Xenia's day

Ajatuksia tulevasta elämänmuutoksesta

Teksti: Xenia

En oikein tiennyt kirjoittaako tämä postaus tänne vai Baby Bearin puolelle, mutta sen käsitellessä suurimmilta osin mun tunteita, ajattelin että tämä olisi oikea kanava.

Raskauden puoliväli häämöttää tämän viikon loppupuolella ja sen myötä ajatukset tulevaan elämänmuutokseen liittyeen käyvät kiivaina. Siinä missä ensimmäinen raskaus meni pohtiessa sitä, minkälainen äiti minusta tulee, minkälaisia arvoja haluan lapsellemme opettaa, miten me tullaan pärjäämään jne, tämä toinen raskaus on ajattelun tasolla ollut hieman erilainen.

En jännitä sitä miten me pärjätään tai miten vauva nukkuu, en sitä miten imetys sujuu tai ylipäänsä sitä minkälainen äiti olla. Uusi perheen kokoonpano kuitenkin jännittää ja koen jännitystä erityisesti siitä, miten tyttäreni tulee suhtautumaan kaikkeen. Hän on ollut meidän ainut silmäterämme viimeiset kolme vuotta, joten luonnollisestikin tulee tämä muutos häneen vaikuttamaan. Mustasukkaisuutta varmasti tulee esiintymään, sitä en epäile, mutta eniten mua tässä muutoksessa jännittää ja pelottaa se, miten minä saan esikoisemme tuntemaan itsensä ihan yhtä tärkeäksi ja rakastetuksi myös siinä vaiheessa kun mun huomio on jaettava kahden kesken.

P2030058

Mitään ruusunpunaisia unelmia täysin mustasukattomasta esikoisesta täällä ei ole. Juttelin asiasta äitini kanssa, sillä hänellä on kokemusta minusta ja veljestäni täsmälleen samalla ikäerolla. Isoveljeni oli todella avulias vaikka toki myös mustasukkainen. Hän auttoi äitiäni vaipanvaihdossa ja pyykinpesussa jne. Toisin sanoen osallistuminen ja mukaan otto arjen töihin varmasti auttaa ainakin jollain tavalla. Onhan tyttö nykyisinkin auttamassa minua ruuanlaitossa (eli maistelussa) pyykkien kaappiin viennissä (sillä riskillä että mieheni alusvaatekaappi on täynnä minun neuleitani ja minun toppilaatikkoni täynnä miehen kalsareita ja sukkia) ja muissa kodin askareissa.

P2030056

Raskausaika todella on suuri mullistus niin kropalle kuin mielellekin. Uskon, että jos ei kaikki, niin lähes kaikki äidit kuitenkin pyrkivät yhteen päämäärään, olemaan paras äiti omalle lapselleen. Tapoja kasvatukseen, ensiviikkoihin ja oikeastaan kaikkeen on monia, mutta se pyrkimys parhaimpaan mahdolliseen äitiyteen on kaikilla siellä taustalla. Olo voi välillä jo ennen lapsen syntymää olla riittämätön. Miten minä muka voin antaa kaiken mahdollisen? Miten minä siihen kykenen ja miten minä tulen jaksamaan? Näitä ajatuksia muistan pyöritelleeeni kolmisen vuotta sitten, mutta hyvinhän se kaikki meni, vaikka helppoa ei tietenkään ole kaikki ollut.

Joku viisas ihminen sanoi joskus, että suuret elämänmuutokset, niin myönteiset kuin kielteiset, ovat kriisivaiheita elämässä. Esikoisen kanssa ensimmäinen vuosi kuluu etenkin parisuhteesssa sitä uudenlaista tasapainoa etsien. Ennen on oltu vain pariskunta ja seuraavassa hetkessä myös äiti ja isä. Muistan kuinka etenkin tyttäremme ensikuukausina saattoi välillä melkein unohtaa sen, että sitä ollaan myös pariskunta eikä vain tiimi hoitamassa lasta. Nopeastihan se elämä löytää uomansa, mutta näin jälkikäteen sanoisin tuon esikoisen vauvavuoden olleen se suurin, jopa vaikein asia meidän parisuhteessa, ihan luonnollisesti.

Vieläkin havahdun välillä siihen ajatukseen että ihan oikeasti meille tulee toinen lapsi. Se ei ole ihanaa unta, vaan ihan todellisuutta kaiken sen alun jälkeen. Ymmärrän miten erilaisessa tilanteessa voisimme olla, joten hyvin suuri osa hetkistä kuluu valtavassa kiitollisuuskuplassa. Siitä, että joku ihme sit kuitenkin piti mut juuri tästä vauvasta raskaana ,vaikka toivoa ei annettukaan. Odotankin suuresti sitä, että pääsen tapaamaan tämän sitkeän tyypin, joka ei ihan hevillä luovuttanut!<3

Raskausaikaa on vielä puolet jäljellä ja sinä aikana yritän ottaa tyttöä mahdollisimman paljon mukaan. Puhun pikkusiskosta tai pikkuveljestä tytölle ja usein sanon myös, että hän voi halutessaan auttaa minua kaikessa kun vauva syntyy. Ja kaiken tämän hänen sopeutumisestaan stressaamisen keskellä tiedän, että kaikki tutkimukset viittaavaat siihen, että sisaruksen läsnäolo ei pitkällä aikavälillä ole mitenkään haitallista, vaikka alussa mustasukkaisuutta esiintyykin. Siihen ajatukseen on helppo uppoutua jos joskus tuntee huonoa omaatuntoa esikoisen puolesta.

Mielelläni kuulisin teidän fiiliksiä asiaan liittyen ja miksei ihan käytännön vinkkejäkin siihen, miten esikoisen olo tehtäisiin mahdollisimman rakastetuksi ja tärkeäksi myös siinä tilanteessa kun vanhempien huomiota on jakamassa toinenkin lapsi? Ja kertokaa muuten samalla mitä ikäeroja teidän lapsilla on, sekin kun käsittääkseni vaikuttaa siihen miten toinen tulokas otetaan vastaan.<3

Lue myös

X