Too big to be me

Rantatontti pari tuntia Helsingistä?

17.3.2018 Teksti: Anna

Tontti- ja kesämökkikuume koettelee

Mainitsin varmaan joku postaus takaperin siitä, että meillä on kärsitty mökki- ja tonttikuumeesta jo pitkään. Ollaan vuosia haaveiltu omasta paikasta, jonne voisi hurauttaa perjantaisin töiden päätteeksi ja viettää viikonloppuja talvella ja viikkoja kesällä. Olen käynyt vuosien aikana katsomassa kymmeniä ja kymmeniä paikkoja Etelä-Suomen alueella. Olemme katselleet valmiita mökkejä sekä pelkkiä tontteja. Rannallisia ja muutamia paikkoja ilman. Toistaiseksi yksikään ei ole ollut juuri sellainen mitä haluaisimme ja etsintä jatkuu edelleen.

Merenrantatontti Siuntiossa

Kalliolampitontti Lohjalla

Sama tontti keväämmällä

Hirsimökki Salossa

Salon mökin maalaismaisema

Vanha puusaha Kiskossa

Metsätontti tien varressa

Valmis mökki Sammatissa

Tässä kuvia vain muutamista, jotka ovat kiinnostaneet niin paljon että on ajettu katsomaan. Kuitenkin jokaisessa on ollut jotain, minkä vuoksi paikka ei ole ollut oikea. Joko se on hinta tai sitten ilmansuunta, koko, vesistö tms. mikä ei ole ollut mieleinen. Haarukkana meillä on ollut maksimissaan noin kahden tunnin ajomatka Helsingistä ja mielellään kauniin vesistön äärellä. Olemme laputtaneet haluamamme alueen kauppojen tauluja, laittaneet joka vuosi ilmoitukseen Toriin ja selanneet tuntitolkulla Etuovea ja Oikotietä.

Kaiken etsimisen ja ajamisen jälkeen on pakko todeta, että oman mökkipaikan löytäminen ei ole helppoa puuhaa. Saa nähdä minä vuonna tärppää.

Yhden mökin ranta suoraan pihasta

Kommentit (6)

Ollaan jonkun verran katsottu mutta enemmän järvien rannoilta. Mun kummivanhemmilla on mökki Pyhtäällä niin se olisi siitä kiva paikka kyllä 🙂

Vinkkinä sellainen, että jos hyvä tontti/kesämökki löytyy, muistakaa tarkastaa maakuntakaava ettei lähivuosina ole tulossa mitään erikoisempaa hanketta alueelle. Itse tein virheen, että en katsonut, ja nyt vuoteen 2025 mennessä asun kahden voimalinjan vieressä. Kiinteistön arvo tipahti kuin lehmän häntä.

Voi että miten kurjaa! Kiitos vinkistä. Isoissa kaupoissa saa olla kyllä varovainen ja pitää ottaa monta asiaa huomioon. Todella harmi, että tontin arvo laskee sinun kaupoissa. En ole itsekään ottanut kaavoista noin tarkasti selvää vielä yhdenkään kohteen kohdalla.

Moikka! Tuli mieleen vinkata, että Finsilvalla on myynnissä useampi rantatontti Lohjalla. Olettekohan tutustuneet vielä niihin? https://www.finsilva.fi/uniikkikohteet/lohja/ Heidän sivuilta löytyy myös parhaillaan Lohjalle mökkiä rakentavan perheen blogi: Villa Lasi. https://www.finsilva.fi/blogit/villalasi/

Oltiin katsottu nämä, kiitos kuitenkin vinkistä! Tässä kevättä kohden kohteita tulee varmasti lisää myyntiin, niin pitää olla silmät auki 🙂

Ootteko katsoneet mökkejä tai tontteja Pyhtäältä?

Ollaan jonkun verran katsottu mutta enemmän järvien rannoilta. Mun kummivanhemmilla on mökki Pyhtäällä niin se olisi siitä kiva paikka kyllä 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *