elämä

Ajatuksia luovuudesta

17.9.2018 Teksti: Xenia

Viikonloppu hujahti taas yhdessä silmänräpäyksessä, ihmekös tuo kun oli niin paljon mielekästä tekemistä. Lauantaina käytiin isolla perheporukalla Habitare messuilla, jossa pääsi imemään itseensä inspiraatiota yllin kyllin. Illasta sain puolestaan parhaan ystäväni kylään ja päädyimme istumaan iltaa aina tuonne puolen yön paremmalle puolelle. Eilen olo olikin voimaantunut ja super inspiroitunut ja siinä rytäkässä kulutin koko illan suunnitellen meidän työhuoneen muutosta, jolle on kyllä ihan oikea syykin, ei vain se, että jotain pitäisi tehdä kun se on niin kivaa.

Mä olen nimittäin nyt levittäytynyt tähän meidän olkkarin pöydälle ja jotenkin se ei nyt toimi. Pelkään aina, että jompikumpi lapsista kaataa maidot mun piirustusten päälle, joten joku loogisempi vaihtoehto on keksittävä. Ja mikäs sen järkevämpää kun siirtyä työskentelemään työhuoneeseen, johon suunnittelemme suurempaa pöytää ja pienempää sohvasänkyä.

P9040131

Ajattelin tänään vähän tehdä moodboardia tuohon työhuoneeseen liittyen, mutta aika selvät sävelet nyt on muutaman tunnin inspiroitumisen jälkeen. Tämä tulossa siis seuraavana muutoskohteena myös blogin puolelle, vaikka toki tässä nyt menee jonkun aikaa, ennen kuin löydetään kaikki komponentit ja saadaan huone kivan näköiseksi! 🙂

Tästä mulle sit tulikin mieleen, miten kaikki pohjautuu luovuuteen. En nimittäin ole varmaan meistä ainut, joka on lähes koko aikuisikänsä toitotellut itselleen, ettei ole luova, sillä jotenkin luovuuden on automaattisesti yhdistänyt esimerkiksi eri alan taitelijoihin. Siinä rinnalla oma luovuus ei ehkä näytä kovinkaan häikäisevältä, mutta kyllä se siellä on, ihan meissä kaikissa!

P9040137

Mä olen mielestäni aika hyvä esimerkki siitä, että mä selkeästi nimenomaan kaipaan sitä luovuutta omaan elämääni. Jo tämän blogin kirjoittaminen on kaikkea muuta kuin tekstikirjan mukaista puuhastelua ja samahan se on sisustamisenkin kanssa. Kukaan ei minulle kerro mitä kirjottaisin huomenna ja tässä sitä ollaan yhä edelleen 8 vuoden jälkeen. Kirjoittamassa teille, kuvaamassa teille ja jakamassa teille inspiraatiota.

Rakastin lapsena ja vielä lukiossakin kuvaamataitoa, mutta vertasin itseäni aina muihin. Jos mun taideteokseni ei ollut suurinpiirtein suurtaitelijoiden tasoa, luovutin saman tien. Täysin epäloogista luovuttaa ellei ole paras, eihän näin tehdä muillakaan elämän osa-alueilla.

P9040142

Toisaalta meitä myös aika pitkälti työnnetään pois luovuuden tieltä tai sanotaanko näin, ettei se kouluelämä luovuutta välttämättä tue. On vaan jotenkin nurinkurista, että siinä samalla kuitenkin ihailemme lapsen mielikuvitusta, ikään kuin se olisi piirre, jonka automaattisesti menettää iän karttuessa.

Eihän se näin ole. Iän karttuessa me vain ruokimme mielikuvitusta huomattavasti vähemmän kuin ennen kouluikää jolloin päivät täyttyivät piirrellen, askarrellen, leikkien ja laulaen. Tulee koulu, valmistuminen ja moni hakeutuu aloille, jotka eivät sit kuitenkaan tee sydäntä onnelliseksi. Joku puuttu, mutta mikä?

P9040144

Mä olen monesti miettinyt sitä, miten kaikella on kuitenkin tarkoituksena. Mä haaveilin sisustusarkkitehtuurista lukioaikoina, mutta opo sanoi, että sinne on tosi vaikea päästä. Aikuisena on kyllä tosi hyvä muistaa, miten suuresti sanat voivat vaikuttaa nuoreen ja tämän ajatuksiin omasta itsestään. ..

