5kk neuvolakuulumiset
Meillä oli tänään aika 5kk neuvolaan, jossa kasvun seurannan lisäksi saatiin muutamat rokotteet. Katsotaan mitä niistä seuraa, viimeksi ei muistaakseni tullut mitään sen kummempaa. Olisiko poika ollut vähän kärttyisämpi, mutta sen saattoi silloin 3kk iässä pistää minkä vain piikkiin. Ota näistä pienistä nyt selvää!<3 😀
Pituutta pojalla on nyt 69cm ja painoa 8.65kg, ja sen muuten tuntee. Alkaa olemaan vaikea kantaa häntä kantokopassa. Pian taidan jättää sen autoon ja kantaa poikaa aina itsekseen. Toisaalta ei varmaankaan kovin montaa hetkeä niin joutuu jo siirtymään seuraavaan istuimeen. Sen suhteen ollaan kuitenkin vielä vähän kysymerkkinä, vaihtoehtoja on niin paljon. Sellainen jalustallaan pyörivä nyt varmaan kuitenkin. Se on todettu käteväksi etenkin uhmaikäisellä! 😀
Muuten tänne kuuluu aika hektistä. Tää ja edellinen viikko on ollut aika stressaavia. Kaikki mahdollinen työ ja projektien aloitus osui tähän samaan taitteeseen ja sen kyllä huomaa olossa. Nyt siis täysin vapaa viikonloppu, jonka aikana tarkoitus ladata akut täyteen ja toivottavasti myös nukkua. Juttelin muuten neuvolantädin kanssa siitä, kuinka poika syö aika paljon maitoa öisin. Saatiinkin nyt ehdotuksena se, että voitaisiin antaa kiinteää nyt iltaisin kans ja kokeilla pian myös puuroa. Poikahan rakastaa ruokaa. Vielä olen pitänyt määriä tosi pieninä että on saanut totutella tosi hitaasti makuihin, mutta kiinnostusta syödä enemmän on selkeästi. Vielä ei ole mitään testattu mikä ei uppoaisi! 😀
Tänään siis illasta perunaporkkanat tulille ja kokeillaan josko sillä saataisiin takaisin yhtä pidempää unipätkää. Tässä on nyt nimittäin ruokittu poikaa enemmän kuin kuukauden ikäisenä. 😀 Tämä on meillä ollut kyllä poikien kohdalla se juttu. Nälkä on aina vaan ja toki se on loogistakin kun he ovat olleet reilusti tyttöä isompia. Nyt vasta tajuan miten onnekkaita oltiin tytön kohdalla kun hän nukkui aamuun asti jo muutaman kuukauden ikäisenä. Nyt hyppisin onnesta soikeana jos poika heräisi kaksi kertaa yössä. 😀 Ja silti haaveilen vielä isommasta perheestä. Toisaalta vaiheita ne vain ovat. Eivät poista niitä ihania asioita mitä lapset mukanaan tuovat!<3
Ihanaa viikonloppua teille kaikille!<3
Kommentit
Jeps. Meillä pääsääntöisesti menee juurikin seiskan, puol kasin pintaan nukkumaan, mutta herää pääsääntöisesti klo 10, 01 ja 04 syömään sellaista huvitutteilua. Eli ei syö kuitenkaan ns kunnon määrää vaan imee ehkä vajaan minuutin-pari. Aiemmin syötiin ekan kerran joskus 01.00 pintaan ja siitä sit usein klo 5. Eilen sai nyt ekaa kertaa viisi annosta ruokaa ja heräsi 3h:n sijaan 4h:n välein. Nyt aletaan ottaa myös puuro mukaan ja moni sanoo sen helpottavan tilannetta kans. Aamusta si nyt ekan lusikallisen puuroa joten katsotaan ehkä viikon päästä kun tutustuan varovasti ettei masu mene sekaisin!<3 Mua ei yhtään häiritsisi se jos heräisi sen kerran tai maksimissaan kaksi, mutta tämän ikäisen ei tarvitse syödä enää öisin yhtä usein kuin päivisin. Ja senhän huomaakin kun tosiaan ei kunnolla syö.
No siis siinä mielessä omaan huoneeseen siirto oli tosi jees, että hän nukkuu sikeästi nuo välit ja samaten minä eli kumpikaan ei herätä toinen toisiaan. Sehän meillä ongelmana olikin. Mutta siis katsotaan mitä tuleman pitää. Annan nyt kuukauden aikaa tottua tähän uuteen ruokarytmiin ja jos ei sit ala tulemaan vähän rotia öihin niin ohjailen unta sit kevyesti hellävaraisen unikoulun avulla!<3
Kommentit
Wau, upeat mitat hänellä! 😍 Taitaa tulla pitkä poika! Meidän poika oli 1v neuvolassa 8,7kg ja 73,5cm, te olette melkein jo nyt noissa mitoissa. 😂 Niin ne vaan on erilaisia kaikki pienet! ❤️ Meidän isikään ei ole pitkä, joten pojastakaan tuskin kovin pitkä tulee. Mut häntä oli helppo kannella vauvavuonna. Ei hän kyllä vieläkään iso ole, äskettäin 2v neuvolassa mitat oli 12kg ja 84cm. Tällä hetkellä vaatekoko 86cm ja ikää 2v1kk. 😁
Niin, ja meillä kans syötiin 1,5-vuotiaaksi asti hämmästyttävän isoja annoksia! Aamuin illoin puuro desistä hiutaleita, iso lautasellinen ruokaa kaksi kertaa päivässä + välipala siihen päälle. 😁 Vaikka hän on aika pieni, niin silti on vetänyt lähes aina valtavia annoksia! Nyt on vähän tasaantunut viime aikoina, vaikka vieläkin pääsääntöisesti syö hyvin. Se on onni, että lapsi syö hyvin, eikä tartte siitä stressata! 🙏
Meillä taitaa olla sama homma. Poika kasvaa niin lujaa vauhtia (3 kk), että nälkä vaivaa öisinkin. Tähän asti pärjäsi helposti kahdella imetyskerralla yössä (nukkuu 19-7), mutta nyt herää syömään kolmesti. Ja minä kun toivoin, että iän myötä imetyskerrat öisin harvenevat! Samaan aikaan tuntuu, että päivien imetykset ovat sellaista pientä härväämistä, ettei malta aina syödä kunnolla. Maailma on alkanut avautua pienelle. 😀
Miten usein teidän poika syö yöllä? Ja ilmeisesti omaan huoneeseen siirto ei yösyömisten määrään vaikuttanut – ainakaan harventanut niitä? Minäkin melkein jo odotan, että saisi jotain velliä tarjota illalla. Pitäisiköhän se nälkää paremmin…