Xenia's day

All black outfit

Teksti: Anna.fi

Mulla oli joskus nuorempana kausi milloin käytin vaatteissa lähes yksinomaan mustaa. Sitä seurasi sitten puolestaan kausi jolloin käytin pelkästään kirkkaita pastellivärejä ja asuissa kaiken piti matsata toisiinsa. Oli samanväriset sukat, vyö, korvakorut ja huppari. Voi niitä aikoja. Nyt vanhemmiten olen löytänyt sen oman juttuni ja tajunnut että pukeutuminen on sekä keino ilmaista itseään, mutta myös saada sellaista hyvää fiilistä aikaiseksi. Uskon että tiedätte mitä tarkoitan – onhan fiilis usein ihan erilainen kun olo vaatteissa on hyvä. Harvemmin multa enää kokomustaa vaatetusta näkeekään, mutta tuona päivänä mulla oli sellainen fiilis, että haluan pistää kokomustaa päälle, lämpimästä ilmasta huolimatta. Ja hyvinhän tässä asussa viihtyikin, ja sehän on kaikkein tärkeintä! 🙂 P1010288 Tää musta playsuit on ihkaensimmäinen playsuittini ja sille tielle olenkin näköjään jäänyt – oli tuo vaate sitten kuinka epäkäytännöllinen tahansa. Faktahan se kuitenkin on että välillä kaikkea ei saa samassa paketissa; sitä hyvää fiilistä, kaunista ja hyvinlaskeutuvaa materiaalia ja vieläpä sellaista mallia joka olisi tilanteessa kuin tilanteessa helppoa. P1010313 Tämä jumpsuit on mun mielestä kohtuullisen imarteleva; se kun korostaa vyötäröä kauniisti. Mua muuten kiinnostaisi tosi paljon mennä joskus johonkin vartalo- ja värianalyysiin. Hah, ei siis sellaiseen missä mitataan rasvaprosentteja ja lihasprosentteja vaan sellaiseen missä kartoitetaan kropan mallia ja sitä mitkä värit sopivat itse kullekin hyvin. Käytössähän sen huomaa, että jotkut värit ei vain toimi itsellä sitten lainkaan siinä missä kerta toisensa jälkeen huomaa ihastuvansa tietyn värisiin vaatteisiin. P1010295 Olisi myös todella mielenkiintoista tietää mikä vartalotyyppi mä olen ja miten ”oppikirjojen” mukaan pitäisi sitten pukeutua. Toisaalta eihän sillä ole väliä niin kauan kun itsellä on hyvä olla. Sitä kautta kun sitä antaa sitä viestiä myös ulkopuolisille ja itsensä ja vaatteensa ja itsensä kauniisti kantava ihminen on mun silmään aina kaunis. P1010318 Mä oon ehkä tässä 26 ikävuoden kynnyksellä alkanut nyt ymmärtää oman kroppani päälle. Siinä missä ennen aina tavoiteltiin jotain muuta (sitten kun olen laihempi olen kaunis, sitten kun sitä ja tätä) olen tajunnut sen, että niiden näkemiensä epäkohtien sijaan pitäisi keskittyä niihin asioihin mistä itsessään pitää; monet muut kun tuskin katsovat niitä reisiäsi inhoten tai ajattelevat että voi kun tuo olisi sen kaksi kiloa laihempi. Teistä jokainen on varmasti kuullut ystäviensä itsekritiikkiä ja miettinyt, että miksi ihmeessä tuo noin ajattelee; usein kun ne möröt on ihan vaan tuolla korvien välissä eikä missään muualla. Mä olen oppinut tykkäämään kropastani ja siitä mitä se edustaa. Olen tuonut tänne maailmaan yhden ihmisen ja jotenkin se on tuonut mun ajatteluun armollisuutta itseäni kohtaan. Se on ihan okei etten ole mallinmitoissa, enhän ole malli. Tai ne ikuisesti ennen häirinneet reidet, ei niihinkään maailma kaadu. Siihen oman ulkonäön pohtimiseen on tullut käytettyä niin valtavasti aikaa ja niin valtavasti energiaa että jos jotain voisin tehdä, menisin sanomaan 15-vuotiaalle Xenille, että sä olet kyllä hyvä tuollaisena, että ei sun tarvitse aina laihduttaa. Tässä on muuten yksi asia miltä toivon tuon pienen tyttäremme välttyvän; se kun tuntuu nykyisin olevan melkein enemmän sääntö kuin poikkeus että naiset eivät ole tyytyväisiä itseensä, surullista kyllä.    Onko se sitten se ihannekuva mitä mediasta tulee vaiko se miten röyhkeästi toisia ihmisiä arvostellaan ulkoisin seikoin mikä saa tämän aikaiseksi? P1010299

