Ajatuksia tulevasta elämänmuutoksesta
En oikein tiennyt kirjoittaako tämä postaus tänne vai Baby Bearin puolelle, mutta sen käsitellessä suurimmilta osin mun tunteita, ajattelin että tämä olisi oikea kanava.
Raskauden puoliväli häämöttää tämän viikon loppupuolella ja sen myötä ajatukset tulevaan elämänmuutokseen liittyeen käyvät kiivaina. Siinä missä ensimmäinen raskaus meni pohtiessa sitä, minkälainen äiti minusta tulee, minkälaisia arvoja haluan lapsellemme opettaa, miten me tullaan pärjäämään jne, tämä toinen raskaus on ajattelun tasolla ollut hieman erilainen.
En jännitä sitä miten me pärjätään tai miten vauva nukkuu, en sitä miten imetys sujuu tai ylipäänsä sitä minkälainen äiti olla. Uusi perheen kokoonpano kuitenkin jännittää ja koen jännitystä erityisesti siitä, miten tyttäreni tulee suhtautumaan kaikkeen. Hän on ollut meidän ainut silmäterämme viimeiset kolme vuotta, joten luonnollisestikin tulee tämä muutos häneen vaikuttamaan. Mustasukkaisuutta varmasti tulee esiintymään, sitä en epäile, mutta eniten mua tässä muutoksessa jännittää ja pelottaa se, miten minä saan esikoisemme tuntemaan itsensä ihan yhtä tärkeäksi ja rakastetuksi myös siinä vaiheessa kun mun huomio on jaettava kahden kesken.
Mitään ruusunpunaisia unelmia täysin mustasukattomasta esikoisesta täällä ei ole. Juttelin asiasta äitini kanssa, sillä hänellä on kokemusta minusta ja veljestäni täsmälleen samalla ikäerolla. Isoveljeni oli todella avulias vaikka toki myös mustasukkainen. Hän auttoi äitiäni vaipanvaihdossa ja pyykinpesussa jne. Toisin sanoen osallistuminen ja mukaan otto arjen töihin varmasti auttaa ainakin jollain tavalla. Onhan tyttö nykyisinkin auttamassa minua ruuanlaitossa (eli maistelussa) pyykkien kaappiin viennissä (sillä riskillä että mieheni alusvaatekaappi on täynnä minun neuleitani ja minun toppilaatikkoni täynnä miehen kalsareita ja sukkia) ja muissa kodin askareissa.
Raskausaika todella on suuri mullistus niin kropalle kuin mielellekin. Uskon, että jos ei kaikki, niin lähes kaikki äidit kuitenkin pyrkivät yhteen päämäärään, olemaan paras äiti omalle lapselleen. Tapoja kasvatukseen, ensiviikkoihin ja oikeastaan kaikkeen on monia, mutta se pyrkimys parhaimpaan mahdolliseen äitiyteen on kaikilla siellä taustalla. Olo voi välillä jo ennen lapsen syntymää olla riittämätön. Miten minä muka voin antaa kaiken mahdollisen? Miten minä siihen kykenen ja miten minä tulen jaksamaan? Näitä ajatuksia muistan pyöritelleeeni kolmisen vuotta sitten, mutta hyvinhän se kaikki meni, vaikka helppoa ei tietenkään ole kaikki ollut.
Joku viisas ihminen sanoi joskus, että suuret elämänmuutokset, niin myönteiset kuin kielteiset, ovat kriisivaiheita elämässä. Esikoisen kanssa ensimmäinen vuosi kuluu etenkin parisuhteesssa sitä uudenlaista tasapainoa etsien. Ennen on oltu vain pariskunta ja seuraavassa hetkessä myös äiti ja isä. Muistan kuinka etenkin tyttäremme ensikuukausina saattoi välillä melkein unohtaa sen, että sitä ollaan myös pariskunta eikä vain tiimi hoitamassa lasta. Nopeastihan se elämä löytää uomansa, mutta näin jälkikäteen sanoisin tuon esikoisen vauvavuoden olleen se suurin, jopa vaikein asia meidän parisuhteessa, ihan luonnollisesti.
Vieläkin havahdun välillä siihen ajatukseen että ihan oikeasti meille tulee toinen lapsi. Se ei ole ihanaa unta, vaan ihan todellisuutta kaiken sen alun jälkeen. Ymmärrän miten erilaisessa tilanteessa voisimme olla, joten hyvin suuri osa hetkistä kuluu valtavassa kiitollisuuskuplassa. Siitä, että joku ihme sit kuitenkin piti mut juuri tästä vauvasta raskaana ,vaikka toivoa ei annettukaan. Odotankin suuresti sitä, että pääsen tapaamaan tämän sitkeän tyypin, joka ei ihan hevillä luovuttanut!<3
Raskausaikaa on vielä puolet jäljellä ja sinä aikana yritän ottaa tyttöä mahdollisimman paljon mukaan. Puhun pikkusiskosta tai pikkuveljestä tytölle ja usein sanon myös, että hän voi halutessaan auttaa minua kaikessa kun vauva syntyy. Ja kaiken tämän hänen sopeutumisestaan stressaamisen keskellä tiedän, että kaikki tutkimukset viittaavaat siihen, että sisaruksen läsnäolo ei pitkällä aikavälillä ole mitenkään haitallista, vaikka alussa mustasukkaisuutta esiintyykin. Siihen ajatukseen on helppo uppoutua jos joskus tuntee huonoa omaatuntoa esikoisen puolesta.