On todella tärkeää kannustaa kaikkia menemään kohti unelmiaan, sillä kaikella todennäköisyydellä he löytävät tiensä, tavalla tai toisella, mutta ehkä vasta useamman mutkan jälkeen. Unelmat eivät katoa sillä, että sanotaan jonkun olevan vaikeaa. Sen sijaan se lannistaa ja vie intoa yrittämiseltä. Niinä hetkinä kun nuori tulee luoksesi kertoen varovaisesti omista unelmistaan, tulee meidän uskoa hänenkin puolestaan. Olen sitä mieltä, että mikään ei ole mahdotonta, näin realiteettien rajoissa. Meikäläisestä tuskin tulee formulakuskia tai huippumallia, mutta ymmärrätte varmasti mitä haen takaa.

P9040119

Missään tapauksessa en mitään kadu, sillä jos mun polku olisi mennyt eri tavoin, en olisi tässä nyt, eikä mulla varmaan olisi juuri tätä ihanaa miestä ja näitä rakkaita lapsia. Sitä paitsi taisin olla niin ulapalla vielä tuolloin kaksikymppisenä, että ei siinä varmaan paljon mikään muu merkannut kuin se, että tulevaisuus on turvattu mahdollisimman mediaseksikkäällä alavalinnalla.

Mulla on kuitenki nyt aivan huikea fiilis, en oikein osaa sitä muutoin edes selittää..Mietin yrityksen nimiä, suunnittelen, piirrän, inspiroidun ja olen aivan samperin onnellinen, että uskalsin ottaa askeleen pois omalta mukavuusalueelta. Sen lisäksi, että toitottelin itselleni aina olevani epäluova, uskottelin myös, että akateeminen ura on mun juttuni.

Jotenkin se oli itsestäänselvää, että kun oli hyvä koulussa ja hyvä lukemaan, mennään yliopistoon. Viis veisataan siitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Mä olenkin tajunnut sen, että mä haluan nimenomaan tehdä, haluan toteuttaa omin käsin, nähdä, kokea ja kehittyä. Palan halusta oppia enemmän ja nopeammin ja olenkin tilannut useampia kirjoja sisustamiseen ja esimerkiksi tilojen käytännöllisyyteen liittyen..Annoin ensimmäisen opiskelijahintaisen tarjoukseni juuri ja se fiilis mikä mut valtasi sitä tehdessä. Tätä mä todella haluan.

Ja nyt kun olen ottanut askeleen kohti omia unelmiani tuntuu siltä, että luovuuden hanat on auki. Koko ajan tulee aina vaan lisää ideoita, mitä haluan toteuttaa ja tehdä ja samalla haastaa itseäni. Tuota lukemaani kirjaa siteeratakseni ”its not how good you are, its how good you want to be”. Maailman menestyneimmät ihmiset eivät onnistuneet ensiyrittämällä, eikä toisellakaan. Ero heidän ja vähemmän menestyneempien välillä on se, että he eivät lannistu. He yrittävät, oppivat ja menevät eteenpäin. He uskovat itseensä ja siihen, että heissä on luovuus ja sen myötä mahdollisuus upeisiin keksintöihin ja huikeisiin liikeideoihin. Näistä kirjoista olen lukenut vasta kaksi, mutta voin lämpimästi suositella tutustumaan näihin ns self help -kirjallisuuteen. Jos sen myötä ottaa askeleen vaikka kohti omaa unelmaharrastusta, hyvä, mutta vähintään se auttaa siinä, että uskaltaa päästä mielikuvituksen valloilleen ja uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä.

Me kaikki ollaan luovia. Se on meissä sisällä, mutta meidän täytyy vain kaivaa se esiin. Tällä en tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi työskennellä luovalla alalla, mutta hyvin usein sitä kautta voi löytää itselleen jonkun ihanan ja rakkaan harrastuksen ja tavan rentoutua.

Mitä mielikuvituksellisinta maanantaita teille kaikille! <3

Kommentit (5)

Hassua, mulle kävi aivan samoin lukiossa opon kanssa keskustellessa. En sitten koskaan hakenutkaan sisustusarkkitehtiopintoihin, vaikka sisustaminen on aina ollut oma intohimo. No, aina sitä voi onneksi tehdä vapaa-ajalla. Tällä hetkellä opiskelen luokanopettajaksi ja suunnitelmissa on myös opinto-ohjaajan opinnot, jolloin pääsen toivottavasti joku päivä kannustamaan nuoria tavoittelemaan omia haaveitaan ja unelmiaan. 🙂 Omat kokemukset ovat olleet kyllä inspiraationa tässä uravalinnassa. 😀 Jotakin positiivista siis siitäkin.

