hiukset

9 viikkoa edellisestä kampaajakerrasta

8.8.2018 Teksti: Xenia

Mulla oli alunperin kampaaja-aika Nooralle jo tuossa heti meidän loman jälkeen, mut en sit saanut ketään katsomaan lasten perään, joten siirrettiin aikaa aina tuonne elokuun loppupuolelle asti, jolloin Nooralla oli seuraavia vapaita aikoja. Ensin tuo kuukauden odotus tuntui pelkästään ajatuksen tasolla täysin hullulta. Minäkö muka voisin käydä kampaajalla 3 kuukauden välein?

Taustastani sen verran (vaikka varmasti suurin osa teistä tietääkin), että tummemmalla tukalla olen käynyt kampaajalla aina 5-6 viikon välein ja silloinkin kaksi viimeistä viikkoa on vähän sellaista, että yritetään peittää tummaa hiusta vasten harmaalta näyttävää juurikasvuani. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että tummempi juurikasvu etenkin raidoitetussa tukassa on ok, mutta vaaleampi on aika hurjan näköinen, ainakin omassa päässä ja omaan silmääni. Tässä muuten myös yksi syy miksi tummaa värjättyä hiusta on aika vaikea kasvattaa siististi pois ilman, että sitä pituutta yritetään viedä lähemmäs omaa hiusväriä. Mulla nimittäin värjätty tumma tuppaa haalistuessaan vetämään hyvin punertavaan ja se ei tosiaan ole kivan näköinen kombo kun on tumma latva, punertavat pituudet ja harmaa tyvi. 😀

hiukset2

Noh, pistettiin tosiaan viimeksi vaaleampia raitoja sillä kaipasin jotain helppoa. Sellaista, joka toimisi ihan varmasti ihoa vasten, antaisi anteeksi auringon haalistavan efektin ja toimisi hyvänä pitkään. Lisäksi en ihan rehellisyyden nimissä ole nykyisin mikään kova meikkaaja ja koen tummemmalla tukalla, että jotain pitäisi vähintään laittaa kasvoille. Se kaipaa rinnalleen vähintään tummia kulmia, poskipunaa ja ripsiväriä. Toisaalta rakastan tummempaa tukkaa etenkin jos olen ruskettunut, mutta lets face it: se ei ole kovinkaan yleistä. Tällä hetkellä olen kohtuu päivettynyt, mutta tilanne on todennäköisesti toinen jo heti parin viikon jälkeen. 😀

hiukset3

Se mihin olin tässä päätymässä tuhannen ja yhden mutkan kautta oli, että mä viihdyn tässä tukassa aivan älyttömän hyvin. Oikeastaan paremmin kuin aikoihin. Meikittä ei tunnu valjulta, tukka on kivan luonnollinen, mutta silti siinä on sitä jotain. Itseasiassa kun katson omia lapsuus- ja teinikuviani oma hiusvärini ennen värjäystä oli jotain tämän tyyppistä. Siinä oli auringon vaalentamia raitoja ja se oli hyvin vihahdeikas tumma blondi tai vaalea ruskea, vaikea sanoa. Onhan se siis tavallaan loogistakin, että tämä omaa väriä lähellä oleva tyyli tuntuu hyvältä ja sopii mielestäni kasvoihinikin todella kivasti.

Tässä on tullut tosiaan käytyä läpi ties mitä hiusvärejä, mutta mun on kyllä sanottava, että etenkin iän myötä mahdollisimman lähellä omaa väriä oleva hiusväri tuntuu omalla kohdalla armollisemmalta. En tiedä mistä nämä ovat tulleet, mutta alan huomaamaan pieniä juonteita ihossani ja muutenkin iho ei enää hehku ihan samoissa tavoin kuin 18-vuotiaana. 😀 Silloin saattoi syödä mitä lystää, bailata pari iltaa putkeen ja silti iho näytti freesiltä vaikka mustaa tukkaa vasten…

Tarkoituksena onkin nyt sit ensi kerralla käydä läpi noita vanhoja tummia kohtia hiusten alta ja kenties laittaa niihin hieman raitaa. Mitään superblondia en siis hae, ehkä enemmän sellaista luonnollista lookkia, joka toimii kenties myös hieman kalpeampaa ihoa vasten. Mitäs mieltä te olette? Hitusen lisää raitaa vai jotain muuta?

Xenia

Arkisto

Instagram

  • Looking forward to getting back to work. I have a very long to do list on my phone and lots of ideas for the future!🙌🏻😘 wouldn’t mind having couple more hours in a day☺️#entrepreneurlife #pink #lobhaircut #otherstories #fendibytheway

xeniasday

Kommentit

Mielestäni tämä on tosi hyvä noin, sopii sulle aivan älyttömän hyvin! Mielestäni tumma väri oli turhan kova vaaleaa ihoasi vasten, tummalla toki toimii paremmin. Kyllä se luonnollinen sävy toimii aina ja sopii kasvoihin monesti parhaiten ja on helppo ylläpitää! Nykyään aika menee niin nopeasti että kuukausi vierähtää todella nopeasti ja se tyvikasvu on siellä taas! Näissä kuvissa sitä ei edes huomaa! Itselläni myös oma väri päässä ja kampaajan tekemiä ”auringon vaalentamia” raitoja.