Mielelläni kuulisin teidän fiiliksiä asiaan liittyen ja miksei ihan käytännön vinkkejäkin siihen, miten esikoisen olo tehtäisiin mahdollisimman rakastetuksi ja tärkeäksi myös siinä tilanteessa kun vanhempien huomiota on jakamassa toinenkin lapsi? Ja kertokaa muuten samalla mitä ikäeroja teidän lapsilla on, sekin kun käsittääkseni vaikuttaa siihen miten toinen tulokas otetaan vastaan.<3
Kommentit
Kiitoksia aivan ihanasta kommentista ja hyvistä vinkeistä! Suunnitteilla on juurikin tuo, että käy isänsä kanssa tekemässä aina jotain ja kunhan vauva siitä kasvaa, myös minun kanssani ihan kaksin!<3 Yritän vain ajatella sen niin että pitkällä tähtäimellä sisar ei aiheuta mitään huonoa, vaikka alussa sitä mustasukkaisuutta olisikin!<3 ja voi kyllä, tappelut muistan varsin hyvin omasta lapsuudestani. 3 vuotta vanhempi isoveli oli oikea kiusankappale aina välillä! 😀
Kommentit
Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe, varmasti kaikki vanhemmat tulevat pyörittelemään näitä asioita päässään vaikka kaikki eivät näistä välttämättä ääneen puhukaan.
Varmasti kuitenkin elämä johdattaa oikeaan suuntaan ja kaikki menee hyvin. Sinä ja miehesi ovat parhaat vanhemmat juuri teidän lapsillenne ja olen aivan varma, että niin vanhempi tyttärenne kuin uusi tulokaskin tuntevat olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. ♡
Kaikkea hyvää loppupuoliskolle ja aivan ihanaa, aurinkoista ja rakkaudentäyteistä kevättä teille kaikille! 🙂
Meillä vasta yksi lapsi joten kokemusta ei vielä ole mutta olen ajatellut että kun olemme joskus (toivottavasti) samassa tilanteessa niin aloittaisin esikoisen kanssa jonkin kivan jutun, johon ei vauva osallistuisi. Tyyliin uimahallissa käynti, kirjastossa käynti tmv. Ja antaa esikoiselle juurikin niitä pieniä hommia joissa voi äitiä auttaa vauvan hoidossa jotta tuntee itsensä tärkeäksi 🙂
Myös vieraita on hyvä muistuttaa kun tulevat vauvaa katsomaan että huomioivat esikoista erityisesti 🙂
Kolmen lapsen äitinä en voi muuta sanoa kuin, että allekirjoitan nämä Saijasin neuvot sataprosenttisesti! Meillä nuo molemmat ovat osoittautuneet kultaakin arvokkaimmiksi keinoiksi. Kolmen lapsen kanssa tosin tuo ongelma, että yksi jää helposti varjoon, kohdistuu nimenomaan keskimmäiseen. Esikoinen loistaa osaamisellaan ja kuopus on vauva.
Mä olen kuullut tästä kanssa, mielenkiintoisia juttuja!
Se tuli vielä mieleeni, että toisen lapsen tuloa on esikoisen kannalta kuvattu tilanteeksi jossa toinen aikuinen toisi esim. toisen naisen kotiinne ja ilmoittaisi että jatkossa myös hän on osa perhettä ja asuu siellä. Mahtaisi olla aika kova paikka itse kullekin, joten muistetaan olla armollisia noille pikkuisille vaikean tilanteen edessä <3
No kyllä, aivan kauhea ajatuskin, siihen olisi tottumista itse kullakin! 😀 Ymmärrys ja tukeminen sekä huomioonotto ovat varmasti yksiä avaintekijöitä siihen että esikoinen tuntee olonsa rakastetuksi ja tärkeäksi!<3
Isoveljen tai isosiskon mustasukkaisuus saattaa ilmetä käytännössä esimerkiksi hakkaamaalla/heittämällä lelulla vauvaa, puremalla jne. Näitä on paljon ja moni aina raskaana ollessa ajattelee omasta lapsestaan ”ei meidän lapsi sellaista tekisi, vahingoittaisi omaa siskoaan/velkeään”, silti lähipiirissä tosi paljon käynyt näitä:( Ikävä kyllä. On hyvä, että mietit näitä etukäteen. Itselläni ollut samoja ajatuksia.. Viimeistään silloin täytyy olla ne silmät siellä selässä:D Mutta hetken päästä sisaruksetkin saavat toisistaan leikkikaverit<3
Eikös tämä ”ei meidän lapsi” olen ihan klassinen. Mutta toisaalta, lapset on lapsia ja ei se mustasukkaisuus kerro mitään lapsen ilkeydestä, vaikka toki temperamentti varmasti vaikuttaa siihen miten se ilmenee. Mä olen kyllä henkisesti valmistautunut kaikkeen ja yritän jo nyt miettiä hyviä keinoja ottaa esikoinen mukaan niin että hän tuntee olonsa tärkeäksi ja yhtä rakastetuksi kuin aina ennen!<3
Samojen ajatusten kanssa aikanaan kamppailtu täälläkin. Meillä tytön ja pojan välillä ikäeroa 2,5v ja mustasukkaisuus oli ajoittain todella kovaa. Toimiva keino mustasukkaisuuteen oli meillä ainakin se että isosisko otettiin mukaan pikkuveljen hoitoon ja kannustettiin ja kehuttiin kovasti. Esim. ”osaat hoitaa taitavasti”, ”pikkuveli tykkää kun hoidat häntä” jne…
Heti vauvan synnyttyä otimme myös käytännön että vieraiden saapuessa tyttö menee ensimmäisenä ovelle, jolloin vieraat huomioivat ensin tyttöä ja sitten vasta vauvaa. Ainakin meillä tuo, että tyttö kokee olevansa pikkuveljen lailla myöskin erityinen ja tärkeä, oli ratkaiseva tekijä mustasukkaisuudessa. Nopeasti se vaihe meni onneksi ohikin! Kaikkea hyvää sinulle loppuraskauteen <3 toivottavasti meidän kokemuksista on jotain hyötyä myös teillä. 🙂
Hyviä pointteja! Me ollaan puhuttu isovanhempien kanssa jo tuosta esikoisen huomioimisesta ensin, vauva kun ei sitä ymmärrä! 🙂 Kiitoksia suuresti, on tämä vertaistuki vain arvokasta! <3
Minulla tuli mieleen ajatus, mikä ei varsinaisesti liity kirjoitukseesi. Olen itse toinen lapsi ja lähipiirissäni on paljon ihmisiä, mitkä ovat kaksilapsisesta perheestä. Olen pistänyt merkille, esikoisen olevan aikuisena itsekkäämpi kuin kuopuksen. Oletko sinä huomannut moista? Voi tietysti olla ja varmasti onkin vain yksittäistapauksia, mutta mielessä kävi jos tämä olisi jollain tavalla kytköksissä esikoisena oloon ja jakamattomaan huomioon mitä vanhemmilta on lapsena saatu.
Mä en allekirjoittaisi tätä lainkaan. Itse olen esikoinen enkä millään lailla itsekäs ihminen. Ja jos lähden vertailemaan itseäni ja pikkuveljeäni niin ei meistä kumpikaan ole toista itsekkäämpi.
Mä en itse usko tällaiseen teoriaan. Olen pikkusisko, ja ehdottomasti veljeäni itsekkäämpi (kuinka karulta kuulostaa näin kirjoitettuna). Oman mututuntuman perusteella omassa tuttavapiirissä kaksilapsisessa perheessä tämä menee aika 50/50.
Uskoisin, että lapsen ikää enemmän vaikuttaa se lapsen oma luonne sekä tapa, joilla heidät on kasvatettu.
Xenian alkuperäiseen vinkkipyyntöön en osaa lapsettomana sanoa juuta enkä jaata.
En mäkään oikein, en ainakaan omalla kohdallani näe, että isoveljeni olisi mitenkään itsekkäämpi kuin minä. Sanoisin että on ihan sattumaa siis, oman kokemukseni pohjalta! 🙂
Itse olen raskaana raskausviikolla 17, 2 päivän päästä raskausviikolla 18. 🙂 ikäeroa lapsilla tulee olemaan kahta kuukautta vailla 5 vuotta. Esikoiseni on ihana ja reipas poika, joka on tosiaan ollut silmäteräni ja auringonpaisteeni synnyttyään. Todella ollut kaikkeni vaikeina aikoina, kun päätimme muuttaa asumuseroon lapsen isän kanssa. Asumme siis edelleen asumuserossa, mutta olen kuitenkin raskaana ja odotan toista lasta. Asiat eivät mene kuin elokuvissa ja nyt raskaana ajatukset ovat heitelleet ja ristiriitaisia tunteita pukkaa mieleen välillä. Lapsesta olen todella iloinen ja tiedän sen olevan siunaus, välillä tietenkin huolettaa jaksamiseni, kun emme asu yhdessä lapsen isän kanssa. Se jopa joskus surettaakin, tunteita on monenlaisia. Tuleva isoveli on kuitenkin todella innokas ja iloinen tulokkaasta! Halailee ja pusutelee masuasukkia lähes joka päivä. Olen miettinyt myös paljon samaa, kuinka voin varmistaa sen ettei esikoinen jää uuden tulokkaan varjoon. Siksi suunitelmat on samat kuin sulla, että saa olla numero 1 apuri vauvan kanssa aina kun haluaa. Ei sitä koskaan halua toisen jäävän huomiotta tms.
Ihana kuulla, etten ole yksin ajatusteni kanssa. Kiitos siis kirjoituksesta ja tsemppiä loppupuoliskolle 🙂
Minun isosiskoni on 6 vuotta minua vanhempi. Ilmeisesti ihan ok oli ottanut minut vastaan ja hoiti. Mutta me ei tänä päivänä tulla toimeen. Vähätellään, mitätöidään tms. Mutta näihin vaikuttaa vanhemmat, perhe elämä, tempperamentit -sen suhteen olemme kuin yö ja päivä. Äiti oli yh ja kävi 3 vuorotöissä.. joutui siis ottamaan liikaa minusta vastuuta. Muista pitää lapsena , todella hyvä neuvo mikä täällä sanottiin. Itselläni ei lapsia ole , joten en tämän ihmeemmin osaa sanoa muuta, oma kokemukseni ei ole kovin kiva näin pikku siskon näkökulmasta. Eikä varmasti siskonikaan näkökulma 6 vuotta vanhempana isosiskona.
Tilanteet tosiaan ovat erilaisia ja perheet sitämyöten. Esikoisesi ikä taitaa tosiaan olla jo sen verran korkeampi että uskoisin että saat siellä loistavan apulaisen itsellesi!<3 Suuresti onnea loppuraskauteen ja mielenmyllerrykseen, asioilla on tapana järjestyä!<3
Yhdessä kun teette, osoitat teidän olevan perhe. Kaikki yhdessä. Hyvin se menee 🙂
http://westendmum.fi
Kiitos! 🙂 Ja totta joka sana, tiiminä yhdessä, koko perhe!<3
Meillä kaksi lasta 1v 9kk ikäerolla, eli esikoinen oli aika pieni kun pikkuveli syntyi. Koska nuorempi oli helppo vauva, sain ensimmäisinä viikkoina keskittyä esikoiseen tosi paljon päivisin kun vauva vain nukkui. Ihan muutamia mustasukkaisuusraivareita muistan, kun imetin vauvaa. Isästä tuli silti esikoiselle se ykkönen aina kun oli kotona, mutta tämänkin näen vain positiivisena asiana. Nyt kun pikkuveli on jo 1,5 vuotias, ovat nuo niin tärkeitä toisilleen ja leikitkin sujuu pääasiassa hyvin <3 Täällä haaveillaan jo kolmannesta, mutta mietityttää juurikin, miten isommat saisivat huomiota sitten kun heitä on jo kaksi eri kehitysvaiheessa olevaa.