Playsuit: Miss Selfridges (samantyyppinen *täältä)

Laukku: Chanel (samantyyyppinen *täältä & *täältä)

Balleriinat: Chanel (samantyyppiset *täältä)

Rannekorut: H&M, Nomination ja Adia Kibur

Aurinkolasit: Ray Ban / saatu (*nämä)

Tuossa on muuten asia mistä mulla olis vaikka mitä sanottavaa; onhan sitä tullut itsekin oltua myös ulkoisista seikoista arvostelun kohteena siksi että kirjoitan blogia. Joskus blogin alkuaikoina ajattelin että kaikki arvostelu veisi mun itsetuntoa vain alaspäin, mutta kumma kyllä; se on toiminut päinvastoin. Nykyisin mua melkein naurattaa jos joku tulee kommenttiboxiin jotain sanomaan mun kropasta, en nimittäin voi ymmärtää sitä miksi joku ottaa stressiä normaalipainoisen ja terveen nuoren naisen kropasta jos tämä itsekään ei niin tee? Kaipa siitä on sit tullut jonkunsortin ase jolla yritetään toista lannistaa. Aika uskomatonta tosin, että näin toimitaan sen sijaan että yritettäisiin tarttua johonkin vähän merkityksellisempään seikkaan kuten ihmisen persoonaan, älykkyyteen jne joka ainakin mulla henkilökohtaisesti satuttaisi paljon enemmän kun se että joku keksii sanottavaa jostain pinnallisesta asiasta.

Tässä on muuten syy sille, miksi ihmiset eivät halua aloittaa kirjoittamaan blogia. En edes voi kertoa kuinka monta kertaa olen kuullut eri ihmisten suusta, että ”en mä pystyisi ottamaan tuollaista vihakritiikkiä vastaan”. Mä sanon aina siihen että kaikkeen tottuu ja mikä parasta, siinä saa niin paksun nahan, että oppii kantapään kautta arvostamaan itseään entistä enemmän. Tälleen ajateltunahan pitäisi melkein kiittää niitä ”hyvät käytöstavat” omaavia ihmisiä jotka ovat kommentoineet tätä hypoteettista lihavuuttani, kauheata lihomista, täydellistä kropan menetystäni raskausaikana, hirveitä polvia, järkyttäviä reisiä, pökkelöitä käsivarsia, kauheeta  leukaa (tää on mun lemppari), tihrusilmiä, you name it. Että kiitos teidän olen minä oppinut hyväksymään itseni, mutta älkää silti ottako tavaksi, parempihan se on nimittäin oppia arvostamaan itseään ilman kenenkään ylimääräistä panosta; ellei tämä panos sitten ole joku kaunis sana tai kohteliaisuus kanssaihmisiltä! 🙂

Tää lähti nyt liikkeelle siitä, että halusin tietää siitä kroppa- ja värianalyysistä, mutta menkööt. Kertokaahan tekin muuten omalta osaltanne sitä oletteko te ylikriittisiä itseänne kohtaan ja jos näin on niin miksi?

Aurinkoista ja helteistä maanantaita kaikille!

*Kaupallisia linkkejä

Lue myös

X