Joka sana niin totta 🙂 Nuorena sillä, mitä aikuinen sanoo, on tosiaankin suuri merkitys! Itse halusin aina opiskelemaan oikkikseen, mutta mulle sanottiin, että sinne on hankala päästä, se on vain lukemista jne… Opiskelin ensin muuta ja vasta sen tutkinnon jälkeen uskaltauduin hakemaan oikkikseen ja pääsin! Ja en ole katunut hetkeäkään… nautin työstäni ja myös siitä lukemisesta! 😄 Eihän ne 3-4vuotta toisessa koulussa ole hukkaan heitettyä aikaa mutta silti… onneksi uskalsin yrittää siihen suuntaan joka oikeasti kiinnosti.
Ja luovuudesta, sitä toteutan juuri kotona suunnittelemalla ja sisustamalla ja rakastan sitäkin. Kaikkea sopivissa määrin 😊
Onnea uusiin haasteisiin! 😘

Heippa. Haluatko kertoa missä koulussa opiskelet? Olen itsekin miettinyt sisistusalaa mutta osa kouluista on tosi kalliita ja osaan sitten hankala päästä joten en ole vielä saanut aikaiseksi tehdä asian eteen mitään. Nyt olen äitiyslomalla joten mietin jos sen jälkeen /aikana jo lähtis opiskelemaan uutta alaa 🙂

Miten viisaita sanoja. Kirjoitin joskus vuosia sitten tänne siitä, miten sitä keski-ikäisenäkin voi vaihtaa täysin alaa huomatessaan, ettei se, mitä on tehnyt viimeiset vuosikymmenet ole se oma juttu. Heh, no itse olen huomannut sen useampaan otteeseen ja niitä koulutuksia on vähän joka lähtöön 🙄. Nyt huomaan lasteni lähtiessä pesästä, että oma esimerkkini on itseasiassa ollut heille voimavara (hetken nimittäin epäilin minkälaisen kuvan heille annan) ja kaikki kolme ovat tulleet siihen tulokseen, että heillä on koko loppuelämä aikaa elää ja vaikkapa vaihtaa alaakin.

Muuten tuo kirjoituksesi: ”Niinä hetkinä kun nuori tulee luoksesi kertoen varovaisesti omista unelmistaan, tulee meidän uskoa hänenkin puolestaan. ” sai kyyneleet virtaamaan kolmen nuoren äitinä. Tuo on niin totta!

Just näin. Toisten ja varsinkin aikuisten sanoilla on suuri merkitys epävarmalle nuorelle unelmien tavoittelussa. Itselläni on onnekseni päinvastainen kokemus, kun rehtori kannusti hakemaan unelma-alalle, vaikka itse ajattelin ettei minulla ole mahdollisuuksia. Noh, pääsinpä kuitenkin ja ja pidän työtäni supermielenkiintoisena ja merkityksellisenä. Ammattivalintoja mietittäessä olis kyllä hyvä panostaa intohimon löytymiseen eikä vain että nopeasti koulupaikka. Syrjäytymistä tietysti välttäen, mutta ei yhteiskunnallekaan tee hyvää että monet miettivät valintojaan vasta aikuisena. Oon iloinen, että tunnut löytäneen oman intohimosi. Yrittäjyys ja työpostaukset kiinnostavat!

Hassua, mulle kävi aivan samoin lukiossa opon kanssa keskustellessa. En sitten koskaan hakenutkaan sisustusarkkitehtiopintoihin, vaikka sisustaminen on aina ollut oma intohimo. No, aina sitä voi onneksi tehdä vapaa-ajalla. Tällä hetkellä opiskelen luokanopettajaksi ja suunnitelmissa on myös opinto-ohjaajan opinnot, jolloin pääsen toivottavasti joku päivä kannustamaan nuoria tavoittelemaan omia haaveitaan ja unelmiaan. 🙂 Omat kokemukset ovat olleet kyllä inspiraationa tässä uravalinnassa. 😀 Jotakin positiivista siis siitäkin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *