Miesten ja naisten pöydät

Kaverini, normaali kaupunkiliberaali, soitti taannoin tohkeissaan. Hänellä oli kuuma juoru. Hän oli nähnyt yhteisen naispuolisen ystävämme istuvan ravintolassa erään miehen kanssa. En aivan ymmärtänyt juorun kuumuutta.

– Mutta ne istui yhdessä KOKO ILLAN!
– Mä en nyt ihan tajua, mitä sä yrität kertoa.
– NE ISTUI YHDESSÄ KOKO ILLAN!
– Sori, mut…
– Etsä nyt tajua! Niillä on SUHDE!

Ei ole. He ovat tunteneet parikymmentä vuotta ja ovat toistensa parhaita ystäviä. Sellaisilla on tapana istua samassa pöydässä.

Elämme kuulemma vapaampaa aikaa kuin koskaan aiemmin historiassa. Syöksymme ravintolapäivästä siivouspäivän kautta Block Party -tapahtumaan; ”homo”-sanaa ei joudu enää kuiskaamaan, siinähän se istuu kahvipöydän ääressä; sukupuolten välinen tasa-arvo on jotain, jonka olemme imeneet jo äidinmaidosta, vaikka samalla pohdimmekin arkana, onko ”imeä äidinmaidosta” liian seksistinen ilmaisu.

Me elämme vapaassa, tasa-arvoisessa ajassa. Täällä on hyvä lukea kauhistellen otteita Iiro Viinasen muistelmista, jotka muistuttavat, että siitä ei ole kauankaan, kun meillä vaikutti ihmisiä, joista oli luontevaa kiusata imettäviä kollegoitaan.

Joskus omituisia asenteita kuitenkin pulpahtaa esiin liberaalin fasadimme takaa ja päädymme saman tien takaisin pelottavalle 70-luvulle. Silloin huonosti istuviin pukuihin ahtautuneet miehet päättivät omissa pöydissään tulevaisuuden suunnasta, eikä nainen ollut vielä päässyt edes törmäämään lasikattoon, kun hänet oli lukittu keittiön ja lastenhuoneen välissä kulkevaan lasiputkeen.

Pääministeri Alexander Stubbin on koettu edustavan uudenlaista poliitikkoa: positiivista, avointa ja kommunikoivaa. Stubbista ovat kaukana menneiden vuosikymmenten poliitikkomurahtelut. Alexander Stubb iloitsee maailman kohdatessaan.

Edellisistä ominaisuuksistaan johtuen Stubb on saanut hieman liikaakin kuraa päälleen. Kaikki, mitä hän tekee, on otettu esimerkkinä pääministerin keskittymisestä vääriin asioihin.

Lokakuun alussa kokoomus nimitti Taru Tujusen tilalle uudeksi puoluesihteerikseen Minna Arven. Stubb piti puheen, jossa ylisti Tujusta vuolaasti. Sitten Stubbilta Ilta-Sanomien uutisen mukaan lipsahti: “Stubb sanoi Taru Tujusen olleen Kirsi Pihan ohella yksi harvoista hänen elämäänsä vaikuttaneista naisista.”

Yksi harvoista? Naisista? Stubb on kohdannut tuhansia ihmisiä, sadat ihmiset ovat varmasti vaikuttaneet häneen, koska elämä yksinkertaisesti on sellaista, ja Stubbin mukaan heistä vain harva on ollut nainen? Hän tekee tällaisia huomioita? Hän kiittää naista siitä, että tämä on päässyt listalle, jossa on etupäässä miehiä?

Jostain syystä Stubbin lipsahdus jäi huomiotta, ja hyvä niin, koska kaikilta meiltä lipsahtelee vähän väliä, puhumme, mitä emme tarkoita, ja suumme on kuin sammakkotarha.

Jotain se silti kertoo asenteistamme. Miehet vaikuttavat toisiinsa miesten pöydissä, puhuvat sodasta ja rauhasta. Naiset puuhaavat omissa pöydissään jotain, varmaan meikkaavat ja kutovat.

Jos nainen ja mies istuvat samassa pöydässä, sen täytyy olla seksuaalista, ei keskinäistä kunnioitusta, arvonantoa tai älyllistä uteliaisuutta.
        
Lopuksi luettelen ihmisiä, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen sukulaisten ja perheenjäsenten lisäksi: kahdeksan opettajaa eri kouluasteilta; kolme yliopiston opettajaa; kasa omituisia ihmisiä, joihin tutustuin liian herkkään aikaan kehityshistoriassani; se vanhempien kaveri, joka teeskenteli todella taitavasti kiinnostusta, kun luulin saaneeni ajatuksen; äärimmäisen mukava ja puhelias postinjakaja; kymmenisen vanhempien kaveria, etenkin se törkeäsuinen nainen, joka sanoi Woody AlleninManhattanista, että et kai sä Jyrki noin halpaan voi mennä; taksikuski, joka piti spontaanin ja tuohtuneen 15 minuutin luennon Eyes Wide Shut -elokuvasta; hirveästi muita ihmisiä niin kuin meillä kaikilla.

Nopeasti katsoen edellä olevassa listassa on hieman enemmän naisia kuin miehiä, mutta olisi pelottavaa jaotella omaan elämään vaikuttaneita ihmisiä heidän sukupuolensa kautta.