Normaali paino on liikaa

Tammikuun alussa kohtasin Silja Symphonyn buffet-pöytien ääressä erittäin piristävän näyn.

Elettiin itserankaisukuukautta. Suuri osa Suomesta oli joko tipattomalla, osallistunut vegaanihaasteeseen tai polki paikallaan kuntosaleilla. Lehdistä ei löytynyt makkaroiden tai einesten mainoksia, vaan iloisia kuvia appelsiineista ja porkkanoista. Postiluukusta pudonneen kuntosalin mainoslehtisen kannessa luki: ”Me emme hylkää sinua.”

Kaiken tämän keskellä keski-ikäinen nainen tiesi, mitä haluaa. Hän oli jo kertaalleen käynyt läpi buffet-pöydän alku-, pää-, ja jälkiruoat, mutta jokin oli jäänyt kaivelemaan. Siksi nainen rakensi itselleen viimeistä lautasta, johon hän oli koonnut epäortodoksisesti parhaat palat buffet-pöytien valikoimasta: hieman antipastoa, sushia, lasten pöydän ranskalaisia perunoita ja palan suklaakakkua.

Pari viikkoa aiemmin olin ollut juhlissa, joissa havahduin seuraavaan huomioon: Täällä ei ole yhtään ylipainoista, itseäni lukuun ottamatta. Tuo yksi mies oli vielä vuosi sitten lievästi ylipainoinen, mutta näyttää nyt kylmettyneeltä oksalta.

Mihin kaikki ylipainoiset ovat hävinneet? Viettävätkö ylipainoiset keskenään juhlia joissain salaisessa huoneistossa, jossa ne eivät tee muuta kuin syövät ja ovat ylipainoisia?

Joskus niitä vielä näkee. Elokuvissa ne olivat ennen hyväsydämisiä humoristeja, mutta enää vain ylipainoisia elämänsä sotkijoita, joilla ei ole muuta kuin ruoka mielessään. Lehdissä ylipainoinen näkyy ”Ennen-kuvana”, hieman suttuisena, koska elämä ruoan keskellä oli suttuista ja rumaa. Ylipainokuvan vieressä on selkeämpi ”Jälkeen-kuva”, kun painoa on saatu pudotettua 26 kiloa. Vain jälkimmäisessä kuvassa hymyillään, koska ylipainoisilla ei ole mitään syytä hymyyn.

Myös uutisista löytää silloin tällöin ylipainoisen, jatkuvasti huonommassa jamassa, mutta huvittavana kuin kömpelö eläin. Ylipainoinen on ihminen, joka julkisessa sanassa ei sano mitään, vaan juuttuu mykkänä eri paikkoihin; autoon, hissiin, omaan kotiinsa tai sänkyynsä. Ohessa hassu, mutta varoittava kuva ylipainoisesta juuttuneena ulko-ovensa karmeihin.

Viime vuoden lopulla kansainvälinen vakuutusyhtiökonserni ilmoitti tarjoavansa alennuksia niille asiakkailleen, jotka pitävät ”vartalonsa hyvässä kunnossa”.

Vakuutusyhtiö ilmoitti luovansa ”uuden ja ennennäkemättömän siteen vakuutusyhtiön ja asiakkaan välille”. Tuo side ei kuitenkaan perustu luottamukseen, vaan valvontaan. Vakuutuksenottajille annetaan anturi, joka välittää vakuutusyhtiölle tiedot vakuutuksenottajan kuntoilun määrästä. Mikäli tiedot tyydyttävät vakuutusyhtiötä, vakuutuksenottaja saa palkinnoksi lahjakortteja kuntosalille ja alennuksia.

Vastaavan järjestelmän ennustetaan saapuvan Suomeenkin. Jo nyt eräs vakuutus- ja pankkiyhtiö on laajentamassa toimintaansa työterveyteen ja keräämässä työnantajille yksityiskohtaisempaa tietoa työntekijöiden elämäntavoista. Tästä on kuulemma työntekijälle vain hyötyä, koska ”annamme ihmiselle mahdollisuuden katsoa peiliin”.

Mitä täällä oikein tapahtuu? Ensin me aloimme tuijottaa liikaa peiliin. Nyt sekään ei enää riitä, vaan peiliin katsomisessa tulevat avuksi ulkopuoliset kaupalliset toimijat.

Ylipaino voi olla terveydelle vaarallista, mutta vielä vaarallisempaa terveydelle on jatkuva itsensä tuijottaminen, mittaaminen ja pikkutarkka pohdinta siitä, millaisia seurauksia pienillä suupalavalinnoilla voi olla.

Tällainen terveyden kaavun takana harjoitettava fanatismi johtaa helposti rikoksen ja rangaistuksen kierteeseen. Kakkupalaa ei vain syödä, vaan siihen sorrutaan, minkä seurauksena itseä on rangaistava kakkupalasta, jotta se jäisi vain ikäväksi muistoksi vailla näkyviä seurauksia.

Ja juuri siitä on valitettavasti usein kyse, näkyvistä seurauksista. Kun normaalipaino on muuttunut ylipainoisuudeksi, emme me lopulta – katsokaa kuvia – puhu sairaudesta ja terveydestä, vaan siitä, miltä ihminen näyttää. Ja me olemme päättäneet, että ylilaiha, itsestään huolestunut ihminen näyttää paremmalta kuin se, joka kirmaa iloisena buffet-pöydästä toiseen.