Mä oletan kyllä, että tytön ja isänsä suhde tulee olemaan entistä lähempi, etenkin jos imetys tulee sujumaan toivotulla tavalla. Mutta nämä ovat niitä vaiheita, jotka varmasti tasoittuvat tulevaisuudessa!<3
Mun mielestä on tosi rohkeaa, että kerrot vauvavuoden vaikuttaneen teidän parisuhteeseen. Jotenkin se on aina ihanaa, kun parisuhteesta puhutaan realistisesti (ja rakastavaan) sävyyn: erilaiset elämäntilanteet ja muutokset vaikuttaa suhteeseen, mikä ei kuitenkaan ole aina huono asia. Yhteistyöllä ja sitoutumisella eteenpäin. 🙂 Meillä ei ole mieheni kanssa lapsia, mutta olen välillä miettinyt sitä, miten suhteemme muuttuisi lapsen myötä.
Lapsettomana olen siis vähän huono kommentoimaan tuota huomioimisasiaa. Äkkiseltään ajattelisin, että myönteisen huomion antamiseen keskittyminen on varmaan tärkeää. Ettei iso osa huomiosta mene sitten vain kieltämiseen ja torumiseen siten, että lapsi tottuu saamaan huomiota (vain) ikävällä käytöksellä. En tiedä oliko tämä pöhkö ajatus, tuli vaan mieleen koiran kasvatuksesta,hahah. 😀 Aurinkoista viikkoa Xenia!
Rehellisyys maan perii, suhde kasvaa siinä missä elämäntilanteet muuttuu ja olisi outoa jos vaikkapa nyt vauvavuosi ei vaikuttaisi parisuhteeseen mitenkään! 🙂 ja kuten sanottu, ei se muutos ole mitenkään negatiivista, etenkään jos keskustelua pidetään yllä. <3
Ihana tuo sun vauvamasu! Hyvää odotusta ja kevättä koko teidän perheelle
Kiitos Marjo!<3
Ihana, että avaudut meille näistä mietteistä! Varmasti moni muukin pohtii näitä samoja asioita. Raskauden paljastettuasi, olet ollut jotenkin taas ”oma itsesi” (tai siis sen verran, mitä blogista sinusta on välittynyt aiemmin :D). Hieman ennen raskautesi paljastusta postauksista välittyi, että jotakin muutakin on meneillään, postaukset tuntuivat hieman etäisemmiltä. Ja sehän on ihan selvää – teillä oli valtavan suuri huoli ja epävarmuus tulevasta (ja näitä ei todellakaan tarvitse, eikä edes pidä tuntemattomille ihmisille blogissa kertoa). Mutta nyt jotenkin tuntuu, että olet taas lähempänä lukijoita, niin hölmöltä kuin kuulostaakin. 🙂 Sun blogi on aina ollut lempparini juurikin sen vuoksi, että kerrot ajatuksiasi, mutta kuitenkin niin, ettei mene liian henkilökohtaisuuksiin ja tee oloasi epämiellyttäväksi. Ja mitä mietteisiisi tulee, olen varma, että tyttärenne tulee sopeutumaan pikkasisarukseen hyvin. Teillä on rakastava ja tukeva perhe ympärillä – ja se riittää <3
Olet ihan oikeassa, ajatukset olivat tosiaan jossain ihan muualla, keskittymiskyky oli pyöreä nolla ja kyllähän sen tännekin välittyi<3 Kiitokset ihanasta kommentista Nette, teit minut iloiseksi!<3
Kolmen lapsen äidin vinkit. Lapset ikäerolla vajaa 2 vuotta, kolmas tullut esikoisen oltua 8. Anna tyttäresi olla lapsi ja muista, että hänkin on todella pieni. Aseta kuitenkin tiukat rajat, se auttaa häntäkin. Meillä on aina turvallisuus ollut kaiken muun edellä. Turvallisuussäännöt on hyvä olla. 🙂 Niitä on lapsenkin helppo muistaa ja noudattaa. Anna hänelle vapaus ja lupa ja aikaa tutustua omaan pikkusisarukseen. Myöhemmin anne heille vapautta olla yhdessä ja muodostaa rajat välilleen ja side, josta tulee kaunis ja vahva. Muista levätä AINA kun voit. Älä ota turhia paineita. Päivä kerrallaan. Älä suunnittele. Älä kiirehdi. Nauti hetkistä vauvan kanssa, ota paljon kuvia. Kuuntele kehoasi ja mieltäsi ja etsi itsellesi rytmi selvitä
Arjen askareista. Syö hyvin! Ole armollinen itsellesi. Pysy positiivisena. Huonoina ja väsyneinä päivinä, älä pode siitä huonoa omatuntoa- huominen on parempi. Tee sitä mistä nautit kun siihen on mahdollisuus, näin jaksat hymyillä niinä vaikeinakin hetkinä. Vuosi tulee olemaan rankka nim. Täällä just toivun vauvavuodesta ja huh huh olipahan vuosi ? Joten muistakaa lähteä miehesi kanssa välillä ihan kaksin treffeille!! ☺️ Huumoria arkeen, ja hyvää ruokaa. Raitista ilmaa. Unohda liialliset paineet. Jossain oli sanottu hyvin, että kehitä itseäsi, kasvatat lastasi, joten älä unohda itseäsi arjen keskellä. Toivottelen sinne paljon iloa ja ihania hetkiä sisarusten kesken ja huoletonta loppuraskautta. <3
Hyviä vinkkejä, kiitos niistä!<3 Olen samaa mieltä, että turvallisuus ennen kaikkea. Eli tiukat rajat sen suhteen ettei nipistellä/lyödä yms vaan jos mustasukkaisuus iskee, sitä yritetään sit purkaa muin keinoin. Tuollaisen reilu 3 vuotiaan kanssa voi jo jonkin verran keskustellakin, saa nähdä auttaako se asiaa!<3 Kiitos vielä!<3
