Yleinen 4.4.2011

Aamupalaa ja koruja

Teksti: Anna.fi

Huomenta kaikki! Tänään alkaakin sitten arki täällä meillä, eli seuraava tenttiaineisto here I come.. 😀 Tein aamupalaksi tällaista herkullista mango-kiivismoothieta..

Kaksi annosta koostui yhdestä maitorahasta, 2 dl:sta viljajugurttia, yhdestä kuoritusta mangosta ja yhdestä kiivistä. Oli tosi hyvää, suosittelen. Smoothiet on kyllä ihan loistavia, kun niihin menee mikä vaan hedelmä tai marja, ja maku on aina yhtä hyvä. Unohdin muuten eilen kertoa teille mun korujen puhdistusoperaatiosta. Ärsyynnyin kaikkiin hopeakoruihini, kun ne olivat niin tummuneita, kun en niitä ennen ole puhdistanut. No google kertoo kaiken, kuten myös sen miten korut puhdistetaan. Laitoin kulhoon ison palan alumiinifoliota, sitten kiehuvaa vettä siihen alumiinifolion päälle (eli periaatteessa kulhoon ei mene vettä kun folio vuoraa sitä..) ja paljon suolaa (puoli desiä-desi). Sitten vaan korut sinne, ja viiden minuutin jälkeen korut säihkyivät jälleen. Tässä lopputulos..

Tuon keskimmäisen korun suhteen luulin olevan jo toivon menetetty. Harmi etten ottanut siitä ennen kuvaa, niin tummunut se oli. 😀 Mikäli siis korut kaipaa kiillotusta tämä on helppo, nopea ja korulle helläväraisin (google kertoi tämänkin) keino puhdistukseen.

Ihanaa viikonalkua kaikille, ja voimia tuon sään kestämiseen (helsingissä ainakin kauhea ilma). Olette parhaita! <3