Mainos: Sini Kesänen
Mainos | Sini Kesänen

Hoida ihosi hehkeäksi seerumilla

Ruuhkavuodet, kireä aikataulu kotona ja töissä. Aikaa pitäisi riittää perheelle, työlle, ystäville ja harrastuksille. Kuinka vielä jaksaisi puuhata ihonsa kanssa, kun aika ei riitä edes perusasioiden hoitoon?

Teksti:
Sini Kesänen

Ruuhkavuodet, kireä aikataulu kotona ja töissä. Aikaa pitäisi riittää perheelle, työlle, ystäville ja harrastuksille. Kuinka vielä jaksaisi puuhata ihonsa kanssa, kun aika ei riitä edes perusasioiden hoitoon?

Älä murehdi, vaan toimi. Suunnittele itsellesi tehokas ihonhoitorutiini ja hanki ihosi tarpeita vastaavat tuotteet. Ihon ikääntyminen alkaa näkyä päivittäin kasvoilla jo alle nelikymppisenä. Kosteuden haihtuminen lisää ihon punoitusta iltapäivällä. Maan vetovoiman seurauksena ihon pystyjuonteet korostuvat ja ilme näyttää väsähtäneeltä. Myös rypyt korostuvat enemmän iltaa kohden. Näin käy päivän mittaan, vaikka iho aamulla tuntuikin levänneeltä ja kasvot näyttivät raikkailta.

Samaan aikaan ihossa tapahtuu muutoksia myös pinnan alla. Ihon uusiutuminen hidastuu ja heikkenee. Seurauksena ihon heleys hiipuu ja ihon väri samenee. Iho ohenee ja sen rakenne heikkenee, kun kollageeni ja elastiinikuitujen määrä vähenee ja rakenne muuttuu.

 

vaikutukset

 

Uusi hoitorutiini auttaa

Iho tarvitsee nyt tehostettua hoitoapua, jotta se pysyy säteilevänä, pehmeänä ja joustavana koko päivän. Puhdista iho huolella aamulla ja illalla. Aamupuhdistus poistaa iholle yön aikana kerääntyneen rasvan. Iltapuhdistus taas poistaa iholle päivän aikana kerääntyneen lian, saasteet ja meikin. Puhdistus myös valmistaa ihoa vastaanottamaan hoitotuotteiden ihanat tehoaineet.

Ota kiinteyttävä tehoseerumi päivittäiseen käyttöön. Seerumi sisältää tiivistetyssä muodossa runsaasti ihon tarvitsemia tehoaineita. Levitä sitä puhtaalle kasvojen ja kaulan iholle aina ennen hoitovoidetta.

Kun seerumi on imeytynyt, sivele kasvoille ja kaulalle aamulla päivävoidetta ja illalla yövoidetta. Yhdessä seerumi ja voide toimivat ihon parhaaksi auttaen ihoa kestämään päivän rasitukset ja toipumaan niistä yön aikana.

Kolmivaiheinen hoitorutiini tavaksi
1 Puhdista puhdistusaineella
2 Tehohoida seerumilla
3 Hoida ja kosteuta voiteella

Heleämpi iho jo 10 päivässä*

Ethän halua päivän ja iän näkyvän korostuneesti kasvoiltasi? Kokeile 35-50-vuotiaan iholle kehitettyjä Vichy Liftactiv -tuotteita. Ramnoosia ja hyaluronihappoa sisältävä, ryppyjä häivyttävä Vichy Liftactiv Serum 10 Supreme -seerumi saa ihon heti näyttämään raikkaammalta ja nuorekkaammalta. Sen ihoa uudistavat, kiinteyttävät ja heleyttävät vaikutukset näkyvät jo kymmenen käyttöpäivän jälkeen. Kuukauden jälkeen rypyt ovat loiventuneet ja iho on napakoitunut* (kliininen pisteytys ja itsearviointi*).

PACKS_LIFTACTIV_SERUM10_2016
Vichy Liftactiv Serum 10 Supreme -seerumi sopii kaikille ihotyypeille. Vichy Liftactive Supreme -päivävoiteessa kaksi vaihtoehtoa: normaalille- ja sekaiholle sekä toinen kuivalle iholle. Tuotteet on testattu ihotautilääkärien valvonnassa ja ne sopivat myös herkälle iholle.

Vichy Liftactive Supreme -päivävoiteet täydentävät seerumin hoitovaikutusta aamusta iltaan ja myös pidemmällä tähtäimellä säännöllisesti päivittäin käytettynä. Päivävoiteet on kehitetty erityisesti päivän aikana korostuvien, ihossa näkyvien ikääntymisen merkkien häivyttämiseen.

Muistathan, että löydät Vichy-tuotteet apteekistasi. Apteekin henkilökunnalta kannattaa myös kysyä neuvoa oman ihonhoitorutiinin päivittämiseen.

 

Osallistu kisaan ja voita Vichy-tuotepaketti!

Vastaa kilpailukysymykseen, voit voittaa Vichy-tuotepaketin, johon kuuluvatVichy Liftactiv Serum 10 Supreme -seerumi ja Vichy Liftactiv Supreme -päivävoide ja -yövoide.

Arvomme viisi palkintoa, yhden palkinnon arvo on 130 euroa. Kisa päättyy 10.4.2016.
  • Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

X