Lisään vielä, että sekä esikoisen että tulevan vauvan luonne vaikuttaa ihan hirveästi sisarussuhteen muodostumiseen ja sisarsuhteet ovat niin monimutkaisia, ettei sitä tähän kommenttikenttään voi oikein tiivistää. Täällä vauva aina otettu ilolla vastaan ja nyt kolmannen tultua kaikki hakivat omaa paikkaansa uudelleen jne mutta mustasukkaisin on tämä uusin tulokas joka on ihan silminnähden kateellinen jos isommat sisaretkin saavat haleja pusuja jne. 😀 että koskaan ei tiedä mitä käy 😉 Uskon, että kun jatkaa esikoisen kanssa aika samaan malliin niin hyvä tulee ja vauvat ovat kovia nukkumaan joten ainakin niinä aikoina voi isommalle tarjota jakamatonta huomiota. Tulipas monimutkaista tästä mun kommentoimmista mut toivottavasti tästä saa jotain selkoa 😀
Ennen kuopuksen syntymää, mietin miten voin rakastaa ketään enää yhtä paljon tai riittääkö rakkautta tasapuolisesti kummallekkin lapselle. Mutta kun pienin syntyi ei asiasta ollut epäilystä ja hän paikkasi puuttuvan palasen (mitä emme tienneet puuttuvan ennen hänen tuloa) osana perhettämme. Mustasukkaisuutta en osannut ajatella etukäteen ajattelin, että se kuuluu asiaan samanlailla kuin vaipat vauva arkeen. No kuinkas kävi, mitään mustasukkaisuutta ei ollut vaan isompi oli koko ajan hoivaamassa, paijaamassa,pussaamassa pientä ja toki otimme pienen aina leikkeihin mukaan (vaikka toinen ei muuta tehnyt kun pötkötteli). meidän lapsilla ikäeroa 1 v 9kk kumpikin tyttöjä. Tänäkin päivänä ovat kuin paita ja peppu, toki vanhempi kohta 7 v saa jo mennä omien kavereiden kanssa lähi naapuristossa, pienempi ei vielä ja hänellä ei oikein omanikäisiä olekkaan oikein lähellä, ja se harmittaa silloin tällöin pienempää. Toki osaavat nykyään riidellä mutta enimmäkseen tulevat niin hyvin juttuun, että olen usein miettinyt mitä erilaista yhteenkuuluvuutta kaksoslapset tuntevat verrattuna muuhun sisaruuteen, koska näiden kahden läheisyys on jotain ihanaa. ja kovasti ovat kyselleet koska heille oikein tulee pikkusisko tai pikkuveli, ja jos kaikki menee hyvin niin se taitaa olla syyskuussa 🙂
Mullakin käynyt tuo ajatus välillä mielessä. Välillä ihan pusertaa rintaa miten paljon voikaan toista rakastaa, mutta uskon että kyllä se sieltä tulee, ihan kuten ensimmäisenkin kanssa vaikka ehkä näin raskausaikana on vielä vaikea sitä hahmottaa kun ei tuota mahassa asuvaa tyyppiä tunne kuten jo lähes 3-vuotiastaan!<3 Ai että, ihania uutisia siellä, ihanaa raskausaikaa!<3
Tuttuja mietteitä..:) meillä 4 lasta ja kaikkien välissä aika tasan 1vuosi ja 9 kuukautta ikäeroa. Vanhin on 6-vuotias ja nuorin 8 kuukauden ikäinen. Silloin kun me saimme toisen lapsen niin aika paljon tein sitä että samalla kun imetin vauvaa niin luin esikoiselle kirjaa, kaks kärpästä yhellä iskulla 😀 kolmas lapsi kun syntyi niin sai jo enemmän rauhassa imettää kun ne kaks vanhinta leikki keskenään sillä aikaa..:) aina ku uus vauva on syntynyt niin se lapsista joka ennen vauvaa oli se nuorimmainen, on toki ollut mustasukkainen mutta paljon enemmän olen jokaisen kohdalla silti nähnyt sitä vauvan hoivaamista ja huomioonottamista. Ja juuri tuo kannattaa mitä sanoitki tekstissäsi että ottaa se esikoinen mukaan vauvanhoitoon. tsemppiä raskausaikaasi<3
Monet sanoo että muutos yhdestä kahteen lapseen oli vielä suurempi muutos kuin kahdesta kolmeen, allekirjoittaisitko sinä tämän väitteen? 🙂 Mielenkiintoisia juttuja nimittäin!<3
Kyllä! Minusta raskaimmat ajat itsellä on ollut just silloin kun sain 1. Ja 2. Lapsen. Kolmannen jälkeen on jostain syystä moni asia helpompaa. Entiiä tekeekö sen oma kokemus äitiydestä vai mikä…työmäärä on vaan lisääntyny tietenki siitä kun sai ekan ja tokan mutta silti on semmone olo että nyt pärjään ja voin paremmin:) tämmönen kokemus mulla:)
Tämä vahvistaa siis epäilystäni, onko sit se, että on varmuutta enemmän tai ehkä se että kahdella vanhimmalla on jo leikkikaveri omasta taka!<3
Lapsillamme on ikäeroa vajaa pari vuotta. Alku oli todellista kaaosta ja muistan sen tunteen, kun mietin kylmä hiki otsalla, että tämähän on ihan hirveää, en mitenkään selviä tästä. No, muutamien ensimmäisten kuukausien jälkeen alkoi helpottaa kun opittiin meille hyvät arjen keinot. Esikoistyttömme ei ollut kovin mustasukkainen. On enemmänkin käynyt niin, että tämä vauva (nyt jo parivuotias) on aina ollut enemmän se, joka on äidissä kiinni. Aluksi juuri se olikin se haaste, kun mikään muu kuin äidin syli ei auttanut, ja samaan aikaan olisi pitänyt pestä esikoisen pyllyä/pukea vaatteita/laittaa ruokaa jne. Totuushan on se, että aika on sama, vaikka lapsia olisi useampi, eli sitä jää vähemmän per lapsi. Se on se raastava asia äitiydessä. Itselläni se aiheutti syyllisiäkin tunteita, että miksi niitä lapsia hankkii enemmän kuin on aikaa antaa huomiota. Mutta, sisarussuhde pienellä ikäerolla on myös valtava lahja. Ainakin näistä kahdesta on hitsautunut aikamoinen tiimi keskenään.
Huomion antaminen esikoiselle on aluksi haasteellista, varsinkin jos äiti täysimettää. Meidän tytöstä tulikin silloin isin tyttö, mutta nyt se on jo tasoittunut ja tehdään välillä tytön kanssa kahdestaan juttuja ja siten kerätään äiti-tytär-aikaa. Yhden virheen tekee helposti, ja se on se, että kohtelee esikoista yhtäkkiä isona lapsena. Koska sehän kasvaa jättiläiseksi heti kun taloon tulee vastasyntynyt. Kuten joku aiemmin kommentoi, esikoisen pitäisi antaa olla lapsi. Se on edelleen tosi pieni, vasta oppimassa asioita, vaikka vauvan vierellä tuntuu pieneltä aikaihmiseltä jo. Valmiita ohjeita on aina vaikea antaa, teilläkin arki muotoutuu sitten sellaiseksi, minkä luonteisia ja vaativaisia tai helppoja lapset on. Jokainen perhe löytää omat keinonsa. Hyvää raskautta sinulle!
Olipa ihana kommentti. Puhut juuri tuosta huonosta omatunnosta siihen liittyen että aika jaetaan tulevaisuudessa kahden kesken yhden sijaan. Se jotenkin on juuri se mikä mua ehkä tässä jännittää kun ei tietenkään toivoisi esikoisen kokevan mitään sellaista ettei hän ole enää yhtä tärkeä/rakastettu. Mutta hyvä pointti tuo että hän on ihan pieni lapsi edelleen, vaikka varmasti vauvan vieressä jo ihan isolta vaikuttaakin!<3
Ei liity lapsen saamiseen mutta isoon elämänmuutokseen kuitenkin mutta positiiviseen sellaiseen. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 7 vuotta ja pitkän viimeisen puolen vuoden odotuksen jälkeen hän kosi. Sen jälkeen minulle kuitenkin on tullut todella outoja tuntemuksia, siis ahdistusta! Mutta niin kuin sanoit niin positiiviset muutokset ovat myös niitä kriisejä. Minulla on sormus merkkinä ihanasta miehestä, erilaisesta turvallisuuden tunteesta ja sitoumuksesta. Tämä kaikki on niin ”outoa”, en oikein osaa selittää sitä fiilistä. Jotenkin odotin kosintaa niin kauheasti että nyt on omituinen fiilis kun ei ole enää sitä mitä odottaa! Onnellisuuden ja ahdistuksen tunteet vuorottelevat. Mutta minun pitää nyt vaan tottua siihen uuteen ja erilaiseen tunteeseen! En tiedä saatko yhtään kiinni tästä kun en oikein ymmärrä välillä omiakaan fiiliksiä. Jotenkin olen sellainen että en muka koskaan ole täysin tyytyväinen ja pieni epävarmuus on aiheuttanut tiettyä mielenkiintoa! Olen outo varmaan! Nyt kun nämä on poissa niin on ollut hankala asennoitua tähän uuteen jutttuun!
On toki erilainen elämänmuutos tuo lapsen saaminen mutta minulla tuli nyt oma ”kokemukseni” mieleen kun tuli ajankohtaiseen aikaan tämä postaus sinulta! Välillä ihastelen vaan sormessa kimaltavaa kaunokaista ja välillä taas mieleni valtaa ahdistus. Kai tämä tästä, tätä minä halusin ja sen myös sain. Unohtuu välillä että olen oikeasti todella onnekas ja minun pitäisi nyt vaan nauttia siitä.
Onnea perheenlisäyksestä, en aiemmin ole kommentoinutkaan!
Ihmisen psyyke on tietyllä tavalla tottunut tiettyihin asioihin ja sit suuret muutokset saavat aikaan suuren ajattelusuman ja kyllähän siihen usein kuuluu myös epävarmuutta kun astutaan tuntemattomaan. Ihan normaaleja juttuja mun mielestä!<3
Kiitos, ihanaa kun vastasit<3 Jotenkin helpotti heti, kavereistani kun kukaan ei ole vielä kihloissa kun ikää on vasta 23, niin ei ole ketään kuka tavallaan ymmärtäisi!
Voisi olla kiva käydä vaikka kirjastosta lainaamassa muutamia isosisarukseksi tulemisesta kertovia kirjoja. Esim. Onni pojasta tulee isoveli (Sanna Pelliccioni) ja Laura saa pikkuveljen (muistaakseni tämä on kirjan nimi, en nyt löytänyt kirjahyllystä juuri tähän hätään) ovat tosi kivoja! Meillä luetaan niitä vieläkin vaikka pieninkin on jo neljä. Ainakin Onnissa käsitellään myös sitä, miten joskus voi harmittaa, kun vauva itkee ja äidin ja isän ajasta menee iso osa vauvan kanssa.
Olipa hyvä idea, kiitos tuhannesti! Minäpä perehdyn näihin! 🙂
Omilla lapsilla ikäeroa 1,5v ja mustasukkaisuutta ei kyllä esiintynyt. Esikoinen oli vielä niin pieni että käytännössä oli kuin kaksi vauvaa melkein 🙂 Hoidollisesti oli sen sijaan haastavaa aikaa minulle kun molemmat olivat niin pieniä. Tänä päivänä ovat kuitenkin parhaat kaverit ja vaatekokokin heillä jo sama nyt kun ovat 6 ja 7 vee 🙂 Välillä tulee tunne että melkein kun kaksoset olisivat. Luonteet sopivat myös hyvin yhteen vaikka ovat eri sukupuolta, poika vanhempi. Positiivinen vahvistaminen (kun esikoinen hoivaa ja huomioi) ja riittävästi aikaa esikoisellekin esim. kun isä tulee kotiin ja käsipareja on kaksi. Oma äitini ja tätini kävivät myös lähes päivittäin auttamassa ja leikkimässä esikoisen kanssa (eläkkeellä). Tämä oli korvaamaton apu ja varmasti edesauttoi myös sitä että esikoinen otti vauvan tulon niin hyvin.
Ilmeisesti se pahin mustasukkaisuuskausi on 2-3 vuoden välillä jos sisarus syntyy silloin, korjatkaa jos olen väärässä. Ilmeisesti tätä nuoremmat eivät ihan vielä ymmärrä ja sit taas 3 jälkeen asioista voi ehkä eri tavalla keskustella jo. Mutta odotan kyllä mustasukkaisuutta tavalla tai toisella, mutta kuten sanoit, esikoisen huomioiminen ja kehuminen ovat varmasti niitä asioita, joilla päästään aika pitkälle!<3 Minullakin vanhemmat nyt tämän pienemmän syntyessä jo eläkkeellä (isäni pääsee sopivasti toukokuussa heh:D) ja luulen että apua on kyllä tulossa, siitä olen kiitollinen!<3
Tulikohan aiempi viesti vai katosiko ilmaan?
Tuli perille, on vain tuolla julkaisemattomissa vielä kun haluan niitä ajatuksen kanssa lukea samalla kun vastaan! 🙂
Kommentoin tänne muutama tunti sitten mutta eikö kommentti tullut perille!?
Tuli, on vielä tuolla julkaisemattomissa, osa menee sinne (ne jotka eivät ole ennen kommentoineet) ja julkaisen niitä samaan aikaan kun vastaan eli huomenna! 🙂
Meillä esikoispoika oli 3-vuotias kun pikkusisko syntyi. Mustasukkaisuus pelotti paljon, koska esikoinen oli tosi kiinni minussa. Päätimme miehen kanssa antaa esikoiselle mahdollisimman paljon kahdenkeskistä spesiaalikiva-aikaa, kävimme esim. vuoroviikkoisin hänen kanssa kahdestaan uimahallissa uimassa tai tekemässä jotain muuta mukavaa, mistä hän pitää. Näin hän sai joko isän tai äidin jakamattoman huomion. Ja aina vauvan nukkuessa sylittelimme ja huomioimme esikoista. Kun isyysloma loppui ja jäimme päiviksi kolmisin, otin esikoisen imetyssessioihin mukaan kirjan (tai tabletin) kanssa sängylle köllöttelemään. Kaikki meni todella hienosti, eikä mitään suurempia mustasukkaisuuskohtauksia ilmentynyt ja tänäkin päivänä hän on erittäin ihana ja suojelevainen isoveli siskolleen. <3
Hyviä pointteja, tuo spesiaaliaika esikoiselle on hyvä idea. Niin että hän saa kuopuksen tavoin viettää aikaa yksinään vanhemman kanssa!<3
Meidän poika oli 1,5v kun tyttäremme syntyi. Kun hän tuli sairaalaan näkemään meidät, hän vähän pelkäsi siskoa, ajatteli mikä tuo möykky on 😀 kuitenkin kotona jos sisko nukkui sohvalla ja me olimme lähettyvillä, saattoi isoveli mennä ihan lähelle ”tutkiskelemaan” siskoa ja lopuksi antoi pusun. Se oli niin hellyyttävää, koska se tuli ihan omasta tahdosta. Välillä veli saattoi heittäytyä lattialle itkemään muuten vaan, erityisesti kun imetin. Luonnollisesti se oli mustasukkaisuutta, enkä voinut heti hänelle antaa huomiota, koska olimme yksin kotona eikä kädet yksinkertaisesti riittäneet kaikille. Iso syyllisyydentunne itselle siitä tuli ja aina oli riittämättömyyden tunne kun ei vaan voi jakaa huomiota tasapuolisesti. Mutta nyt kun kuopus on 1v ja veli 2,5v niin kivasti jo leikkivät yhdessä, vaikka välillä omitaanlin leluja yms. Vinkkini on että älä ainakaan stressaa äläkä syyllisty 🙂 ja ota isosisko mukaan melkeen kaikkeen ja halitkaa kaikki yhdessä. Me olemme aina ”teltassa” peiton alla taskulampun kanssa ja molemmat tykkää, se on meidän yhteinen hetki. Tsemppiä ja olet jo niin ihana äiti että kaikki menee varmasti hyvin!
heh, lapset on hellyttäviä, niin viattomia ja puhtaita!<3 eli mahdollisimman paljon yhdessä tekemistä ja esikoisen huomioimista siinä määrin kun vain kykenee ja myös armollisuutta itseään kohtaan! 🙂
Minusta olet asian ytimessä, kun mietit jo nyt, että miten saat esikoisesi tuntemaan itsensä yhtä tärkeäksi ja rakastetuksi myös sisaruksen synnyttyä 🙂 Meidän pojilla on ikäeroa 2v 7kk. Esikoiseni on todella temperamenttinen tapaus, joten kuvittelimme etukäteen että hän tulisi olemaan kovin mustasukkainen. Näin ei kuitenkaan käynyt, paitsi tietenkin kaikki sisarukset välillä vähän hakevat huomiota itseensä kyseenalaisin keinoin tms 😀 mutta se mihin nimenomaan panostettiin puolisoni kanssa oli, että esikoista hellitään ja näytetään ja kerrotaan rakkauttamme ihan samalla lailla kuin ennenkin. Ja täytyy myöntää että pienemmän pojan vauva-aikana välillä sai ihan keskittyä siihen, että otti esikoista syliin ja kehui häntä. Välttämättä siinä vauvakuplassa se ei tule enää niin itsestään, mutta se on esikoiselle todella tärkeää. Siis tottakai rakastat esikoistasi ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta koska vauva on ihollasi lähes 24/7, se läheisyys ja sylin antaminen esikoiselle voi helposti jäädä vähemmälle, jos siihen ei kiinnitä huomiota. Teidän lapsenne ovat onnekkaita, kun heillä on niin rakastavat vanhemmat!
