Koti ja sisustus

Vuorotteluvapaa kiinnostaa naisia

19.7.1999 Teksti: Anna.fi

Helsinkiläinen Johanna Nevakari, 53, ei viime joululoman jälkeen palannutkaan töihin, vaan päätti jäädä vuorotteluvapaalle. Puuduttava työ ei ollut kimmokkeena idealle: lennonjohtoassistentti pitää työstään, vaikkakin se on nopearytmistä ja hyvin vastuullista. ”Minulle tämä oli kaikkein eniten mahdollisuus. Olen tehnyt 26 vuotta kolmivuorotyötä, ja nyt tuntui että tarvitsin breikin. Hyvä oli myöskin että nuori, työtön ihminen pääsi tilalleni.”

Vuoden 1996 alusta voimaantullut vuorotteluvapaakokeilu onkin eniten kiinnostanut juuri 40-54-vuotiaita naisia: viime vuoden aikana vuorottelijoista lähes 60 % kuuluu tähän kategoriaan. Sijaisiksi työllistyvät taas yleisimmin heitä nuoremmat, 20-30-vuotiaat. Viime vuonna yli 6600 suomalaista naista oli vuorotteluvapaalla, miehiä taas yli puolet vähemmän eli noin 2800. Ammattialoista eniten mahdollisuutta ovat käyttäneet opettajat, terveydenhoito- ja sosiaalialan sekä teollisuuden työntekijät.

Vuorotteluvapaan ajalta maksetaan korvausta, joka on 70 % ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta. Esimerkiksi 9 000 markan kuukausipalkka oikeuttaa noin 3 500 markan bruttokorvaukseen ja 11 000 tuloilla saa korvausta reilut 4 100 mk. Se, pärjääkö tämänsuuruisella summalla, riippuu tietenkin elämäntilanteesta. Johanna Nevakarin mukaan hänellä on se etu, että asunto on jo maksettu eikä lainalyhennyksistä tarvitse enää huolehtia. ”Yksinasuvana tulisin kyllä korvauksellakin ihan hyvin toimeen, kun täytyy huolehtia vain yhtiövastikkeesta.”

Miksi ihmiset sitten yleensä lähtevät vuorottelemaan? Eniten mahdollisuutta käytetään, että jaksettaisiin työssä paremmin. Toisaalta monet hoitavat perheenjäsentään, esimerkiksi lasta tai vanhaa, sairasta vanhempaansa. Lasten, kodin ja hoivatyön lisäksi vapaata käytetään rentoutumiseen: lepäämiseen, harrastuksiin ja matkusteluun, mutta myös opiskeluun.

Johanna Nevakarilla oli mahdollisuus viettää viime kevät aivan eri kuvioissa kuin normaalisti: pikkukylässä Etelä-Ranskan Provencessa. ”Pystyin lähtemään sinne, koska osaan kieltä ja EU-alueella on helppo liikkua. Auto alle, koira takapenkille ja menoksi.” Vaikka lähteminen yksin vieraaseen paikkaan vaati rohkeutta, Nevakari oli kevääseen erittäin tyytyväinen. ”Minulle totaalinen maisemanvaihdos antoi energiaa, ja siellä olo oli ehdottoman upeaa. Tutustuin aivan toisenlaiseen kulttuuriin ja sain hengittää vapaasti.”

Riitta Talasniemi / A4 Media Oy

Kuva: A4 Photo

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *