Answers part 1
1. ootko käyny riparia & jos kävit ni missä ja millasta oli ? jäikö tyypit ystäviks vai unohtuko heti ? – Ei ole kyllä sen kummemmin jäänyt ystäviä sieltä. Kävin riparini Porvoossa Övikin leirikeskuksessa vuoden 2003 kesällä. 🙂
2. mistä tuo sun ihana tyylisi on lähtöisin? – Äitini on tyyliltään klassinen ja luulen saaneeni häneltä vaikutteita tyyliini. Tyyliäni on kuvailtu klassiseksi jo lukioaikoina ystävieni toimesta, joten sieltä asti olen tämän tyylin omannut, joskin tietysti ajan myötä se on vakiintunut ja olen oppinut ymmärtämään ainakin suureksi osaksi mikä minulle sopii ja mikä ei. 🙂
3. Miten kuvailisit rahankäyttöäsi? Oletko säästäväinen/nuukaileva/tuhlaileva? Pyritkö aina ostamaan sieltä mistä saa halvimmalla? Vai osteletko yleensä ihan sieltä mistä tykkäät? 🙂 – Jos päätän säästää rahaa, niin onnistun siinä kyllä. Muun muassa ennen opiskeluja säästin parikin vuotta kun olin vakituisessa työssä, mutta asuin vielä kotona. Nykyisin säästän mikäli on jokin suurempi hankinta/matka edessä, mutta muuten en niinkään. Jos haluaisin oikeasti säästää suurempia summia esimerkiksi asuntoa varten, niin olisi muutettava pois keskustasta johonkin opiskelija-asuntolaan, mutta rakastan tätä asuntoa ja elämääni täällä, joten yritän nauttia tästä opiskelijaelämästäni täysillä. 🙂 J:n sanoin: siitä 50 €:sta on enemmän iloa nyt kuin laitettuna säästöön tulevaisuutta ja vakituista työtä varten. Toki, säästää voi ja hyvähän se on, mutta tarkoitan tällä sitä, että en ole valinnut sitä tietä, että eläisin niin ”edullisesti” kuin mahdollista vain säästääkseni tulevaisuutta varten. Kaiken kaikkiaan siis, olen suurpiirteinen, enkä tippaakaan pihi, mutta tarvittaessa säästeliäs. 🙂
4. minkälaisia arvoja sinulla on? esim. tasa-arvo, oikeudenmukaisuus – Tasa-arvo ehdottomasti! Minua suututtaa kaikkein eniten se, että naisia aliarvioidaan toisten naisten toimesta esimerkiksi ulkonäön vuoksi. En voi ymmärtää sitä, että itseensä ulkonäöllisesti esimerkiksi meikillä panostava nainen ei voisi olla aivan yhtä fiksu kuin esimerkiksi omaan ulkonäköönsä liikunnalla/vaatteilla panostava mies. Olen elämässäni kokenut monen monta kertaa sen, että minua pidetään automaattisesti tyhmänä kun olen meikkaava, itsestään huolehtiva nainen ja kaikkein inhottavinta siinä on se, että varsinkin nuorempana sitä alkaa uskomaan sitä p:tä mitä itselle syötetään. Siksi haluankin, että naiset uskoisivat itseensä, eivätkä nielisi kaikkea mitä tämä maailma tuo tullessaan.
Tasa-arvoon kuuluvana oikeudenmukaisuuskin on mielestäni ehdoton asia maailmassa.