Ihania neuvoja olette antaneet, kiitos niistä!<3 Tilailin tytölle nyt pari kirjaa sekä suomeksi että englanniksi liittyen isosiskoksi tuloon ja siihen rooliin. Näistä kuulemma ollut kaiken muun ohella apua, lapset kun eivät ymmärrä asioita kuitenkaan niinkuin me aikuiset!<3 Haleja tulen antamaan yhä edelleen, että hän tuntee oloaan ihan yhtä tärkeäksi. Vaikka ajatuksissa sitä onkin, etenkin lapsille ne teot tulee ennen kaikkea!<3
Mun mielestä tärkein on se, että ei ikinä sorru sanomaan sitä ”no sinä oot jo niin iso, että…”. Meillä on lapset olleet mustasukkaisia, mutta se on ilmennyt vasta vauvan ollessa 3 kk tai isompi. Aluksi sitä lapsetkin elelleet siinä kuplassa, vaikeudet alkoi vasta kun lapset huomasi että vauvahan on tullu tänne jäädäkseen 😀 Me korostettiin aina niitä hyviä hetkiä ”katoppa kuinka pikkusisko hymyilee sulle” ”voi ku pikkusisko tykkää sinusta niin paljon että puristaa aivan sormesta ”.
Opeteltiin myös vauvalle aina laulu raskausaikana, keksittiin siihen omat sanat ja se laulettiin heti ku vauvan näkivät ekaa kertaa ja aina kun vauva oli tissillä (ne oli ne pahimmat mustishetket muutoin).
Meillä kolme lasta, 2 vuotta ikäeroa. Vanhin oli 4 kun kuopus syntyi.
MÄ hankin just sellaisen kirjan kuin sinusta tulee isosisko ja ollaan sitä nyt iltaisin luettu. Siinä on tosi hyvin lähestytty asiaa mun mielestä ja tyttö kyllä tykkää!<3
Hei, mistä tuo ihana neuletakki on ostettu? 🙂
Tää on Bubbleroomilta! 🙂
Hei! Meillä on kolme lasta, ikäerot ekalla ja tokalla reilu 2 v ja tokalla ja kolmannella vajaa 2 vuotta. Keskimmäinen hyvin temperamenttinen ja mustasukkaisuus alkoi näkymään vasta alkuhuuman jälkeen. Myös pahin uhmaikä parhaillaan menossa. Aika raskas yhdistelmä, mutta selvitty hengissä jo 4 kk 😉 Vauva siis nyt 4 kk ikäinen aurinko (onneksi) ja esikoinen aivan ihana huolehtiva isosisko. Olen yrittänyt keskimmäisen pikkuisosiskon kanssa toimia siten, että otan häntä mukaan erinäisiin vauvanhoitotilanteisiin, kehun häntä, kuinka hienosti hoitaa vauvaa, kuinka vauva pitää hänestä, kun noin hymyilee, isosisko saa tuoda leluja, laittaa tuttia, laulaa vauvalle. Pari kertaa viikossa imetysten välissä pyrin tekemään jotain pientä vain keskimmäisen kanssa, esim. pienet kauppaostokset, paketin haku postista, pulkkalenkki, kahvilaan herkuttelemaan, muskari tms. Haasteita on edelleen, puheenkehitys kun yhä aika viiveessä ja on tosi uhmainen.
Tärkein, mitä olen kuullut sanottavan, kun perheeseen tulossa lisää lapsia, on että rakkaus ei ole jako- vaan kertolaskua. Voi, tulet rakastumaan pikkuiseesi – aivan kuten aikanaan esikoiseesi – eikä se vähennä yhtään esikoiseesi kokemaasi kiintymystä. Sulla ihanan ikäinen touhutyttö kotona, jolla leikki-ikä lähenee ja kaverit alkavat kiinnostaa yhä enemmän ja leikkitaidot karttuvat. Jos tyttö esim. kerhossa viikoittain, saat myös ihanaa muhimisaikaa vauvan kanssa. Sekin on niin tärkeää. Ettei vauva-aika menisi vaan tyynnytellessä isomman mustasukkaisuutta ja potiessa huonoa omaatuntoa.
Suosittelen ihan heti vauvan syntymän jälkeisiin viikkoihin sopimaan miehesi kanssa, että vie esikoista ulos, kirjastoon, mummolakyläilyihin, uimahalliin tms., jotta saat myös olla vain vauvan kanssa ja samalla isompi saa isän täyden huomion. Vauva on vastasyntynyt vain pari viikkoa, jona aikana sulla on lupa nauttia vauvasta, ettei jää harmittamaan, jos ensihetket menivät pyrkiessä ”tasaamaan” esikoisen mieltä. Tyttö kyllä selviää mahdollisesta kriisistään, jonka vauvan syntymä voi aiheuttaa ja ai että sitten, kun alkaa olla leikkikaveria toisesta. Se tässä sisaruudessa on just kaikkein parasta! Aina on seuraa, vaikka toki myös tappeluja mahtuu joka päivään.
Kaikkea hyvää odotukseen!
Kiitoksia aivan ihanasta kommentista ja hyvistä vinkeistä! Suunnitteilla on juurikin tuo, että käy isänsä kanssa tekemässä aina jotain ja kunhan vauva siitä kasvaa, myös minun kanssani ihan kaksin!<3 Yritän vain ajatella sen niin että pitkällä tähtäimellä sisar ei aiheuta mitään huonoa, vaikka alussa sitä mustasukkaisuutta olisikin!<3 ja voi kyllä, tappelut muistan varsin hyvin omasta lapsuudestani. 3 vuotta vanhempi isoveli oli oikea kiusankappale aina välillä! 😀