Too big to be me

Paratiisi josta en tiennyt

18.5.2018 Teksti: Anna

Ihana päivä Nizzassa takana

Täällä on puhtaissa valkeissa lakanoissa, pitkän päivän päätteeksi. Tyttö väsähti viimein ja ajattelin samantien päivitellä kuulumisia tänne ennen kuin itselleni tulee uni silmään. Päivä on ollut ihan uskomaton. Oma osuutensa mahtavaan fiilikseen tulee jo siitä, että meille tällä on niin tärkeä merkitys. Ei ehditä aina tyttären kanssa kahdestaan viettämään aikaa, sillä arjessa veljien hoito vie niin paljon aikaa. Halusin viettää aikaa ihan kahdestaan tytön kanssa ja siksi myös hän odotti tätä niin hirmuisesti. Nyt koko päivä on mennyt ihan fiiliksissä kun molemmat hoetaan, että tää reissu on niin mahtava ja täällä on niin ihanaa!

Lentomatka meni siivillä

Ihan sanansa mukaisesti, aika meni kuin siivillä ja oltiin perillä ennen kuin ehdittiin tylsistyä. Tuo kolmen tunnin lento on todella kivuton, varsinkin kun mukana ei ollut taaperoa tai sitä pienempää. Nautittiin matkasta ja meidän loma lähti jo siitä. Perillä Nizzassa huomasin, että lentokenttä oli pieni eikä siellä voinut mennä hukkaan. Saatiin todella näppärästi ostettua liput bussiin, joka toi meidät ihan hotellin eteen. Matkakaan ei kestänyt kuin vartin verran eli sellaiselle, jota jännittää se että osaako kentältä keskustaan on tämä hyvin helppo kohde. Nizza ei ole mikään suurkaupunki, mutta täällä on mahdollista yhdistää kaupunki- ja rantalomailu tinkimättä kummastakaan. Ehdittii tänään nimittäin nauttia molemmista!

Rannalle suunnattiin heti hotellilta, sillä olimme niin aikaisessa että jouduimme odottamaan huonetta tunnin verran. Siitä kiitokseksi saimme vaihdettua ”ei-maisemallisen”/kaupunkinäkymä-huoneemme meren puolelle ja nyt meillä on allas-/merimaisema terassilta. Tämä sopi meille ihan loistavasti sillä olin halunnut huoneen meren puolelta mutta se oli sen verran kallis, ettei oltu otettu sitä. Huonetta odottaessa vaihdoimme bikinit päälle ja suuntasimme rannalle. Hotellista soitettiin kun huone oli valmis mutta viihdyttiin rannalla vielä tovi. Kun päästiin vihdoin huoneeseemme ja näimme hotellin uima-altaan niin jätimme laukut paikoilleen ja menimme jatkamaan iltapäivää poolille. Siellä siirtyimme saunojen kautta huoneeseen, jossa vaihdoimme vaatteet ja lähdimme keskustaan illalliselle.

Tehtiin pieni kaupunkikierros ja valittiin ruokapaikka aika nopeasti sillä tiesin, että tyttö ei jaksaisi valvoa enää pitkään. Onneksi annokset tulivat nopeasti ja syöminen ulkona onnistui oikein hyvin. Täytyy kyllä todeta, että yhden lapsen kanssa matkustaminen on ihan superhelppoa! Niin mutkatonta ja ihanaa <3

Ollaan oltu niin tyytyväisiä, että Nizza ja Ranskan Riviera vaikuttaa paratiisilta josta en tiennyt. Olin toki ollut tästä paikasta kiinnostunut mutta nyt ihmettelen miksi ei olla tultu aiemmin!

Olen päivittänyt reissusta kuvaa ahkerasti myös Instagram stories-puolelle eli jos haluatte mukaan meidän matkalle niin kannattaa tulla äkkiä seuraamaan instaan /@annaliljeroos. Nyt painumme unille ja huomenna suuntaamme aamiaisen jälkeen Monacon merimuseoon. Sitä on suositeltu kovasti.

Kommentit (2)

Juuri samat fiilikset meilläkin ja sen vuoksi ollaa nautittu tyttöjen ajasta oikein paljon <3 Ihanaa antaa aikaa myös meidän keskimmäiselle. Toivottavasti tekin pääsette joskus reissuun isomman kanssa <3

Mulla tulee ihan kyynel silmään kun olen niin onnellinen teidän puolesta. Itsekin jo odotan että kuopus kasvaa muutaman vuoden ja lähdetään kahdestaan lomalle, ilman erityistä siskoa. Ihanaa kun saatte olla kahdestaan ja viettää lomaa niinkuin ”normaalit” perheet tekee <3

Juuri samat fiilikset meilläkin ja sen vuoksi ollaa nautittu tyttöjen ajasta oikein paljon <3 Ihanaa antaa aikaa myös meidän keskimmäiselle. Toivottavasti tekin pääsette joskus reissuun isomman kanssa <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *