Elämä ilman leipää

Esitän leivättömyyteen johtaneet syyt niin nopeasti kuin osaan, eli: ensin jämerä ruokamyrkytys, siitä ensimmäiset niveloireet, vähän myöhemmin kova stressi, jonka jälkeen nivelten hirveä kipeytyminen, tästä syystä erilaisia reumadiagnooseja, jotka johtivat viljayliherkkyyden löytymiseen. Siis tästä syystä en syö viljaa.

Viljattoman elämän aloittaminen tuntui ensin täysin mahdottomalta. Kun on syönyt aamupalaksi leipää, lounaaksi leipää, välipalaksi leipää ja iltapalaksi leipää sekä väliaikoina pastaa, ajatus viljattomuudesta oli lähes naurettava.

Leivät suorastaan läsähtivät naamalle kahviloista, ja kaupan paistopisteiden ohi pääseminen oli tuskan takana. Katkera olokin tuli välillä, mutta ei siihen ollut syytä jäädä piehtaroimaan. Leivät oli jätettävä, jos aikoi vaikka kirjoittaa. Kohtuullisen helppo valinta, vaikka vikisytti ja alaleuka vapisi.

Viljattomana on ollut pakko alkaa löytää uusia tapoja syödä. Olen keksinyt tavan tehdä itse mysliä pelkistä siemenistä ja pähkinöistä ja olen oppinut keittämään kvinoaa liki joka päivä. Syömisen tyyli on mennyt lähelle alkukantaista 
–  helpoimmillaan se on pihvi nopealla salaatilla. Viljan lisäksi olen huomannut myös muiden tärkkelysten olevan vaivaksi, maissipastat ja  -leivät saa unohtaa  lautaselta.

Kaikkiin kahviloihin ei ole viljattomana mitään asiaa. Viime viikonlopun keskustelu helsinkiläisen konditorian myyjän kanssa meni jokseenkin näin: ”Onko teillä tänään mitään kakkua, johon ei olisi käytetty viljaa?” ”En mä tiedä.” ”Teillä on ollut se oranssi juustokakku?” ”Ai se, onko se viljaton?”

Ja sitten ovat ne kahvilat, joihin on liian usein asiaa. Osaan ulkoa tavanomaisten reittieni varrella olevat kahvilat, jotka leipovat myös pelkällä mantelijauholla, kuten esimerkiksi Ranskassa tehdään usein kakkuja.

Esimerkiksi työmatkani pitkin Bulevardia on erityisen vyötärötuhoisa, koska toinen suosikkipaikkani myy viljatonta Budapest-leivosta ja macaroneja, toinen montaa erilaista viljatonta kakkupalaa. Ole siinä nyt sitten, yleensä ostan molemmista kaiken tarjonnan kunnon pula-ajan meiningillä: ny ku sitä kerrankin saa, kaikki talteen persauksia lihottamaan.

Elämä viljattomana on myös vahtikoiran elämää. Viljaa nimittäin tungetaan mitä merkillisimpiin paikkoihin täyteaineeksi, vai mitä varten vehnäjauhoa pitää olla salmiakissa, ketsupissa ja milloin missäkin juuri siellä, missä vähiten osaat odottaa.

Jos taas ostaa gluteenittomia tuotteita, joutuu usein pettymään. Niiden laatu ei ole millään tavalla verrannollinen hintaan – ne ovat siis usein kalliita ja huonoja sekä täynnä lisäaineita. Kesälomakierrokset ympäri maata tuottavat tässä suhteessa iloisia yllätyksiä, olen uppoutunut moneen herkulliseen leivonnaiseen eritoten Kehä kolmosen ulkopuolella.

Viljaton elämä on kaikesta huolimatta erittäin hyväksi. Sen lisäksi, että nivelet pysyvät kunnossa, viljattomuus, leivättömyys ja pastattomuus vaikuttaa ihmisen yleistunnelmaan. Minulla on paljon vähemmän migreeniä nykyään, paljon enemmän jaksamista, paljon parempi yleistunne kuin ennen ja parempi iho.

Ja sitten se monia kiinnostava juttu: kyllä, viljattomuus vaikuttaa ihmiseen kaventavasti. Ilmeisesti viljat, eritoten valkoiset viljat, nostavat verensokeria kuin söisit sokeria itseään ja turvottavat.

Kuinka äkkiä leivästä sitten pääsee pysyvästi eroon? Minulta meni pysyvään ajattelumuutokseen vuosi, mutta jo kuukauden päästä aloin tuntea ensimmäisiä hienoisia merkkejä siitä, että viljattomuus toimii.

Ja kun niitä tunteita alkoi olla yhä enemmän, niistä sai rohkaisua olla tuijottamatta leipähyllylle kuola suupielestä valuen. Viljattomana on pidettävä huoli riittävästä kuidun saannista, mutta se ei ole vaikeaa, kun liki joka kaupasta saa pellavasiemenrouhetta.

Viljattomuus on kasvussa kun erilaiset yliherkkyydet lisääntyvät tässä ympäristössämme, jossa kaikki on pitkälle prosessoitua. Voi olla, että pian yhä useampaa sairautta hoidetaan tällä samalla reseptillä.