Koti ja sisustus 10.2.2004

Ulkonäön merkitys työnhaulle

Teksti: Anna.fi

Harvassa lienevät ne, jotka eivät ole vielä kuulleet ruotsalaisen Jenny Dahlbergin kirjasta Sopivasti lihava. Siinä kolmikymppinen, ylipainoinen toimittaja tilittää tunteitaan ja kertoo lukuisia esimerkkejä siitä, millaista on olla ylipainoinen nainen tänään, tämän päivän ulkonäkökeskeisessä maailmassa.

”Olen melkein kymmenen vuotta raahannut mukanani ylimääräisiä kiloja, joiden määrä ei ole mitenkään puolusteltavissa. Vaatteeni ovat jostakin selittämättömästä syystä tasaiseen tahtiin kutistuneet komerossa. Ja minun on ollut aina pakko hankkia noiden julkeiden riepujen tilalle uusia – aina vain suurempia! Lapsen saamisen jälkeen olen vain lihonut entisestään. Ja nyt näytän tällaiselta, vaikka en oikein tiedä, miten niin on päässyt tapahtumaan”, Dahlberg kertoo.

Työnhaussa kilot punnitaan

Dahlbergin kirja on sujuvasanaista, osuvaa ja humoristista luettavaa, mutta pistää myös miettimään sitä, onko selvästi ylipainoisen ihmisen elämä todella näin kilokeskeistä. Jenny Dahlberg liittää aivan kaikkeen mahdolliseen suuren kokonsa ja syömisen; tosin tämä saattaa johtua myös siitä, että tässä kirjassa pohditaan nimen omaan ylipainoa ja ylipainoisena elämistä.

Toimittaja Dahlbergin mukaan ylipaino ohjaa myös hänen urakehitystään. Hän purnaa sitä, ettei tv-ohjelmiin kelpuuteta ylipainoisia, ei ainakaan naisia, ja sanoo, että suurin osa hänen omista työnhakuyrityksistään stoppaa siihen, kun potentiaalinen työnantaja näkee hänet ja hänen kilonsa.

”Olen hakenut Södertäljeen muutettuani monia erilaisia työpaikkoja. Valitettavasti naisen kauneus on monille työnantajille ihan liian tärkeää, ja voin mennä takuuseen siitä, etten saa työpaikkaa, koska olen läski. Ei se joka kerta johdu siitä, mutta seitsemän kertaa kymmenestä”, Jenny Dahlberg sanoo.

”Pari vuotta sitten hain erästä IT-alan työpaikkaa. Minut kutsuttiin haastatteluun ja minulle sanottiin, että yrityksestä otettaisiin yhteyttä. Sitä ei koskaan tapahtunut, vaan jouduin itse soittamaan sinne. Kysyin ’miksi’ ja sain vastaukseksi, että persoonallisuuteni ei sopinut yrityksen profiiliin. Että en vain kerta kaikkiaan sopisi tiimiin. Kuinka joku voi neljänkymmenenviiden minuutin perusteella päätellä, missä määrin persoonallisuuteni soveltuu tai ei sovellu johonkin? – – Odottelen vain tilannetta, jossa työnantaja sanoo, etten saa mitään työpaikkaa, koska olen niin läski. Silloin, piru vieköön, Jenny omassa persoonassaan haastaa hänet oikeuteen!”

Sanotaan, että työhaastattelussa ratkaisevimpia ovat heti ensimmäiset sekunnit, se vaikutelma, jonka haastateltava paikalle saapuessaan tulee. Tällöin Jenny Dahlberg on oikeassa olettaessaan, että kaikki voi tyssätä jo haastateltavan ulkonäköön. Toisaalta moni ”standardinmukaisempikin” tuntee Dahlbergin tavoin olevansa työhaastattelutilanteessa helposti altavastaajana, jonka pitäisi lyhyessä ajassa vakuuttaa potentiaalinen työnantaja persoonansa kaikenkaikkisesta pätevyydestä. Jos paikka jää saamatta, on ehkä helppo ajatella, että se johtui juuri ylipainosta tai muusta vastaavasta seikasta (’Olen niin lyhyt, ettei minua pidetä vakuuttavana’, ’Ihottumani antoi epäsiistin vaikutelman’, ’Jos olisin kauniimpi, jäisin paremmin mieleen’, ’Blondeja pidetään tyhminä’); tällöin esimerkiksi juuri oma ulkonäkö voi toimia tavallaan alibina tai ainakin selityksenä sille, etteivät kaikki omat toiveet toteudu.

