Koti ja sisustus

Luteet tulivat kotiini: tämän siitä opin – 4 tärkeää faktaa

Verta imevät kiusankappaleet eli luteet ovat yleistyneet maailmalla. Luteita voi tavata niin hostelleissa kuin viiden tähden hotelleissakin. Matkalta palatessa kannattaa olla tarkkana, ettei tuo luteita matkalaukussa mukanaan kotiin.

Teksti:
Eveliina Lauhio
Kuvat:
Istock

Luteiden puremia on mahdoton olla huomaamatta. Kuvituskuva.

Verta imevät kiusankappaleet eli luteet ovat yleistyneet maailmalla. Luteita voi tavata niin hostelleissa kuin viiden tähden hotelleissakin. Matkalta palatessa kannattaa olla tarkkana, ettei tuo luteita matkalaukussa mukanaan kotiin.

Riemukas opiskelijaelämä oli alkamassa. Ihastuin uuteen kotiini opiskelijoiden kimppakämpässä. Jo muutamassa päivässä ihastus vaihtui tyrmistykseksi: asunnossamme oli luteita.

Kukaan ei ollut kertonut minulle, että uudessa kodissani oli taisteltu ludeongelman kanssa jo kuukausia. Totuus selvisi, kun yöllä valoja sytyttäessäni pieniä mustia mönkijöitä kiipeili seinällä. Luteita ei saatu karkotettua myrkytyksillä, vaan jouduin lopulta muuttamaan pois asunnosta.

Niin ikävä kokemus kutsumattomista vieraista oli, etten enää koskaan halua asua lutikoiden kanssa. Maailmalla matkatessa luteita saattaa kuitenkin kohdata. Siksi kotiin palatessani avaan matkalaukun aina ulkona ja vien vaatteet suoraa pesuun.

Älä tuo luteita kotiin matkoilta – huomioi nämä asiat

Luteet liikkuvat yleensä vain pimeällä, jolloin hitaasti matelevia veijareita voi nähdä kiipeävän seinillä. Päivisin luteet piiloutuvat esimerkiksi pistorasioihin tai lattialistojen alle. Lude on helppo tunnistaa tummista, pyöreähköistä ulosteläikistä, joita löytyy sen piilopaikkojen läheltä. Jos epäilet, että hotellissasi on luteita, kannattaa kurkata, löytyykö patjasta luteiden ulosteläikkiä.

1. Luteiden esiintyminen ei liity suoraan asunnon tai asukkaan siisteyteen

Luteita voi olla yhtä hyvin hostelleissa kuin kalliissa hotelleissakin. Säännöllisellä siivouksella voidaan kuitenkin löytää mahdollinen ludeongelma, ja tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä ajoissa.

2. Hotellihuoneessa olevat luteet saattavat päästä matkalaukkuun

Jos luteet pääsevät matkalaukkuun, ne kirjaimellisesti kannetaan kotiin matkalta palattaessa. Tästä syystä matkalaukun säilytystä lomakohteessa kannattaa miettiä tarkkaan. Laukkua ei kannata säilyttää sängyn läheisyydessä, jossa luteet usein viihtyvät. Parasta on nostaa laukku maasta erilliselle tuolille tai telineelle.

3. Luteet eivät pääse muovin läpi

Tavarat kannattaa pakata matkalaukkuihin tiiviisiin muovipusseihin. Hyvä idea on myös sujauttaa matkalaukku isoon muovipussiin ja sulkea se huolellisesti hotellihuoneessa. Älä levitä vaatteitasi hotellihuoneeseen, vaan säilytä niitä matkalaukussasi.

4. Matkalaukku kannattaa saunottaa

Mikäli epäilet luteiden kuitenkin tarttuneen mukaasi, matkalaukun voi saunottaa matkan jälkeen. Muista poistaa matkalaukusta kaikki kemikaalit ja muut tavarat, jotka eivät kestä kuumuutta. Jos mahdollista, matkalaukkua ei kannata viedä asuntoon lainkaan, vaan laukku olisi hyvä jättää pihalle siksi aikaa, kunnes sauna on lämmin. Valvo matkalaukkua saunassa palovaaran takia.

Yleisen ohjeen mukaan laukun tulisi olla noin 90 asteen lämmössä mieluiten parin kolmen tunnin ajan. Myös vaatteiden pesun 60 asteessa pitäisi riittää luteiden tuhoamiseen.

Tekstiilit, jotka eivät kestä 60 asteen pesulämpötilaa, voidaan käsitellä pakastamalla. Pakastaminen vie kauemmin: vaatteita tulisi pitää vähintään -20 asteen pakkasessa noin kolme vuorokautta.

Lähteet: Hyönteismaailma, Terveyskirjasto sekä tuholaistorjuntayritykset Rentokil ja Inconce

Lue lisää:

Luteet – Petikaveri, josta haluat eroon

Tuholaiset – kodin kutsumattomat vieraat

Huippumallin pakkausvinkit – Näin pakkaat tehokkaasti

X