Muista arvoistani mainittakoon rehtiys ja vilpittömyys. Rehdit ihmiset pärjäävät elämässään, ja ne, jotka osaavat olla vilpittömiä, ovat kaikkein kauneimpia. Suurimmasta osasta tämänkin blogin kommenteista voi sanoa, että niiden kirjoittaja on vilpitön ja hyväsydäminen.:)
5. kuinka kauan olet seurustellut poikaystäväsi kanssa? (: – Noin 2 vuotta. 🙂
6. Moi! Mitä suosittelisit tummille silmänalusille? Ja miten pidät ihosi noin heleänä? Siis onko sulla jtn vinkkejä siihen ja miten hoidat ihoasi (päivittäin)? Kiitos tosi paljon vastauksesta! =) – Käytän tummiin silmänalusiin lumenen valokynää ja jotain cliniquen peitevoidetta, jonka nimestä ei saa enää selvää. Uskoisin ihoni voivan hyvin siksi, että juon paljon vettä, syön paljon kasviksia ja tietenkin perintötekijöillä on suuri merkitys asiassa. Lisäksi pesen aina meikit pois ja käytän kosteuttavaa kasvovettä ja sen jälkeen kosteutan kasvoni huolella. Välillä pistän kasvoille kosteuttavan naamion ja sitä ennen kuorin ihon. 🙂
7. Olet todella tyylikäs, mutta etkö koskaan kyllästy asialliseen pukeutumiseen? Vaatteesi ovat aina todella hillittyjä ja ymmärrän sen työsi puolesta, mutta tuleeko sinulle koskaan vapaa-ajalla sellaista että haluaisit repäistä ja hullutella vaatteilla oikein kunnolla? 🙂 En muista nähneeni sinulla juurikaan mitään printtejä tai edes kovin räväköitä värejä vaatteissa. – Pukeutumiseni on klassista, mutta kyllähän sieltä värejä löytyy. Pinkki/turkoosi ja vihreä ovat esimerkiksi näistä kirkkaammista väreistä suosiossa. 🙂 Muuten en oikeastaan pukeudu töiden takia niinkuin pukeudun vaan ihan omasta tahdostani eli tyylini olisi sellainen vaikken olisi missään töissä. 🙂
8. Mitä oot tykännyt oikeustieteellisessä opiskelemisesta? Minkä verran sulla on jo opintoja takana? 🙂 – Olen tykännyt ja aihe kiinnostaa eli ihan oikeaa alaa opiskelen. Opintoja on takana noin 1/3 ja tämän vuoden jälkeen 2/3 hemmetti! 😀
9. Millä perusteilla lähdit oikikseen? 🙂 – Sen jälkeen kun olin kahlannut kaikki opinto-oppaat eri aloista läpi, niin tämä tuntui siltä oikealta. 🙂
10. Mitä kirjoitit lukiossa? Mitkä arvosanat sait YO-todistukseen? – Bilsan, psykan, matematiikan, ruotsin, englannin, saksan, äikän: EEEEMCB 🙂
11. Pääsitkö ensimmäisellä yrittämällä sisään yliopistoon? – Toisella, mutta ensimmäisellä kun otin sen tosissani, eipä sinne sillä ”kokeillaan huvikseen”-asenteella päässyt. 🙂
12. Monennettako vuotta opiskelet yliopistossa? – Kolmatta vuotta. 🙂
13. Onko yliopisto-opiskelu vastannut odotuksiasi? – On ja ei, tiesin että itsenäistä työskentelyä on paljon, mutta en tajunnut, että näin paljon. Koulussa ei tarvitse käytännössä käydä kuin tekemässä tenttejä. 🙂
14. Missä olet töissä? Tuntuuko, että opiskelijana olisi hankala pärjätä jos ei samalla kävisi töissä? Meinaan Helsingissä ainakin vuokrat tosi korkeita. – Olen töissä eräässä asianajotoimistossa. Näillä asumiskustannuksilla ei tuet riitä asumiseen ja elämiseen eli käytännössä on käytävä töissä. 🙂
15. on jo pitkään pitäny kysyä sun äidistäsi kun hän niin sympaattinen vaikuttaa olevan 🙂 jos voisit hiukan valaista suhdettanne yms. thank you! ja sitten onko oikis vastannut odotuksiasi, hakeeko helsinkiin todella ’vain ne parhaat’, kannattaako muita oikiksia edes harkita ja miten paljon työtä on nähtävä sisäänpääsyn eteen? onko paljon tuttuja amkissa (jos on miten työelämässä). ja vielä viimeseksi kuka on sun tyyli-idoli, tai mistä saat inspiraatiosi? 🙂 – Äippä on paras ja tullaan hyvin toimeen. Ollaan niin samanlaisia, että tullaan vielä paremmin oikeastaan toimeen nyt kun en asu enää kotona. 😀 Kyllä se oikis on suurinpiirtein ollut sitä mitä luulinkin. En nyt sanoisi, että tänne hakee parhaat, mutta onhan täällä enemmän paikkoja. 🙂 Ja monestihan jos asuu vaikka Vaasassa jo valmiiksi niin kivempihan se on mennä lähemmäs kouluun. 🙂 Jos sisään halajaa niin kyllä sen eteen on tehtävä kunnolla töitä, mutta tietenkin kohtuu kaikessa! 🙂 Ystäviä on amk:n käyneinä ja monet jo työelämässäkin. 🙂 Vaikea sanoa mitään tyyli-idoleita, olen huono näissä. 😀
16. Mitä kaikkia nettikauppoja käytät?:) – Nelly, Asos, Lookfantastic, H&M. Saa antaa vinkkejä jostain muista vaatenettikaupoista. 🙂
17. mikä on lempi vaatekappaleesi? Saat valita vain yhden! – Lempifarkut! 😀
18. Onko sinulla koskaan sellaisia päiviä, ettei mikään näytä hyvältä päällä ja hiukset ovat hirveän näköiset? (ei ainakaan sinun hiuksista uskoisi!) 🙂 – On! Silloin tekisi mieli poistaa kaikki peilit maailmasta ja mennä peiton alle. 😀
19. Saako louis vuitton damier laukun ostettua suoraan sieltä Helsingin liikkeestä vai pitäääkö varata/odottaa – Omani (damier ebene ja azu speedyt) sain ainakin samantien sieltä, mutta tietysti voi soittaa ja varata sen niin ei tule hukkareissu! 🙂
20. Osaisiko antaa jotain hyviä joululahja vinkkejä? Tai voitko tehdä vaikka postauksen mitä voisi tehdä/ostaa perheelle, ystäville, miehelle, lemmikille jne 🙂 – Ostin aina lapsena isälleni sukkia, voi iskä raukkaa. 😀 No, mutta ystäville voi ostaa vaikka kauniin korun (esim nimikoru), hajuveden, hyvää suklaata, kuplivaa, lahjakortin vaikka manikyyriin. Miehen voi viedä vaikka syömään ja leffaan (hän saa valita leffan), miehet taitavat myös arvostaa elektroniikkaa. 😀 Myös leipominen ja esimerkiksi itsetehtyjen pikkuleipien antaminen kauniissa rasiassa on ihana lahja! 🙂
21. mikä on sun tulevaisuuden ammatti? /mitä töitä haluat isona tehdä? – Jaa-a sen kun tietäisi. Valmistun oikeustieteiden maisteriksi eli normikielellä lakimieheksi. Mahdollisuuksi on vaikka mitä, joten en vielä osaa sanoa. 🙂
22. Mistä yleensä ostat vaatteesi? ja onko tyylisi aina ollut samanlainen kun nytkin? 🙂 – Zara, Mango, Stocka, Nelly, Asos, Gina, Moda, Womena. Tyylini on ollut tämäntyyppinen ehkäpä siitä asti kun olen ollut 16. 🙂
23. Kauan olet opiskellut oikeustiedettä? Entä milloinko haluaisit/luulet saavasi lapsia? 🙂 – Kolmas vuosi alkoi nyt syksyllä. 🙂 Haluaisin lapset siinä vähän ennen/kolmenkympin tienoilla. 🙂
24. luitko paljon yo-kirjoituksiin? – Rehellisesti sanottuna en. :/
25. onko kana-vuohenjuustosalaatti yhä lemppariruokasi? – Jep ja tulee aina olemaan, tosin kaikki muutkin juustoa sisältävät ruuat on mahtavia.. En tajua mikä muhun on iskenyt kun lapsena inhosin kaikkea juustoa paitsi oltermannia. 😀
26. kumpi kokkaa enemmän; sinä vai poikaystäväsi? – Ehkä 60/40 menee J:n voitoksi. 🙂
27. Millainen tyyli sulla oli yläasteella? – Korvakorujen ja hupparin piti machata. 😀 Eli tyyliin pinkit korvikset ja pinkki huppari. Seuraavana päivänä keltainen huppari ja keltaiset korvikset ymym.. 😀
28. Sun lempi tv-sarja? – Jersey shore. Ei voisi paljoa kehittävämpää enää keksiä.. Rankat työt rankat huvit. 🙂
29. Tykkäätkö The Big Bang Theory sarjasta? – En ole ikinä kuullut kyseisestä sarjasta. 🙂
30. Millainen kielitaito sinulla on? Osaatko hyvin ruotsia ja englantia? Kuinka merkittävä osa kielitaito on oikiksessa opiskelua? – Ihan hyvin osaan molempia, en skumminkaan sanoisi, että oikiksessa opiskellessa niitä painotetaan niinkään vaikka tulevaisuudessa englanti on super tärkeä. 🙂
Tässä ensimmäinen erä vastauksia, lisää tulossa! 🙂
Kommentit