äitiys

Aamiaisella

10.11.2018 Teksti: Xenia

Meillä on yleensä viikonloppuisin tapana tehdä lasten aamiaiset ensin ja sit vasta omamme, mutta mieheni lähti aamulla käymään nopeasti hommissa ja palaa tuossa yhdeksän jälkeen. Meidän sijoitusasunnon perustukset ovat nimittäin hyvällä mallilla, joten nyt päästään siinäkin eteenpäin, jes!

Joka tapauksessa. Päätin, että teen lapsille oikein banaanipannareita ja poika veti sen lisäksi vielä varmaan puoli laatikollista mustikoita. Sit kun olis mun vuoro syödä niin tää pieni herra ilmestyy tyhjästä ja alkaa siinä ihan tyytyväisenä syömään mun munakokkelia ja tomaatteja. Nyt hän istuu mun sylissä ja syö banaani-mansikka naksuja kun ajattelin että saan juoda sen voimin edes kahvini ihan itse. 😀

Rupes vaan naurattamaan kun mietin tätä jakamista ja sitä, etten ikimaailmassa antaisi kovinkaan myöntyväisesti omaa ruokaani, mutta joku alkukantainen juttu varmaan, että sitä antaisi omalle lapselleen ihan kaiken ruokansa – vaikka heillä olis mahassa jo kunnon ateria. Poika muuten nyt nosti katseensa muhun ja antoi suukon, voi jestas miten ihana. Toinen katsoo lauantai aamun piirrettyjä ja sit päivällä saadaankin isovanhempia kylään.

Huomiseksi päätin järkätä isänpäiväbrunssin isälleni ja miehelleni. Olisihan se ollut kiva mennä jonnekin syömään, mutta se on aikalailla just päiväuniaikaa, eli todennäköisesti siinä ei kyllä ehtisi nauttimaan väsyneeksi käyvän pojan kanssa. Ostin brunssia varten vaikka ja mitä. On erilaisia juustoja, leipiä ja keksejä, leikkelettä, lämminsavulohta, salaattia, croissuja, munia, hedelmiä, tuoremehua ja vaikka mitä. Poika syöttää mulle tässä muuten näitä naksuja. Kiva sentään huomata, että ruuan jakamista tapahtuu tähänkin suuntaan eikä vain toisinpäin.

Noni, nyt hän lähti hakemaan paperia ja pyyhkii tuolla meidän sohvapöytää. Haha, on tullut siisteyden suhteen minuun! 😀

Pitää muuten kertoa yksi oikea blondihetki tältä viikolta: ostin nimittäin kaksi paistinpannua, enkä tsekannut sopivatko ne induktioliedelle. Yritin paistaa munakokkelia pannulla ja kihisin raivosta kun meidän levy ei vaan toiminut. Ehkä viisi minuuttia siinä vensklailin levyltä toiselle kunnes välähti, että voi saamari sentään. 😀 Sit nauratti. Etenkin kun olin jo suurinpiirtein ruuvaamassa irti tuota liettä viedäkseni sen jonnekin. Syy löytyi sit jostain ihan muualta kuin siitä.

Oon muuten tehnyt nyt jonkun aikaa niitä Kayla Itsinesin treenejä ja onhan ne tosi tehokkaita. Mulla vaan ongelmaksi muodostuu nyt ehkä se, että ne on mun mielestä vähän pitkästyttäviä. Vai oonko mä vaan laiska? 😀 Aloittaessa jo odotan sitä, että milloin tämä rääkki loppuu enkä oikein nauti siitä itse tekemisestä niin suuresti. Onko muilla ollut sama fiilis? Oletteko keksineet mitään muuta vastavaa tapaa liikkua (kotona) mikä olisi vähän yllätyksellisempi?

Eilen tein kuitenkin vielä alakropan tuolla ja on kyllä taas jumi päällä. Se myös tarkoittaa sitä, että tulen tänään olemaan nälkäisempi kuin koskaan, mutta onneksi oli suunnitelmissa tilata illasta nepalilaista ruokaa, josta saa aika hyvät hiilaritankkaukset. Naan leipä, nam!

Nyt mä haen yhden kupposen kahvia lisää ja sit istumaan sohvalle jos vaikka nämä kaksi pysyisivät paikoillaan hetken. Tää pienempi nimittäin zombailee ympäri taloa kuin mikäkin hurrikaani. Välillä naurattaa kun näkee oikein kun hän saa idean, mitä lähteä seuraavaksi toteuttamaan. Yleensä se liittyy pesukoneeseen tai meidän tietokoneisiin, joita on nyt kiva naputella. Olin itseasiassa aika yllättynyt kun hän istui sylissäni samalla kun kirjoitin ilman, että saimme mitään vänkäämistä aikaiseksi. 😀

Ihanaa lauantaita kaikille!