Kommentit

Sama täällä! Ennen oli lähes musta tukka, jota muutama vuos sitten alettiin vaalentaa lähemmäs omaa väriä, kun meni hermo siihen tyvikasvuun, joka pilkotti jo parin viikon päästä värjäyksestä. Kampaajani jäi alkukesästä eläkkeelle, enkä sen jälkeen ole värjännyt hiuksia ja silti nää ei näytä mitenkään pahoilta. Aattelinkin nyt kasvatella omaa väriä takaisin ja piristää ilmettä jatkossa vaan juurikin raidoilla 🙂
Kauan meni tottua vaaleaan tukkaan, kun niin kauan oli tumma ja pitkään mielsinkin itseni tummaksi 😀

Tosi kivan hiekkainen sävy sun hiuksissa. Kannatan, että tummempia kohtia vaaleammaksi ja kasvattaa vaan omaa tyveä pidemmälle raitojen väliin. Itse tein vuoden sisällä samanlaisen prosessin, jossa lähtötilanteeni oli tummempi, mutta nyt olen pystynyt kasvattamaan omaa tyveä jo 8kk. Tummemmat osiot pituuksissa vieläkin taittavat kuparin/keltaisen sävyjä, mutta onneksi syksy on tulossa, joten hiukset eivät kellastu auringossa. Nyt on hyvä aika alkaa kasvattamaan omaa väriä pohjalle, sillä se on usein väriltään paras talvella. Kesällä oma vs. keinoväri vaalenevat eri sävyissä, joka itselläni ainakin pistää pahasti silmään. Eli pituudet on värjättävä usein vaaleammaksi kuin oma tyvi, jotta tyvi kasvaa tummempana tuoden kontrastia. 4-5kk kasvattelun jälkeen voi tehdä mieli laittaa sävy koko hiuksiin, mutta sinnittele, sillä se omaväri kasvaessaan 10cm pituuksiin vaalenee kevyissä raidoissa tosi kauniisti/puhtaan sävyisenä vs. värjätty hius. Tsemppiä projektiin jos oman värin kasvatukseen ryhdyt. 💪🤗

Mielestäni upeat noin! Ei edes kampaajaa tarvitsisi vieläkään:)

Hyvät juuri noin! Mielestäni ei ainakaan enää kovasti vaaleammaksi….Tuollainen vaaleanruskea/tumma blondi sopii tosi hyvin sulle. Ne sun tummat hiukset oli myös niiiin ihanat, mutta ymmärrän hyvin juurikasvuongelman. Itsekin olen nyt kesällä laittanut tummaan tukkaan paljon vaaleaa raitaa, ja taidan jatkaa samalla linjalla, jotta pääsen tarpeeksi lähelle omaa väriä, joka on vaaleanruskea. 🙂

Aivan super upeat hiukset! Vähän tosiaan vaaleaa raitaa, niin raikastaa hiuksia kivasti! (Tosin, kukaan muu sitä tuskin huomaa, mutta ainakin itse virkistyy kun tietää olleensa kampaajalla 😂)

Joo ehkä just tuonne tyven lähettyville!!! 🙂

Kauniit! Mutta ei kannata värjäillä kaikkia tummempia kohtia pois, niin säilyy kiva kontrasti kokonaisuudessa. Jos hiukset menee kovin tasaisen vaaleiksi, ne saattaa alkaa näyttämään latteammilta. Silloin saattaa käydä niinpäin, että tunteekin tarvitsevansa taas enemmän meikkiä kasvoille. Tummempina hiukset säilyy myös parempikuntoisen näköisinä (paitsi jos ihan oman värin kasvattaa). Nimim. kokemusta on 😉

Oon samaa mieltä muuten siitä, että pieni kontrasyi on hyväksi!!!:)

Ootko törmännyt balayage raitatekniikka kuviin? Sellaiset vaaleat raidat, tuolla tummemmalla pohjalla olis täydellinen mix ja näyttävä kontrasti!

Joo oon, mutta oma hius on sen verran vaaleeta, ettei toi oikein toimi ilman et pistäis taas tummempaa tyveen, ja se on ainut mitä en nyt halua juurikasvun takia..:D

Mielestäni tämä on tosi hyvä noin, sopii sulle aivan älyttömän hyvin! Mielestäni tumma väri oli turhan kova vaaleaa ihoasi vasten, tummalla toki toimii paremmin. Kyllä se luonnollinen sävy toimii aina ja sopii kasvoihin monesti parhaiten ja on helppo ylläpitää! Nykyään aika menee niin nopeasti että kuukausi vierähtää todella nopeasti ja se tyvikasvu on siellä taas! Näissä kuvissa sitä ei edes huomaa! Itselläni myös oma väri päässä ja kampaajan tekemiä ”auringon vaalentamia” raitoja.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *