla siitä tulee normaalia

Sain esikoiseni saman ikäisenä kuin sinä, 25v. Erottiin lapsen isän kanssa pojan ollessa 3v. Seuraava parisuhteeni kesti 7v mutta mies ei koskaan lämmennyt ajatukselleni perheen lisäyksestä. Suhde päättyi eroon osittain tämän vuoksi. Onnekseni kohtasin vielä uuden onnen ja miehellä oli samat haaveet. Toisen lapsen syntyessä olin 37v ja kuopus syntyi muutama kuukausi sitten 40v juhlavuotenani. Olisin voinut kuvitella itseni neljän lapsen äidiksi mutta pidän tätä 40v kohdallani takarajana raskaudelle. Kolme on kuitenkin enemmän kuin yksi joten olen tyytyväinen lapsilukuumme.
Sopivan kumppanin puuttuminen on varmasti tänä päivänä uran ohella oleellinen syy miksi lapsia saadaan vasta myöhemmin.
Ihanaa odotusaikaa sinulle Anna!

Olen juuri sen ikäinen, kun sait ensimmäisen lapsesi. Kourassa ihan pian tohtorin paperit ja työpaikka sellainen, että tästä voi aueta mahdollisuudet edetä vaikka mihin. Olen huomannut, että iänkin puolesta alkaa tämä olla sitä opiskelijaelämän iltaruskoa. Aikuistuminen ja työssäkäynnin arki alkaa maittaa ihan eri tavalla kuin pänttääminen ja epäsäännöllinen opiskelijan arki, jota vielä nuorena jaksoi ihan eri tavalla. Vajaan kymmenen vuoden päästä olen toivottavasti edennyt uralla ja viimeistään silloin saa tulla lapsiakin jos on edes tullakseen. Kaikille kun lisääntyminen ei ole se ykkösjuttu maailmassa. Toiset laittaa oman elämänsä edelle. Olen varmaan sitten itsekäs, kun ajattelen että itse elän itseäni varten. Se tarkoittaa sitä, että haluan menestyä elämässäni ja tehdä työtä josta nautin. En elää jälkipolviani varten. Ihmetyttää tämä yhä yleistyneempi vauhkoaminen siitä, että pitäisi lisääntyä mahdollisimman nuorena että varmasti ehtii. Kaikille kun se ei ole se tärkein asia maailmassa. Ei ihmiskunta ole sukupuuttoon kuolemassa. Miksi ei mielummin keksittyisi tekemään jo olemassa olevien ihmisten, kuten itsensä elämästä mieluisampaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *