Auringonvaloa päiviin

On jotenkin hassua, miten ihminen toimii kun perusturvallisuuden tunne on uhattuna. Sitä tottakai pyrkii pitämään kiinni tutuista rutiineista ja tekee kaikkea sellaista mielekästä, mikä pitää mielen tässä hetkessä. Eilen kävimme perheen kanssa lähimetsässä seikkailuilla ja sen päätteeksi päädyimme kauniille aukealle ja ylitimme puron, jonka juoksevan veden ääni sai jotenkin siihen hetkeen. Vielä siihen päälle se upea auringonpaiste niin sanoin miehelle, että tässä hetkessä, juuri nyt on kaikki on meillä hyvin ja voimme yrittää kanavoida tämän aika useassa hetkessä iskevän levottomuuden ja avuttomuuden tunteen vaikka sit lahjoituksia tekemällä.

Ystäväni kertoi juuri ensimmäisistä ukrainalaisista, jotka ovat tulossa Porvooseen ja jahka kuulen lapsien ikiä, teen heille ja äideille paketit. Minullakin kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi ja samaten lapsilla. He kuitenkin saapuvat tänne vailla mitään ja ovat samalla varmasti äärimmäisen huolissaan. Ihan sydäntä raastaa ajatuskin. Jos vaatteet, lelut ja hygieniatarvikkeet auttavat siinä edes vähän, niin hyvä niin!<3

Muuten mielessä on paljon myös kaikkea mukavaakin. Lapsilla on synttäreitä ja vanhempani täyttävät 70 vuotta ensi ja sitä seuraavassa kuussa. Erilaisia juhlia siis riittää ja se on kiva. Nyt jos koskaan on ihana myös kokoontua yhteen syömään kakkua ja juomaan kahvia. <3

Meillähän oli tarkoitus lähteä lomalle nyt 1.4, mutta tällä hetkellä ei tunnu hyvältä ajatukselta. Uskon tosi vahvasti siihen, että sydän kertoo mikä on oikein ja jos ajatus lomasta ahdistaa nyt, niin luonnollisestikaan siinä ei ole mitään järkeä. Voi siis olla, että lähdemme myöhemmin keväällä jonnekin muualle tai jätämme tänäkin vuonna loman kokonaan väliin. Kesällä nyt ei matkailla kun vauva on syntymässä heinäkuussa ja syksyllä olisi ystävien häät Italiassa, jonne lähdemme sit kolmistaan vauvan kanssa – jos maailmantilanne sen sallii. Tuntuu jotenkin ihan absurdilta miten nopeasti siitä on tullut ihan normaalia, että suunnitelmiin liittyy aina se – ”jos se onnistuu” – puoli. Ennen kun lomat oli buukattuna niin se oli lähes satavarmaa, että sinne myös lähdettiin. Toisaalta Ukrainan sota ja koronavuodet pistävät asioita perspektiiviin. En osaa harmitella missattuja asioita kun on katto pään päällä, lapset turvassa ja kaapissa ruokaa – ei mikään itsestäänselvyys.

Huomenna mulla on neuvola kun alkaa viikko 23. Samaan aikaan olen hurjan kärsimätön vauvan tapaamisen suhteen, mutta toisaalta aika on mennyt nopeasti. Yritän nyt vaan nauttia tästä raskaudesta, mutta odotan kyllä kaikkein eniten sitä kun ollaan jo lähellä loppua ja alkaa se kutkuttava odotus kun ei koskaan tiedä milloin hän päättää syntyä. Kaikki muut ovat tulleet laskettuna aikana tai sitä ennen niin ehkä hän haluaakin oikein laiskotella ja nauttia siellä jonnekin heinäkuun loppupuolelle. Niistä kahdesta viikosta tulisi kyllä pitkät. 😀

Aurinkoa teidän kaikkien viikkoon!<3