Siisteys ja tyyli painoindeksiä tärkeämpiä palkkauskriteerejä

Vai voisiko muutoin täydellinen työnhakija tosiaan jäädä ilman työpaikkaa vain siksi, että hän on liian painava? ”Ainakaan paperien perusteella lupaavalta vaikuttavaa työnhakijaa ei jätetä kutsumatta haastatteluun vain siksi, että hän näyttää pulskalta cv:ssä olevan valokuvan perusteella”, tyrmää vuosia rekrytointitehtävissä toiminut henkilö, joka haluaa pysyä haastattelussa nimettömänä. ”Paino ei ole muutenkaan syy palkata ihmistä tai jättää häntä palkkaamatta, sillä monella ulkonäöllä voi tehdä monenlaisia hommia, eikä työtehtävissä menestyminen ole yleensä ihmisen ulkonäöstä kiinni. Lähtökohta on tämä.”

Poliittisesti korrektista lähtökohdasta huolimatta käytäntö saattaa kuitenkin olla raadollisempi, sen rekrytointialan ammattilainenkin myöntää. ”Toki ihmisen ulkonäöllä on merkitystä työhaastattelussa. Ensinnäkin epäsiistin henkilön on todella vaikea tehdä positiivista vaikutusta, hakipa hän minkä tahansa laista työpaikkaa.”

Siisteyden lisäksi katsotaan myös tyyliä. ”Jos hakee esimerkiksi pr-hommiin ’asialliseen’ firmaan, ei tule palkatuksi, jos ilmestyy haastatteluun boheemin hippityylisenä”, rekrytointiammattilainen sanoo. ”Jos ihmisen tyyli ei tunnu istuvan yrityksen kulttuuriin, jää paikka saamatta.” Nyrkkisääntö onkin se, että haastatteluun tulisi pukeutua niin kuin arvelee muidenkin ko. työpaikalla pukeutuvan, eikä ylipukeutuminen ole niin vaarallista kuin alipukeutuminen.

Työnhakijan kiloja katsotaan rekrytointiammattilaisen mukaan yleensä vasta siinä vaiheessa, jos ne pistävät arvelemaan, menestyisikö työnhakija hakemassaan työtehtävässä. ”Jos totta puhutaan, palkataan pr- ja edustustehtäviin mieluiten kuitenkin normaalipainoisia ihmisiä”, rekrytoija sanoo, mutta huomauttaa, että näissä tapauksissa ei puhuta pienestä pyöreydestä, vaan todellisesta, näkyvästä ylipainosta. ”Jos henkilö on sairaalloisen lihava, pistää se miettimään jo sitä, miten hän jaksaa tehdä töitä. Ja vaikka lihavuus ei pääsääntöisesti vaikuta rekrytointiin, valitaan kahdesta muuten tasaväkisestä hakijasta yleensä varmaankin todennäköisemmin normaali- kuin ylipainoinen. Tämä ei saata olla aina tietoinen valinta, vaan päätöksiin vaikuttavat usein tiedostamattomatkin seikat.”

Jenny Dahlberg esittää, että miesten lihavuus on nykypäivänä hyväksyttävämpää kuin naisten. Miespuolisen rekrytointiammattilaisen mielestä sukupuolien välillä ei ole kuitenkaan tässä suhteessa eroa. ”Ulkonäön merkityksestä puhuttaessa siisteys on ensimmäinen ja raskauttavin kriteeri kaikkien hakijoiden kohdalla”, hän sanoo ja huomauttaa, että loppujen lopuksi yleisistä käsityksistä huolimatta kannattaa kuitenkin hakea rohkeasti juuri sitä paikkaa, joka kiinnostaa. ”Joskus esimerkiksi vastaanottotehtävissä näkee ihmisiä, jotka eivät valokuviensa perusteella heti mieltyisi ’yrityksen käyntikorteiksi’, mutta oikeasti heidän ammattitaitonsa ja persoonansa ovat niin vakuuttavia, että he tekevät taloon tuleviin vieraisiin todella hyvän vaikutelman ja ovat varmasti juuri oikeissa työtehtävissä.”

Teksti: Jenni Saarilahti / A4 Media Oy
Kuva: Otava

Jenny Dahlberg: Sopivasti lihava. (Tjock!) Suom. Laura Jänisniemi. Otava, 2004. 157 s. n. 19 €.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi